Heipä hei,
pahoittelut hiljaisuudesta. Palvelus päättyi pari viikkoa sitten, ja päällimmäiseksi tuosta 255 päivästä jäi hyvä mieli ja kiitollisuus mahtavista palvelustovereista. Kankean alun jälkeenhän kaikki meni ihan hyvin, ja olen iloinen etten jättänyt valaviikolla leikkiä kesken, vaikka skolioosin diagnosointi murskasi toiveet aukista ja fyysisesti raskaista hommista. Erikoiskomennusjoukkueeseen pääsy oli todellinen lottovoitto.
En olisi voinut toivoa paljon parempaa tiimiä, kuin minkä osana sain olla palveluspaikallani. Myös Ruotuväen miehistö tuli läheiseksi. Osan kanssa toivottavasti pidän yhteyttä vielä jatkossakin, ja kaikkia varmasti morjestan jos vastaan tulee kadulla.
Koin palveluksen aikana paljon haastavia hetkiä, mutta koen myös oppineeni paljon, erityisesti niistä mokista ja vaikeista päivistä. Pääsin kehittämään omaa ammattitaitoani, ja työtäni myös arvostettiin. Kohtasin myös niitä asenteita, joita pelkään kohtaavani "oikeassa" työelämässä viestinnän assistenttina tai sihteerinä. Vihaan tytöttelyä entistä enemmän, mutta opin myös pitämään pokerinaamani kyseisissä tilanteissa.
Välillä harmittaa, etten päässyt enempää tekemään ns. oikean sotilaan juttuja, kuten ampumaan tai istumaan oppitunneilla. En saanut mitään koulutusta sotilaan perustutkinnon lisäksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tein itselleni oikein sopivan palveluksen ja hyödyin itseäni samalla kun olin myös hyödyksi firmalle.
Elämä jatkuu nyt koulun ja urheilun parissa. Koulua on jäljellä noin puolitoista vuotta, ja ainakin vielä into koulutöitä kohtaan on kova.
Kuten lupasin, aloitin noudattamaan heti intin päätyttyä hankkimaani ruokavaliota, ja nyt kun pari viikkoa vaivannut reserviläisflunssa on alkanut helpottaa, olen päässyt myös treenien pariin. Paino on alkanut tippua mukavasti kohti normaaleja lukemia, vaikka tällä hetkellä mieltä varjostaakin omituiset vatsaoireet. Allergiatestit edessä lähiaikoina, epäilen maitoallergiaa. Intin aikana join niin vähän maitoa, että ei ihme että nyt oireet pahenivat kun nyt normaaliin päivään kuuluu rahkaa ja heraproteiinia.
Kiitos teille lukijoille, että olette pysyneet mukana tämän melkein kaksivuotisen blogitaipaleeni ajan. Tsemppiä ja aamuja niille, jotka palvelevat nyt tai ovat palvelukseen vasta astumassa. Hyvää reserviä sinne asti päässeille, toivottavasti nähdään joskus MPK:n harjoituksissa. Minua saa aina tulla nykimään hihasta ja moikkaamaan, jos tunnistaa, missä tahansa. :)
maanantai 28. syyskuuta 2015
lauantai 12. syyskuuta 2015
tj 4: Viimeistä kertaa
Hei vaan!
Täällä on haikeat tunnelmat meneillään, vaikka samalla juhlistankin omia synttäreitäni.
Viime viikonlopun olin gineksessä komennuksen muodossa. Komennusmatka suuntautui Kokonaisturvallisuus2015-messuille muutaman Ruotuväen varusmiehen kanssa, ja majoituimme sympaattisessa mutta nilkkoja kolottavan kylmässä Satakunnan lennostossa. Neljä messupäivää ja syyskylmän saapuminen aiheuttivat, ei kovin yllättäen, flunssan, poskiontelontulehduksen ja törkeän väsymyksen.
Huomenna menen viimeistä kertaa kasarmille, siviilivaatteet repussa. Saattaa tulla keskiviikkona itku, kun lähdön hetki tulee. Eilen, kun oli viimeinen päivä komennuspaikalla esikunnassa, meni hajotus-kiukku-väsymysitkuksi ja alennuin jopa polttamaan tupakan, ensimmäistä kertaa sitten lukion loppumisen.
Tässä on kohdattu monet asiat viimeistä kertaa: viimeinen pyykinvaihto, kotiutumistestit, viimeinen toimistopäivä, viimeinen veksireissu, viimeinen hernekeittopäivä, viimeinen komennus, viimeinen perjantain pihvilounas...
Päällimmäiseksi palveluksesta jää hyvä mieli ja ikävä hyviä tyyppejä. Ikävä jää myös PE:n hyviä ruokia ja mukavaa esimiestä. En tule kaipaamaan maihareita, liian isoja sukkia, 5:30 herätystä ja yhtä suihkukoppia ja vessaa kuuden naisen käytössä Kuljetuskomppaniassa.
Täällä on haikeat tunnelmat meneillään, vaikka samalla juhlistankin omia synttäreitäni.
Viime viikonlopun olin gineksessä komennuksen muodossa. Komennusmatka suuntautui Kokonaisturvallisuus2015-messuille muutaman Ruotuväen varusmiehen kanssa, ja majoituimme sympaattisessa mutta nilkkoja kolottavan kylmässä Satakunnan lennostossa. Neljä messupäivää ja syyskylmän saapuminen aiheuttivat, ei kovin yllättäen, flunssan, poskiontelontulehduksen ja törkeän väsymyksen.
Huomenna menen viimeistä kertaa kasarmille, siviilivaatteet repussa. Saattaa tulla keskiviikkona itku, kun lähdön hetki tulee. Eilen, kun oli viimeinen päivä komennuspaikalla esikunnassa, meni hajotus-kiukku-väsymysitkuksi ja alennuin jopa polttamaan tupakan, ensimmäistä kertaa sitten lukion loppumisen.
Tässä on kohdattu monet asiat viimeistä kertaa: viimeinen pyykinvaihto, kotiutumistestit, viimeinen toimistopäivä, viimeinen veksireissu, viimeinen hernekeittopäivä, viimeinen komennus, viimeinen perjantain pihvilounas...
Päällimmäiseksi palveluksesta jää hyvä mieli ja ikävä hyviä tyyppejä. Ikävä jää myös PE:n hyviä ruokia ja mukavaa esimiestä. En tule kaipaamaan maihareita, liian isoja sukkia, 5:30 herätystä ja yhtä suihkukoppia ja vessaa kuuden naisen käytössä Kuljetuskomppaniassa.
perjantai 28. elokuuta 2015
tj 19: kapiaisen vaimoke
Tämä blogi alkaa pikkuhiljaa siirtyä reserviin, uusia kirjoituksia on luvassa vielä kahdesta neljään kappaletta.
Jos blogielämäni seuraamista haluaa jatkaa, sen voi tehdä uuden blogini puolella. Blogi keskittyy enemmän parisuhde-elämään, tai sen vähyyteen, tulevan ammattiupseerin kanssa. Jonkun verran varmasti puhun uudessakin blogissa arjestani, mutta yksityiskohdat jäävät vähemmälle: haluan kertoa elämästäni enemmän huumorin keinoin kuin avautuen ja valittaen, eli sävy on hyvin toisenlainen kuin tässä blogissa ja tekstit ovat todennäköisesti myös lyhyempiä.
Jos blogielämäni seuraamista haluaa jatkaa, sen voi tehdä uuden blogini puolella. Blogi keskittyy enemmän parisuhde-elämään, tai sen vähyyteen, tulevan ammattiupseerin kanssa. Jonkun verran varmasti puhun uudessakin blogissa arjestani, mutta yksityiskohdat jäävät vähemmälle: haluan kertoa elämästäni enemmän huumorin keinoin kuin avautuen ja valittaen, eli sävy on hyvin toisenlainen kuin tässä blogissa ja tekstit ovat todennäköisesti myös lyhyempiä.
lauantai 15. elokuuta 2015
tj 32: Fitness24Seven
Heipä hei!
Aloitin elokuun alussa treenaamisen Malmin F24S:llä. Hankin jäsenyyden internetissä ja aluksi hieman epäröin, sillä en ollut aiemmin käyttänyt e-laskusopimuksia. Kahdenkympin kuukausihinta kuitenkin houkutteli, ja tein sopimukset ja maksoin ensimmäisen kuukauden sekä palvelumaksut.
Seuraavana päivänä hain avainkorttini salin asiakaspalvelusta. Yleisilme salilla oli erittäin siisti ja avara, keskellä päivää treenaajia oli vain kourallinen, ja kassatyöntekijöitä kaksi.
Tänään aamulla pääsin sitten ensimmäistä kertaa treenaamaan, uudella treeniohjelmalla. Hieman ennen kahdeksaa salilla oli lisäkseni vain yksi mies, eli tilaa oli ruhtinaallisesti. Pukuhuone ja vapaiden painojen alue, jolla tein tänään lähes koko treenin, oli edelleen erittäin siisti. Pukukaappiin tarvitsi oman lukon, joka onnekseni oli jäänyt repun pohjalle Forever Myllypuron testijaksolta. Kengät jätettiin aulan telineisiin jo tullessa, eli ne eivät myöskään vieneet tilaa pukukaapista, joka oli hieman pienen puoleinen. Talvella takin saisi ahtaa sisään reenikassin päälle.
Tosiaan otin nyt käyttööni Bodycampin treeni- ja ruokaohjelman. Ruokapuolta joudun vielä loput 30 armeijapäivää soveltamaan, mutta viikonloput ja koulupäivät mennään tällä. Treenejä on viikossa kolme salilla ja kaksi lenkkiä, eli omaan aikatauluuni sopivasti. Ruuan määrä tuntuu tosi isolta, kaloreita tosin tulee noin 1900/päivä. Ehkä se on totuttautumiskysymys.
Tänään treeniohjelmassa oli rinta, hauikset ja ojentajat plus kyynärvarret. Tekniikassa on vielä vähän hakemista, ja teen aika pienillä painoilla sellaiset liikkeet, jotka eivät ole ennestään tuttuja. Tahti oli kuitenkin reipas ja olinkin lähes koko ajan hiestä märkä. Lopuksi venyttelin lyhyesti ja samalla katselin muita treenaajia, joita alkoi lapata sisään noin yhdeksän maissa.
Olen tyytyväinen, että olen päättänyt treenata aikaisin aamulla, sillä silloin F24S:llä saa olla rauhassa ja ei tarvitse jonottaa laitteisiin. Kauhulla odotan, jos joskus joudun tekemään treenin klo 16 ja 18 välillä. Ruuhkasta on jo varoiteltu.
Aloitin elokuun alussa treenaamisen Malmin F24S:llä. Hankin jäsenyyden internetissä ja aluksi hieman epäröin, sillä en ollut aiemmin käyttänyt e-laskusopimuksia. Kahdenkympin kuukausihinta kuitenkin houkutteli, ja tein sopimukset ja maksoin ensimmäisen kuukauden sekä palvelumaksut.
Seuraavana päivänä hain avainkorttini salin asiakaspalvelusta. Yleisilme salilla oli erittäin siisti ja avara, keskellä päivää treenaajia oli vain kourallinen, ja kassatyöntekijöitä kaksi.
Tänään aamulla pääsin sitten ensimmäistä kertaa treenaamaan, uudella treeniohjelmalla. Hieman ennen kahdeksaa salilla oli lisäkseni vain yksi mies, eli tilaa oli ruhtinaallisesti. Pukuhuone ja vapaiden painojen alue, jolla tein tänään lähes koko treenin, oli edelleen erittäin siisti. Pukukaappiin tarvitsi oman lukon, joka onnekseni oli jäänyt repun pohjalle Forever Myllypuron testijaksolta. Kengät jätettiin aulan telineisiin jo tullessa, eli ne eivät myöskään vieneet tilaa pukukaapista, joka oli hieman pienen puoleinen. Talvella takin saisi ahtaa sisään reenikassin päälle.
Tosiaan otin nyt käyttööni Bodycampin treeni- ja ruokaohjelman. Ruokapuolta joudun vielä loput 30 armeijapäivää soveltamaan, mutta viikonloput ja koulupäivät mennään tällä. Treenejä on viikossa kolme salilla ja kaksi lenkkiä, eli omaan aikatauluuni sopivasti. Ruuan määrä tuntuu tosi isolta, kaloreita tosin tulee noin 1900/päivä. Ehkä se on totuttautumiskysymys.
Tänään treeniohjelmassa oli rinta, hauikset ja ojentajat plus kyynärvarret. Tekniikassa on vielä vähän hakemista, ja teen aika pienillä painoilla sellaiset liikkeet, jotka eivät ole ennestään tuttuja. Tahti oli kuitenkin reipas ja olinkin lähes koko ajan hiestä märkä. Lopuksi venyttelin lyhyesti ja samalla katselin muita treenaajia, joita alkoi lapata sisään noin yhdeksän maissa.
Olen tyytyväinen, että olen päättänyt treenata aikaisin aamulla, sillä silloin F24S:llä saa olla rauhassa ja ei tarvitse jonottaa laitteisiin. Kauhulla odotan, jos joskus joudun tekemään treenin klo 16 ja 18 välillä. Ruuhkasta on jo varoiteltu.
maanantai 10. elokuuta 2015
tj 37: Ruokajuttuja osa 2
Heipä hei!
Ruokaseikkailut jatkuvat, mutta valitettavasti tällä kertaa kuvia on kovin vähän!
Kaksi viikkoa sitten lauantaina kävimme A:n kanssa seikkailemassa Punavuori-Länsisatama-akselilla, ja pysähdyimme ensin iltapäiväkahville Bulevardin Kakkugalleriaan. Latte oli keskinkertaista, mutta sitruunamarenkikakkusiivu taivaallista. En yleensä tykkää marengista, mutta tässä se tasoitti sitruunan kirpeyttä. Hintataso oli melko kallis, mutta sen makunautinnon väärti kylläkin.
Kuumuudessa kävelyn ja ratikkaseikkailujen jälkeen hyppäsimme pois Hietaniemen kauppahallin vieressä ja söimme päivälliseksi Fat Ramenissa ramen-annokset. A söi ravintolan nimikkoannoksen, johon kuului ramen-nuudelien lisäksi rasvaista possunlihaa, keitetty kananmunan puolikas, reitkkaa ja muita perinteisiä ramenin lisäkkeitä. Itse otin tofu-version, joka oli paljon suolaisempi(?!), mutta hyvää siltikin. Vähän vierastin munakoisokuutioita liemen seassa, mutta tofu itsessään oli hyvää ja ramen mukavan al dente.
Ruokaa oli iso annos hintaan nähden, 9,90€ ja nälkä ei todellakaan jäänyt,
Viime viikolla kävin tupakaverini kanssa uusimassa Friends&Brgrs-kokemuksen. Ranskalaiset olivat edelleen super hyvät ja myisin p*rsettäni aiolidipistä. Emme jääneet tällä kertaa ravintolaan syömään, sillä siellä oli alkamassa yksityistilaisuus. Istuskelimme Ateneumin takaportailla ja kehtaan väittää että se oli viikon paras hetki, kun ei ollut kiire minnekään, sai syödä rauhassa ja Maan povessa-sarjan uusimpien kiemuroiden ruotiminen tarjosi aivoillekin purtavaa.
Perjantai-aamuna olin aikaiseen liikkeellä ja kärsin kuumuudesta ja lomapuvun hiostavuudesta, joten otin lähi-Picnicistä jäälaten. Positiivinen yllätys, vaikka kieltäydyinkin vanilijasiirapista. Piristyin juomasta niin paljon, etten kaivannut kahvia enää loppupäivänä, vaikka köröttelinkin illalla 5 tuntia junassa Kuopioon.
------
Koulun alkuun on tasan kaksi viikkoa,ihan epätodellista. Kohta tämä kaikki loppuu, ja blogikin taitaa siirtyä toiseen osoitteeseen
.
Ruokaseikkailut jatkuvat, mutta valitettavasti tällä kertaa kuvia on kovin vähän!
Kaksi viikkoa sitten lauantaina kävimme A:n kanssa seikkailemassa Punavuori-Länsisatama-akselilla, ja pysähdyimme ensin iltapäiväkahville Bulevardin Kakkugalleriaan. Latte oli keskinkertaista, mutta sitruunamarenkikakkusiivu taivaallista. En yleensä tykkää marengista, mutta tässä se tasoitti sitruunan kirpeyttä. Hintataso oli melko kallis, mutta sen makunautinnon väärti kylläkin.
Kuumuudessa kävelyn ja ratikkaseikkailujen jälkeen hyppäsimme pois Hietaniemen kauppahallin vieressä ja söimme päivälliseksi Fat Ramenissa ramen-annokset. A söi ravintolan nimikkoannoksen, johon kuului ramen-nuudelien lisäksi rasvaista possunlihaa, keitetty kananmunan puolikas, reitkkaa ja muita perinteisiä ramenin lisäkkeitä. Itse otin tofu-version, joka oli paljon suolaisempi(?!), mutta hyvää siltikin. Vähän vierastin munakoisokuutioita liemen seassa, mutta tofu itsessään oli hyvää ja ramen mukavan al dente.
Ruokaa oli iso annos hintaan nähden, 9,90€ ja nälkä ei todellakaan jäänyt,
Perjantai-aamuna olin aikaiseen liikkeellä ja kärsin kuumuudesta ja lomapuvun hiostavuudesta, joten otin lähi-Picnicistä jäälaten. Positiivinen yllätys, vaikka kieltäydyinkin vanilijasiirapista. Piristyin juomasta niin paljon, etten kaivannut kahvia enää loppupäivänä, vaikka köröttelinkin illalla 5 tuntia junassa Kuopioon.
------
Koulun alkuun on tasan kaksi viikkoa,ihan epätodellista. Kohta tämä kaikki loppuu, ja blogikin taitaa siirtyä toiseen osoitteeseen
 |
| Hauska kyltti Hietaniemen kauppahallissa, |
 |
| Loma-aamun aamiainen <3 |
lauantai 1. elokuuta 2015
tj 46: Ajatukset jo reservissä
Heipä hei,
olen väsynyt kirjoittamaan intistä, joka ei ole inttiä nähnytkään muken aamupalaa lukuunottamatta.
Todellisuudessa kun ajatukset ovat olleet jo muutaman viikon reserviin kuuluvissa asioissa: koulun alussa, tankotanssin kausikortin maksamisessa ja matkustushaaveissa.
Vieressäni on haalarimerkkejä odottamassa kiinnittämistä haalariin, ja opiskelijakorttiinkin pitäisi hankkia uusi vuositarra. Tarkistan säännöllisesti koulun sähköpostiani, tulisiko kohta alkavasta verkkokurssista jotain tietoa.
Ostin eilen uuden mustan bleiserin, koska muistin että tänä vuonna kaikilla 2. lukukauden opiskelijoilla on muutaman viikon työharjoittelupätkä Messukeskuksessa. Olen myös haaveillut vaihtoonlähtöpapereiden täyttämisestä, mutta taidan kysyä opolta nyt ensin…koulua on toivottavasti niin vähän jäljellä, että kahden kuukauden kesävaihto taitaa olla ainoa minulle hyödyllinen vaihtoehto.
Inttiä on jäljellä kuusi viikkoa, ja alan vihdoinkin käyttää lomiani pois. Iso osa lomapäivistä menee koulun penkillä tosin. Olen jo suunnitellut lukujärjestystä apuna käyttäen sali- ja tankotreenien aikatauluja, tavoitteena viisi tai kuusi treeniä per viikko. Kerron myöhemmin onnistuuko se käytännössä.
Olen kyllä ollut todella kiitollinen palveluspaikan loistavasta kuntosalista tähän asti, mutta toivon että koulun juuri remontissa oleva kuntosali on vielä parempi kunhan se syyskuussa pääsee käyttöön. Salitreenien suhteen siis olen nyt nollabudjetilla, sillä yritän säästää rahaa ulkomaanreissua varten. Se tarkoittaa myös, että en hanki nettivalmennusta. Opettelen syömään paremmin itsekseni, ja otan treeniohjelman HeiaHeiasta tai muualta netistä ilmaiseksi.
Tankotanssiin sain puolet kausikortin hinnasta sponssina äidiltäni, joka kannustaa laihduttamaan takaisin normaalipainoon. Nyt pitäisi raapia kasaan vielä se toinen puolikas päivärahoista ja säästöistä, joihin en haluaisi koskea kuin pakon edessä. Kerran se onneksi vain kirpaisee, kun kausikortti on maksettu, voin treenata viisi kuukautta ilman penniäkään ylimääräistä.
 |
| Ruokaseikkailut ovat jatkuneet, niistä lisää ensi kerralla. Kuvassa kuplateetä. |
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
tj 63: Abrakadabra simsalabim, menit suklaajoukkueesta sekaisin!
Hei vaan!
Mietiskelin aamulla kulunutta palvelusaikaani. Inttiä on jäljellä tasan kahdeksan viikkoa, ja mitä siitä on jäänyt käteen?
Rehellisesti sanottuna palvelus erikoiskomennusjoukkueessa on kaukana oikeasta armeijasta. Ainoat oikeaa palvelusta muistuttavat asiat ovat aamulla muodossa syömään meneminen, iltavahvuuslaskenta ja siivouspalvelu. Meillä ei ole omia aseita, ja sotilaallista koulutusta on muutama tunti kerran kuukaudessa. Koulutuspäivinä ollaan ampumaradalla 3-4 tuntia aamulla ja iltapäivällä on pari tuntia urheilua, yleensä jalkapalloa tai vapaavalintaista muuta liikuntaa varuskunnan alueella.
Olen ollut ampumaradalla palvelukseni aikana (p-kausi mukaan luettuna) 8-10 kertaa, joista kaksi kertaa on ollut pistoolin opettelua. Voitte varmaan arvata, etten ole kovin kummoisesti kehittynyt p-kauden jälkeen. Seuraavan kerran kun pääsen ampumaan, on kotiutustestien aika.
En ole sotilas. En osaa ampua kunnolla, ja nyt jälkeenpäin harmittaa että p-kausi meni selkäongelmien kanssa ja sitten viimeinen viikko kuumeisena, koska kaikki muutkin taidot jäivät vajavaisiksi. Intissä olo on oikeastaan minulle ollut tähän asti kuin 7 kuukauden leirikoulu, ja välillä mietin, että tätäkö halusin?
En todellakaan kadu erityistehtäviin hakemista, sillä työkokemus ja mahdollinen nopeammin valmistuminen AMK:sta on ollut todella hyvä motivaattori. Omasta mielestäni olen kehittynyt kirjoittajana ja oppinut myöntämään omia mokiani ja puutteitani ääneen. Lisäksi puhelujen soittaminen ja haastattelujen tekeminen on muuttunut helpommaksi, ennen jo pelkkä kosmetologiajan varaaminenkin jännitti niin kovasti, että kirjoitin ennen soittamista itselleni post-it–lappuun tärkeimmät sanottavat asiat ylös.
On yksinkertaisempaa sanoa, että olen ollut työharjoittelussa, kuin että olen ollut naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa. Erikoiskomennusjoukkue on todellakin erikoinen, sillä aikaa ja vapautta mitä turhimpiin asioihin on enemmän kuin missään muualla. Kouluunpaluusta tulee henkisesti rankkaa, mutta toisaalta odotan sitä innolla.
Viimeiset viikot tulevat menemään kuin siivillä – kokelaat saapuvat ensi viikon lopussa, ja tiimimme kanssa odotamme sekä kauhulla että innolla uutta ryhmänjohtajaamme, josta olemme jo kuulleet runsaasti tarinoita Haminaan jälki-RUKkiin lähteneeltä Ruotuväen alikersantilta.
Parhaillaan käynnissä on myös rekry tulevia erityistehtävissä palvelevia varten, ja suunnittelemme kokeita ja haastattelujen kysymyksiä, sekä luemme hakemuksia. Toivon että uuteen miehistöön tulisi mahdollisimman taitavaa ja motivoitunutta porukkaa.
Mietiskelin aamulla kulunutta palvelusaikaani. Inttiä on jäljellä tasan kahdeksan viikkoa, ja mitä siitä on jäänyt käteen?
Rehellisesti sanottuna palvelus erikoiskomennusjoukkueessa on kaukana oikeasta armeijasta. Ainoat oikeaa palvelusta muistuttavat asiat ovat aamulla muodossa syömään meneminen, iltavahvuuslaskenta ja siivouspalvelu. Meillä ei ole omia aseita, ja sotilaallista koulutusta on muutama tunti kerran kuukaudessa. Koulutuspäivinä ollaan ampumaradalla 3-4 tuntia aamulla ja iltapäivällä on pari tuntia urheilua, yleensä jalkapalloa tai vapaavalintaista muuta liikuntaa varuskunnan alueella.
Olen ollut ampumaradalla palvelukseni aikana (p-kausi mukaan luettuna) 8-10 kertaa, joista kaksi kertaa on ollut pistoolin opettelua. Voitte varmaan arvata, etten ole kovin kummoisesti kehittynyt p-kauden jälkeen. Seuraavan kerran kun pääsen ampumaan, on kotiutustestien aika.
En ole sotilas. En osaa ampua kunnolla, ja nyt jälkeenpäin harmittaa että p-kausi meni selkäongelmien kanssa ja sitten viimeinen viikko kuumeisena, koska kaikki muutkin taidot jäivät vajavaisiksi. Intissä olo on oikeastaan minulle ollut tähän asti kuin 7 kuukauden leirikoulu, ja välillä mietin, että tätäkö halusin?
En todellakaan kadu erityistehtäviin hakemista, sillä työkokemus ja mahdollinen nopeammin valmistuminen AMK:sta on ollut todella hyvä motivaattori. Omasta mielestäni olen kehittynyt kirjoittajana ja oppinut myöntämään omia mokiani ja puutteitani ääneen. Lisäksi puhelujen soittaminen ja haastattelujen tekeminen on muuttunut helpommaksi, ennen jo pelkkä kosmetologiajan varaaminenkin jännitti niin kovasti, että kirjoitin ennen soittamista itselleni post-it–lappuun tärkeimmät sanottavat asiat ylös.
On yksinkertaisempaa sanoa, että olen ollut työharjoittelussa, kuin että olen ollut naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa. Erikoiskomennusjoukkue on todellakin erikoinen, sillä aikaa ja vapautta mitä turhimpiin asioihin on enemmän kuin missään muualla. Kouluunpaluusta tulee henkisesti rankkaa, mutta toisaalta odotan sitä innolla.
Viimeiset viikot tulevat menemään kuin siivillä – kokelaat saapuvat ensi viikon lopussa, ja tiimimme kanssa odotamme sekä kauhulla että innolla uutta ryhmänjohtajaamme, josta olemme jo kuulleet runsaasti tarinoita Haminaan jälki-RUKkiin lähteneeltä Ruotuväen alikersantilta.
Parhaillaan käynnissä on myös rekry tulevia erityistehtävissä palvelevia varten, ja suunnittelemme kokeita ja haastattelujen kysymyksiä, sekä luemme hakemuksia. Toivon että uuteen miehistöön tulisi mahdollisimman taitavaa ja motivoitunutta porukkaa.
keskiviikko 1. heinäkuuta 2015
tj 77: Ruokajuttuja
Heipä hei!
Tällä viikolla on ollut sikäli outo viikko, että olen käynyt kokeilemassa kaikenlaisia uusia ruokia yksin sekä palveluskavereiden kanssa. Puolustusvoimien ruuat eivät ole tällä viikolla juurikaan houkutelleet, joten Helsingin kesäilloissa on tullut vaellettua mieleisen sapuskan perässä.
Tiistaina eksyin yksinäni City Centerin kakkoskerroksen japanilaiseen ravintolaan, Ayaan. Olin iloisesti yllättynyt, sillä paikka tarjosi sushin lisäksi ruokia, joista aiemmin olen lukenut vain ruokakirjoista ja reissublogeista. Tilasin Gyudonin, eli riisipedillä tarjoiltua mureaa naudanlihaa ja paistettua sipulia. Mukana tuli myös kirpeää retiisiä ja pikkelsiä, sekä alkupalana pieni misokeitto. Hintaa koko setille tuli 13,90€, mikä ei todellakaan kirpaissut niin herkullisesta ja isosta määrästä ruokaa. Ateria tuli myös nopeasti
Koko paikka oli oikea hiljaisuuden ja autenttisen tunnelman keidas, ja jos iltavapaat olisivat hieman pidemmät, olisin voinut jäädä istuskelemaan ja katselemaan citykäytävällä kulkevien ihmisten menoa. M05 päällä ravintolassa tosin olin itse enemmän ihmisten toljotuksen kohteena.
Keskiviikkona suuntasin kolmen palvelustoverin kanssa kokeilemaan uutta hampurilaisravintola Friends & Brgrsia. Tilasin Friends' size-ranskalaiset ja siihen kuuluvat kolme dippiä (yhteensä 12€) jaettavaksi porukan kesken, sillä annoskoko oli suoraan sanottuna valtava. Ranskiksia oli tarjottimellinen, ja ne olivat paljon parempia kuin mitkään McDonald'sin tai Amarillon vastaavat. Totesimmekin, että F&B:n ranskalaiset ovat vähän kuin lohkoperunoita, sillä niissä on kuori mukana, ja ne ovat sisältä tosi pehmeitä. Dipit olivat voimakkaan makuisia, ja toimivat hyvin perunan kanssa. Tarjolla oli kolmea makua: aioli, chipotle ja lafkan oma Friends' mayo, joka oli hieman cheddarinen. Aiolidippi oli yllättäen vaalean vihreää, ja niin voimakasta ettää vielä tänäaamunakin pystyin maistamaan valkosipulin suussani, vaikka syömisen jälkeen olin pessyt hampaat kahdesti. 5/5.
Kaverit söivät ranskisten lisäksi myös hampurilaiset, ja kehuivat vuolaasti. Tupakaverinikin, joka harvoin kehuu mitään, ylisti aioliburgeria, vaikka totesikin myöhemmin että hieman jäi nälkä.
Erikoiskomennusjoukkueessa palvelemisen aikana olen käynyt useita kertoja Kluuvin Robert's coffeessa, välillä rentoutumassa, välillä hakemassa piristystä päivään. Joka kerta olen saanut mieleenpainuvan hyvää palvelua, ja ripeästi! Tänä aamuna herääminen oli erityisen takkuista, ja deadlinet puskevat päälle. Poikkesin siis hakemaan aamulaten (2€), ja en pettynyt. Innostuin kassatytön iloisista mukavan työpäivän toivotuksista jopa niin, että repäisin ja jätin palautetta. En yleensä jaksa vaivautua, mutta nyt kun neljän kuukauden aikana olen joka kerta saanut hymyn ja ripeän palvelun kera kuuman laten (tai teen) kouraani, oli kiitokset paikallaan.
Harmi ettei Pasilassa kouluni lähellä ole mitään paikkaa, lukuunottamatta Fazer cafen pikkuruista pistettä, josta saisi hyvää kahvia tarpeeksi isossa kipossa. Olen sitä mieltä, että laten juominen on pientä arjen luksusta, vaikka se ei maitokahvia kummempaa ole ja voisin helposti keittää kotonakin hyvää kahvia ja ostaa termarimukin hankalia aamuja varten mukaan otettavaksi.
Mitä mieltä olette, haluatteko jatkossa lukea ruokaseikkailuista palveluksen aikana, vai jätänkö tämän tyyppiset jutut suosiolla luonnoskansioon? :)
Tällä viikolla on ollut sikäli outo viikko, että olen käynyt kokeilemassa kaikenlaisia uusia ruokia yksin sekä palveluskavereiden kanssa. Puolustusvoimien ruuat eivät ole tällä viikolla juurikaan houkutelleet, joten Helsingin kesäilloissa on tullut vaellettua mieleisen sapuskan perässä.
Tiistaina eksyin yksinäni City Centerin kakkoskerroksen japanilaiseen ravintolaan, Ayaan. Olin iloisesti yllättynyt, sillä paikka tarjosi sushin lisäksi ruokia, joista aiemmin olen lukenut vain ruokakirjoista ja reissublogeista. Tilasin Gyudonin, eli riisipedillä tarjoiltua mureaa naudanlihaa ja paistettua sipulia. Mukana tuli myös kirpeää retiisiä ja pikkelsiä, sekä alkupalana pieni misokeitto. Hintaa koko setille tuli 13,90€, mikä ei todellakaan kirpaissut niin herkullisesta ja isosta määrästä ruokaa. Ateria tuli myös nopeasti
Koko paikka oli oikea hiljaisuuden ja autenttisen tunnelman keidas, ja jos iltavapaat olisivat hieman pidemmät, olisin voinut jäädä istuskelemaan ja katselemaan citykäytävällä kulkevien ihmisten menoa. M05 päällä ravintolassa tosin olin itse enemmän ihmisten toljotuksen kohteena.
 |
| Misokeitto Ayassa oli niin hyvää, että olin syönyt jo puolet ennen kuin älysin napata kuvan. |
Kaverit söivät ranskisten lisäksi myös hampurilaiset, ja kehuivat vuolaasti. Tupakaverinikin, joka harvoin kehuu mitään, ylisti aioliburgeria, vaikka totesikin myöhemmin että hieman jäi nälkä.
Erikoiskomennusjoukkueessa palvelemisen aikana olen käynyt useita kertoja Kluuvin Robert's coffeessa, välillä rentoutumassa, välillä hakemassa piristystä päivään. Joka kerta olen saanut mieleenpainuvan hyvää palvelua, ja ripeästi! Tänä aamuna herääminen oli erityisen takkuista, ja deadlinet puskevat päälle. Poikkesin siis hakemaan aamulaten (2€), ja en pettynyt. Innostuin kassatytön iloisista mukavan työpäivän toivotuksista jopa niin, että repäisin ja jätin palautetta. En yleensä jaksa vaivautua, mutta nyt kun neljän kuukauden aikana olen joka kerta saanut hymyn ja ripeän palvelun kera kuuman laten (tai teen) kouraani, oli kiitokset paikallaan.
Harmi ettei Pasilassa kouluni lähellä ole mitään paikkaa, lukuunottamatta Fazer cafen pikkuruista pistettä, josta saisi hyvää kahvia tarpeeksi isossa kipossa. Olen sitä mieltä, että laten juominen on pientä arjen luksusta, vaikka se ei maitokahvia kummempaa ole ja voisin helposti keittää kotonakin hyvää kahvia ja ostaa termarimukin hankalia aamuja varten mukaan otettavaksi.
Mitä mieltä olette, haluatteko jatkossa lukea ruokaseikkailuista palveluksen aikana, vai jätänkö tämän tyyppiset jutut suosiolla luonnoskansioon? :)
lauantai 27. kesäkuuta 2015
tj 81: Tankotanssia
Heipä hei!
Edelliset blogikirjoitukset ovat tuntuneet hieman synkiltä, ja nyt on aika kääntää uusi lehti blogin suhteen. Elämä ei parane voivottelemalla ja haikailemalla menneitä, ja olen vakaasti päättänyt, että syksyllä loppuu takapakki itsetunnon suhteen.
Kävin juuri ennen virka-apuviikon alkua kokeilemassa tankotanssia Pasilan Pole4fit-salilla. Olen aikaisemminkin käynyt tankotanssissa kokeilutunnilla lukiossa, ja silloin ryhmä oli niin iso, ja koin itseni niin kömpelöksi, etten innostunut lajista. Nyt kuitenkin olen alkanut miettiä uutta harrastusta, ja uskaltauduin hiljaiselle sunnuntaiaamun aloittelijoiden tunnille.
Lyhyen kuntopiirityyppisen lämmittelyosion jälkeen olin jo aivan hiestä märkä, ja sitä seuranneet ensimmäiset pyörähdykset tangolla olivat melkoista räpellystä, kun hikiset käteni valuivat tangolla jopa vaarallisen paljon. Ohjaaja antoikin minun kokeilla nestemäistä gripperiä, eli magnesiumpohjaista liukumisenestoainetta, jota yleisesti käytetään tankotanssissa. Se auttoi asiaa, ja lopputunnin pysyin turvallisesti kiinni tangossa.
Lämmitelyn ja peruspyörähdysten jälkeen kokeiltiin tangolla seisomista, kiipeämistä ja invertointia, eli ylösalaisin oloa. En osannut aluksi mitään noista, mutta tunnin lopulla opettajan avulla pääsin tukevaan seisontaan tangolla, ja tein jopa niskaseisonnasta, eli helpoimmasta madollisesta asennosta, invertin tangolle. Päällimmäiseksi tunnista jäi mieleen mukava opettaja, svengaava musiikki ja inspiroivat ryhmäläiset. Olisin halunnut mennä heti seuraavalla viikolla uudestaan, mutta jouduin odottamaan virka-apuviikon loppumiseen asti.
Tämän viikon keskiviikkona suuntasin iltavapailla Pole4fitiin, tällä kertaa Kampin toimipisteeseen. Tunnin rakenne oli sama kuin edellisellä kerralla, mutta alkulämmittely oli hieman enemmän tanssillisia elementtejä sisältävä. Hiki oli silti, ja aluksi luisuin taas tangolla kuin sika mudassa. Mukava ryhmäläinen vinkkasi suihkuttamaan salissa olevista suihkupulloista desinfiointiaineen ja veden liuosta käsiin. Ryhmä oli pienempi kuin ensimmäisellä kerrallani, vain viisi itseni lisäksi. Muut olivat jo pian siirtymässä kakkostason haastavampiin treeneihin, joten heille monet jutut olivat helppoja.
Opettajalla oli siis onnekseni siis aikaa vastata kysymyksiini, kannustaa ja neuvoa. Olin niin iloinen, vaikken vieläkään oppinut yhtä helpoimmista pyörähdyksistä, takajoutsenta. Tällä kertaa pääsin kuitenkin täysin itsenäisesti tangolla seisontaan ja olemaan siinä hetken ilman käsiä, kahteen eri istuntaan, ja onnistuin jopa kiipeämäänkin pienen matkan! Loppuun tein uudestaan edelliseltä kerralta tutun niskaseisontainvertin, ja tunsin itseni varmemmaksi kuin silloin. Kädet löysivät oman paikkansa, samoin kuin nilkat. Ihan viimeisenä kokeiltiin myös täysin horisontaalisesti tapahtuvaa polvipitoa, johon uskallukseni ei vielä riittänyt.
Poislähtiessäni näin Kampin salin sirkushuoneen, ja siellä ollut rengastrapetsi jäi kummittelemaan mieleeni. Ehkä menen ensi viikolla kokeilemaan sitä... :)
Edelliset blogikirjoitukset ovat tuntuneet hieman synkiltä, ja nyt on aika kääntää uusi lehti blogin suhteen. Elämä ei parane voivottelemalla ja haikailemalla menneitä, ja olen vakaasti päättänyt, että syksyllä loppuu takapakki itsetunnon suhteen.
 |
| (c) Pole4fit |
Kävin juuri ennen virka-apuviikon alkua kokeilemassa tankotanssia Pasilan Pole4fit-salilla. Olen aikaisemminkin käynyt tankotanssissa kokeilutunnilla lukiossa, ja silloin ryhmä oli niin iso, ja koin itseni niin kömpelöksi, etten innostunut lajista. Nyt kuitenkin olen alkanut miettiä uutta harrastusta, ja uskaltauduin hiljaiselle sunnuntaiaamun aloittelijoiden tunnille.
Lyhyen kuntopiirityyppisen lämmittelyosion jälkeen olin jo aivan hiestä märkä, ja sitä seuranneet ensimmäiset pyörähdykset tangolla olivat melkoista räpellystä, kun hikiset käteni valuivat tangolla jopa vaarallisen paljon. Ohjaaja antoikin minun kokeilla nestemäistä gripperiä, eli magnesiumpohjaista liukumisenestoainetta, jota yleisesti käytetään tankotanssissa. Se auttoi asiaa, ja lopputunnin pysyin turvallisesti kiinni tangossa.
Lämmitelyn ja peruspyörähdysten jälkeen kokeiltiin tangolla seisomista, kiipeämistä ja invertointia, eli ylösalaisin oloa. En osannut aluksi mitään noista, mutta tunnin lopulla opettajan avulla pääsin tukevaan seisontaan tangolla, ja tein jopa niskaseisonnasta, eli helpoimmasta madollisesta asennosta, invertin tangolle. Päällimmäiseksi tunnista jäi mieleen mukava opettaja, svengaava musiikki ja inspiroivat ryhmäläiset. Olisin halunnut mennä heti seuraavalla viikolla uudestaan, mutta jouduin odottamaan virka-apuviikon loppumiseen asti.
Tämän viikon keskiviikkona suuntasin iltavapailla Pole4fitiin, tällä kertaa Kampin toimipisteeseen. Tunnin rakenne oli sama kuin edellisellä kerralla, mutta alkulämmittely oli hieman enemmän tanssillisia elementtejä sisältävä. Hiki oli silti, ja aluksi luisuin taas tangolla kuin sika mudassa. Mukava ryhmäläinen vinkkasi suihkuttamaan salissa olevista suihkupulloista desinfiointiaineen ja veden liuosta käsiin. Ryhmä oli pienempi kuin ensimmäisellä kerrallani, vain viisi itseni lisäksi. Muut olivat jo pian siirtymässä kakkostason haastavampiin treeneihin, joten heille monet jutut olivat helppoja.
Opettajalla oli siis onnekseni siis aikaa vastata kysymyksiini, kannustaa ja neuvoa. Olin niin iloinen, vaikken vieläkään oppinut yhtä helpoimmista pyörähdyksistä, takajoutsenta. Tällä kertaa pääsin kuitenkin täysin itsenäisesti tangolla seisontaan ja olemaan siinä hetken ilman käsiä, kahteen eri istuntaan, ja onnistuin jopa kiipeämäänkin pienen matkan! Loppuun tein uudestaan edelliseltä kerralta tutun niskaseisontainvertin, ja tunsin itseni varmemmaksi kuin silloin. Kädet löysivät oman paikkansa, samoin kuin nilkat. Ihan viimeisenä kokeiltiin myös täysin horisontaalisesti tapahtuvaa polvipitoa, johon uskallukseni ei vielä riittänyt.
 |
| Kopioitu sivulta http://instatagphoto.com/pole4fit/ |
Poislähtiessäni näin Kampin salin sirkushuoneen, ja siellä ollut rengastrapetsi jäi kummittelemaan mieleeni. Ehkä menen ensi viikolla kokeilemaan sitä... :)
lauantai 20. kesäkuuta 2015
tj 88: Armeija koettelee itsetuntoa
Hei vaan!
Edellisestä kirjoituksesta onkin jo parikymmentä päivää, kiitos virka-avun ja yleisen stressin ja kiireen.
Johtajat kotiutuivat torstaina, ja päällimmäiseksi jäi haikea mieli. Jonkin verran myös stressi alkoi nousta, kun minut nimettiin oman tiimini ryhmänjohtajaksi siksi aikaa, kunnes seuraava rj saapuu RUKista.
Tiimimme itsessään on melkoinen häröpallo, ja teemme paljon itsenäisiä töitä. Suurin osa töistämme ovat valtakunnallisella tasolla näkyviä, joten laadun kanssa pitää olla tarkkana, ja rj huolehtii että kaikki tekevät omat työnsä ajallaan. Vastuu on iso, mutta onneksi ryhmähenki on melko hyvä ja rankasta huumorista huolimatta kukaan ei yleensä suutu. Pakko myöntää tosin, että tämän palveluksen viimeisen gineksen kanssa oli vähän hermo tiukalla itselläni ja maanantaina sitten viikkoliikunnan yhteydessä napsahti aika kovaa. En halunnut tulla häirityksi salitreenin aikana, mutta eikös sitten tultu heittämään läppää 'miehekkäistä' painoista. Ei riittänyt huumori siinä hetkessä.
Olen sellainen ihminen, joka nauttii yleisesti muitten seurasta, mutta välillä tarvitsen latautumisaikaa. Kotonakaan en ole hetkeen pystynyt täysin rentoutumaan, kun en ole saanut olla tuntia enempää ihan yksikseni missään vaiheessa. A:llekin ole viime aikoina melko paljon kiukkuillut mutta eiköhän tämä tästä parempaan käänny, kun tiedossa on ainakin kaksi sellaista viikonloppua että saan olla ihan yksin.
Eräs päivä ennen kuin kokelas K, ainoa naiskoksumme, kotiutui, juttelimme tuvassa siitä, kuinka naiset aina ovat alinta paskaa intissä. Koksu K:n mukaan varsinkin RUKissa paine oli niin kova, että vaikka kuinka olisit osannut tehdä jotakin, niin siinä hetkessä kun se sitten piti tehdä, odotukset naisten huonosta suoriutumisesta kaatuivat päälle ja ei onnistunut omienkaan odotusten mukaisesti.
Olen huomannut itsekin sen, kuinka naisista ei odoteta mitään hyvää, ellei kyse ole siivouspalvelusta.
Viime perjantaina lähdin kotiutuvien vuoden kuskien kanssa ampumaradalle vapaaehtoisesti, sillä tiedostan olevani melko huono rynkyllä ampumisessa. Ohjelmassa oli ATT, jonka jouduimme ampumaan kolme kertaa…Kun en saanut tauluun missään vaiheessa vaadittua kahdeksaa osumaa tauluun, ammunnan johtanut henkilökunnan jäsen esitti mielipiteensä ammunnastani sanoin "Teillä on kaikki perusjutut aivan perseestä". (Juttu jatkui vielä tuosta, mutta en aio referoida enempää.) Olin ainoa, joka sai ryöpytyksen huonoista tuloksista, vaikka joukossa oli muitakin jotka ampuivat yhtä huonosti kuin minä. Jäi ärsyttämään.
Jälkeenpäin kerroin koksu K:lle hilpeästä ampumaratapäivästäni, ja yhteen ääneen totesimme, että ne jotka palautetta eivät kestä, ovat jo karsiutuneet pois intistä. Eli ainoa suunta on sinnikkäästi eteenpäin.
Virka-avun aikana meillä oli myös ensimmäiset pistooliammunnat, ja se oli oikeasti aika kivaa! Sain myös ensimmäistä kertaa kehuja toimiston ulkopuolella. Voitteko kuvitella kuinka mahtavalta tuntuu kun oma joukkueenjohtaja sano ihan vaan "hyvä", kun yleensä tulee sitä settiä, kuinka huono on.
Juhannus tuli ja meni, emme juhlineet A:n kanssa paria viinilasillista kummoisemmin. Kanasalaatti ja mokkapalat menivät kahdessa päivässä, ja nyt katselemme kaappiemme sisuksia ja mietimme mitä söisimme kun kaikki on lopussa tai puuttuu.
Edellisestä kirjoituksesta onkin jo parikymmentä päivää, kiitos virka-avun ja yleisen stressin ja kiireen.
Johtajat kotiutuivat torstaina, ja päällimmäiseksi jäi haikea mieli. Jonkin verran myös stressi alkoi nousta, kun minut nimettiin oman tiimini ryhmänjohtajaksi siksi aikaa, kunnes seuraava rj saapuu RUKista.
Tiimimme itsessään on melkoinen häröpallo, ja teemme paljon itsenäisiä töitä. Suurin osa töistämme ovat valtakunnallisella tasolla näkyviä, joten laadun kanssa pitää olla tarkkana, ja rj huolehtii että kaikki tekevät omat työnsä ajallaan. Vastuu on iso, mutta onneksi ryhmähenki on melko hyvä ja rankasta huumorista huolimatta kukaan ei yleensä suutu. Pakko myöntää tosin, että tämän palveluksen viimeisen gineksen kanssa oli vähän hermo tiukalla itselläni ja maanantaina sitten viikkoliikunnan yhteydessä napsahti aika kovaa. En halunnut tulla häirityksi salitreenin aikana, mutta eikös sitten tultu heittämään läppää 'miehekkäistä' painoista. Ei riittänyt huumori siinä hetkessä.
Olen sellainen ihminen, joka nauttii yleisesti muitten seurasta, mutta välillä tarvitsen latautumisaikaa. Kotonakaan en ole hetkeen pystynyt täysin rentoutumaan, kun en ole saanut olla tuntia enempää ihan yksikseni missään vaiheessa. A:llekin ole viime aikoina melko paljon kiukkuillut mutta eiköhän tämä tästä parempaan käänny, kun tiedossa on ainakin kaksi sellaista viikonloppua että saan olla ihan yksin.
Eräs päivä ennen kuin kokelas K, ainoa naiskoksumme, kotiutui, juttelimme tuvassa siitä, kuinka naiset aina ovat alinta paskaa intissä. Koksu K:n mukaan varsinkin RUKissa paine oli niin kova, että vaikka kuinka olisit osannut tehdä jotakin, niin siinä hetkessä kun se sitten piti tehdä, odotukset naisten huonosta suoriutumisesta kaatuivat päälle ja ei onnistunut omienkaan odotusten mukaisesti.
Olen huomannut itsekin sen, kuinka naisista ei odoteta mitään hyvää, ellei kyse ole siivouspalvelusta.
Viime perjantaina lähdin kotiutuvien vuoden kuskien kanssa ampumaradalle vapaaehtoisesti, sillä tiedostan olevani melko huono rynkyllä ampumisessa. Ohjelmassa oli ATT, jonka jouduimme ampumaan kolme kertaa…Kun en saanut tauluun missään vaiheessa vaadittua kahdeksaa osumaa tauluun, ammunnan johtanut henkilökunnan jäsen esitti mielipiteensä ammunnastani sanoin "Teillä on kaikki perusjutut aivan perseestä". (Juttu jatkui vielä tuosta, mutta en aio referoida enempää.) Olin ainoa, joka sai ryöpytyksen huonoista tuloksista, vaikka joukossa oli muitakin jotka ampuivat yhtä huonosti kuin minä. Jäi ärsyttämään.
Jälkeenpäin kerroin koksu K:lle hilpeästä ampumaratapäivästäni, ja yhteen ääneen totesimme, että ne jotka palautetta eivät kestä, ovat jo karsiutuneet pois intistä. Eli ainoa suunta on sinnikkäästi eteenpäin.
Virka-avun aikana meillä oli myös ensimmäiset pistooliammunnat, ja se oli oikeasti aika kivaa! Sain myös ensimmäistä kertaa kehuja toimiston ulkopuolella. Voitteko kuvitella kuinka mahtavalta tuntuu kun oma joukkueenjohtaja sano ihan vaan "hyvä", kun yleensä tulee sitä settiä, kuinka huono on.
Juhannus tuli ja meni, emme juhlineet A:n kanssa paria viinilasillista kummoisemmin. Kanasalaatti ja mokkapalat menivät kahdessa päivässä, ja nyt katselemme kaappiemme sisuksia ja mietimme mitä söisimme kun kaikki on lopussa tai puuttuu.
 |
| Söimme toimistolla jätskiä yksi päivä, kun netti oli katki monta tuntia ja töitä ei voinut tehdä. |
 |
| Toimistolla on melko iso sali, jossa suoritetaan itsenäiset viikkoliikunnat. |
 |
| En tykkää nykyään syödä muken remontin takia iltapalaa, joten yleensä juon yhden annoksen protskusheikkiä ja syön kylkeen aamupalalta lipastetun hedelmän. |
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
tj 108: Stressiä pukkaa
Hei vaan!
Nyt onkin vierähtänyt pari viikkoa edellisestä postauksesta. Ei ole ollut mitään kirjoittamisen arvoista. Nyt kuitenkin uudet tuulet puhaltaa ja jotain kerrottavaakin on.
Tikkakoskelta pölähti kassulle kaksi aliupseerioppilasta, helikopterimekaanikkoja siis. Mukavan oloisia heppuja, mutta taisi ekomjiin saapuminen olla melkoinen kulttuurishokki.
Muutakin uutta tapahtui: kävin Ruotuväki-lehden graafikon kanssa komennuksella Ropeconissa, ja kirjoitin tapahtumasta artikkelin ensi viikolla ilmestyvään lehteen. Ensimmäinen kerta yläasteen jälkeen, kun kirjoituksiani julkaistaan sellaisessa lehdessä jota oikeastikin luetaan…lukion oma lehti oli sellaista puolivillaista räpellystä.
Muilta osin kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet stressaavia. Olen kirjoittanut kahta todella isoa artikkelia, ja toisen tiimoilta vierailin jopa Puolustusministeriössä. Kyseinen artikkeli odottaa vielä julkaisulupaa minusta riippumattomista syistä, joten nyt se roikkuu ilmassa ja sotkee toimiston aikatauluja kuin kani liian pienessä häkissä.
Runtuakin on tullut enemmän kuin ikinä, ja sekin on omiaan nostamaan painetta. Kurmotus ei ehkä suoraan koske minua itseäni, mutta tupakavereita ja oman tiimin jäseniä kylläkin. Tulee itselleenkin olo että nyt on kustu omiin muroihin.
Viimeinen uusi asia oli vierailu Santahaminan varuskuntasairaalassa tulehtuneen haavan takia. Ei kivaa. Onneksi en saanut antibioottikuuria.
Nyt onkin vierähtänyt pari viikkoa edellisestä postauksesta. Ei ole ollut mitään kirjoittamisen arvoista. Nyt kuitenkin uudet tuulet puhaltaa ja jotain kerrottavaakin on.
Tikkakoskelta pölähti kassulle kaksi aliupseerioppilasta, helikopterimekaanikkoja siis. Mukavan oloisia heppuja, mutta taisi ekomjiin saapuminen olla melkoinen kulttuurishokki.
Muutakin uutta tapahtui: kävin Ruotuväki-lehden graafikon kanssa komennuksella Ropeconissa, ja kirjoitin tapahtumasta artikkelin ensi viikolla ilmestyvään lehteen. Ensimmäinen kerta yläasteen jälkeen, kun kirjoituksiani julkaistaan sellaisessa lehdessä jota oikeastikin luetaan…lukion oma lehti oli sellaista puolivillaista räpellystä.
Muilta osin kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet stressaavia. Olen kirjoittanut kahta todella isoa artikkelia, ja toisen tiimoilta vierailin jopa Puolustusministeriössä. Kyseinen artikkeli odottaa vielä julkaisulupaa minusta riippumattomista syistä, joten nyt se roikkuu ilmassa ja sotkee toimiston aikatauluja kuin kani liian pienessä häkissä.
Runtuakin on tullut enemmän kuin ikinä, ja sekin on omiaan nostamaan painetta. Kurmotus ei ehkä suoraan koske minua itseäni, mutta tupakavereita ja oman tiimin jäseniä kylläkin. Tulee itselleenkin olo että nyt on kustu omiin muroihin.
Viimeinen uusi asia oli vierailu Santahaminan varuskuntasairaalassa tulehtuneen haavan takia. Ei kivaa. Onneksi en saanut antibioottikuuria.
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
tj 129:Mihin tää aika katoaa?
Hei vaan ja hellät tunteet!
Taas on yksi viikko vierähtänyt, ja perjantai oli se aiemmin mainitsemani toukotanssiaispäivä Maanpuolustuskorkeakoululla. Juhlat olivat jopa kivemmat kuin viimevuotiset sarkajuhlat; vapaampi meininki, vähemmän pönötystä, enemmän tuttuja naamoja - jopa oma luokkakaveri tuli vastaan tanssin pyörteissä, hän oli edustamassa meidän ainejärjestöämme HSOY ry:tä.
Johtajilla on aamujuna kääntynyt aikoja sitten, ja kohta se omakin kääntyy reserviä kohti. Johtajien lähtöön on enää reilu kuukausi, ja jään muistelemaan alik P:tä, oman tiimini johtajaa, enimmäkseen lämmöllä. Tiimimme on hänen kotiutumisensa jälkeen kuukauden ilman johtajaa, sillä seuraava ryhmyri ilmestyy Haminasta sitten uusien mosien p-kauden puolivälissä….saa nähdä mitä siitä tulee.
Huomenna alkaa ilmoittautuminen syksyn opintoihin oman amk:ni osalta, ja olenkin ihmeen innoissani kouluun paluusta. En malta odottaa että pääsen tekemään tutkinnon loppuun, ja elämään omanlaistani opiskelijaelämää. En aio juoda alkoholia ollenkaan, vaan vesi, sooda ja limpparit saavat bileissä riittää. En todellakaan kaipaa sitä turvotusta enkä sekaisin olevaa vatsaa seuraavana aamuna. Sen sijaan kaipaan hymyjä, nauramista, uusia tuttavuuksia ja hyvää musiikkia - ja tietenkin niitä haalarimerkkejä ja piirroksia muistoiksi haalareihin.
Toinen asia, jota odotan innolla reserviin pääsyn lähetessä on urheiluun liittyvä. En ole asiaa pahemmin mainostanut, mutta kiloja on viime kesän jälkeen tullut yhdeksän lisää. Välillä vaa'alle noustessa sitä miettii, että onko tässä raskaana vai miksi paino vain nousee ja nousee. Not funny, I tell you.
Koska harvoin pelkällä valittamisella asiat paranee, asialle pitää oikeasti tehdäkin jotain.
Syksyllä siis olisi tarkoitus aloittaa kuntosaliharjoittelu ja hankkia Bodycampilta nettivalmennus. Tämä siksi, että budjetti ei enää crossfittiin riitä, kuten olen jo aiemmin todennutkin. Kuntosalitreeni tulee ohjelmaan myös siksi, että lähes joka paikkakunnalla Suomessa on kuntosali mutta crossfitboksia ei. Eli aina ei tarvitse aloittaa harrastusta "alusta" kun muuttaa uudelle paikkakunnalle. Kuntosalit ovat aika samanlaisia olitpa Pornaisissa tai Abu Dhabissa…mutta crossfit, ainakin ohjelmoinnin puolesta, on joka salilla erilaista. Crossfitissä myös se kuuluisa yhteisö on aina surullista jättää taakse muuton yhteydessä, ja henkinen väsymys iskee ainakin itselle aina uuteen paikkaan tullessa, kun opettelee nimiä ja naamoja ja aina pitää olla edukseen, jotta niitä uusia tuttavuuksia syntyisi.
Loppuun kuvia ruuasta, ensimmäisessä on näkymä siitä, miltä pöydässä näyttää kun kuusi nälkäistä varusmiestä ja -naista on päätynyt tyhjään Raxiin veteraanikeräyspäivän lounastauolla. Toisessa vappulounas Rossossa A:n kanssa, hän söi itse lohipastaa ja valitsi minulle kanasalaatin yllä mainitsemistani syistä. :D Kolmannessa näkyy miten hurja kasa aamupalaa syntyy, kun tein Bodycampin facebook-haasteessa jaetun ruokavalion mukaan. Kahden kokonaisen munan ja kolmen valkuaisen munakas, 20g juustoa ja 40g vähärasvaista kinkkua plus salaattia, kurkkua ja paprikaa. Juomana vesi plus aamutee maidolla. Tee ei kyllä ruokavalioon kuulu, mutta tykkään sitä juoda, maidolla tai ilman.
Syksyllä sitten ruokavalion ja treeniohjelman tekstejä noudatetaan millilleen.
P.s. Keskiviikkona menen jälleen tatuoitavaksi! Tätä olinkin jo kaivannut. :) <3
Taas on yksi viikko vierähtänyt, ja perjantai oli se aiemmin mainitsemani toukotanssiaispäivä Maanpuolustuskorkeakoululla. Juhlat olivat jopa kivemmat kuin viimevuotiset sarkajuhlat; vapaampi meininki, vähemmän pönötystä, enemmän tuttuja naamoja - jopa oma luokkakaveri tuli vastaan tanssin pyörteissä, hän oli edustamassa meidän ainejärjestöämme HSOY ry:tä.
Koska harvoin pelkällä valittamisella asiat paranee, asialle pitää oikeasti tehdäkin jotain.
Syksyllä sitten ruokavalion ja treeniohjelman tekstejä noudatetaan millilleen.
perjantai 1. toukokuuta 2015
tj 138: Minustako yrittäjä?
Hei vaan!
Lähiaikoina selviää, mihin A joutuu/pääsee töihin kun kadettikoulu on käyty loppuun. Tällä hetkellä melkoisen varmalta sijoituspaikalta tuntuu Kainuun prikaati Kajaanissa, ja se tarkoittaa sitä että kunhan minäkin käyn kouluni loppuun, niin sinne pitää muuttaa.
Upseerin vaimon elämä on rehellisesti sanottuna epätasaista. Kun muutat jonnekin, et tiedä varmasti kuinka kauan tulet asumaan siellä, ja aina pitää etsiä uusi työ, uusi yhteisö, uusi koti, uusi urheilupaikka. Minun kohdallani Kajaaniin muutto on erityisen perseestä, sillä oman alani töitä siellä on erittäin vähän, ja muutan sinne todennäköisesti puoli vuotta A:n jälkeen. Vaihtoehdoiksi jää toivoa että alueen suurin työnantaja puolustusvoimat nappaa listoilleen, tai perustaa oma toiminimi ja yritys.
Yrityksen perustaminen on ollut minulla mielessä oikeastaan siitä lähtien, kun aloitin opintoni Haaga-Heliassa. Nettipohjaisen yrityksen perustaminen ei olisi riippuvainen siitä, missä päin Suomea asun. Voisin tehdä töitä kotoa käsin. Pääomaakin tarvitsisi sijoittaa suhteessa vähemmän. Olen kuitenkin nähnyt yrittäjä-äitini elämää sen verran, ettei mitään ruusuisia unelmia yrittäjyydestä ole. Suomen verotus on syvältä sieltä jostain, asiakaskunnan rakentamisessa ja löytämisessä voi mennä kauan. Välillä voisi olla helpompaa olla työtön ja elää valtion rahoilla. Äitiysloman ja lomien ylipäätään pitäminen on hankalaa, aina on kiire. En halua, että jos A:lla ja minulla on joskus lapsi tai lapsia, että he olisivat yhä yksinäisiä kuin minä olin alakoulussa. Näin äitiä ja isää muutaman tunnin päivässä, ja olin paljon yksin kotona iltaisinkin.
Minulla on useampi liikeidea tällä hetkellä mielessäni, niistä kolme on jopa realistisia. Kaikki kuitenkin vaativat rahaa, aikaa ja panostusta. Oman viestinnän alan konsulttipalvelun perustaminen vaatii myös sen, että teen vähintään kolme vuotta oman alani töitä ja opiskelen sitten vielä ylemmän amk-tutkinnon.
Joogaopettajaksi ryhtyminen vaatii rahaa ja mahdollisuuden olla muutaman kerran vuodessa viikon tai pari kerrallaan pois töistä oman osaamisen laajentamiseksi. Toiminimen alla toimiminen kuitenkin mahdollistaisi sen, että aina uudelle paikkakunnalle muuttaessa voisin hankkiutua paikalliseen joogayhdistykseen tai kansalaisopistoon vetämään tunteja, tai vetää yksityisiä tunteja yrityksille ja muille vastaaville. Palkat kyllä ovat lähes olemattomat, eli pitäisi tehdä useampaa työtä yhtäaikaa.
Crossfit-salin perustaminen on vaihtoehdoista kallein ja paikasta riippuvaisin, pitäisi olla toimitila eli sali, ja koulutus. Tällä hetkellä tämä vaihtoehto on lähinnä haaveilua, koska oma kunto on niin säälittävän pohjamudissa ja rahasta valmentajakoulutukseen ei ole tietoakaan.
Lähiaikoina selviää, mihin A joutuu/pääsee töihin kun kadettikoulu on käyty loppuun. Tällä hetkellä melkoisen varmalta sijoituspaikalta tuntuu Kainuun prikaati Kajaanissa, ja se tarkoittaa sitä että kunhan minäkin käyn kouluni loppuun, niin sinne pitää muuttaa.
Yrityksen perustaminen on ollut minulla mielessä oikeastaan siitä lähtien, kun aloitin opintoni Haaga-Heliassa. Nettipohjaisen yrityksen perustaminen ei olisi riippuvainen siitä, missä päin Suomea asun. Voisin tehdä töitä kotoa käsin. Pääomaakin tarvitsisi sijoittaa suhteessa vähemmän. Olen kuitenkin nähnyt yrittäjä-äitini elämää sen verran, ettei mitään ruusuisia unelmia yrittäjyydestä ole. Suomen verotus on syvältä sieltä jostain, asiakaskunnan rakentamisessa ja löytämisessä voi mennä kauan. Välillä voisi olla helpompaa olla työtön ja elää valtion rahoilla. Äitiysloman ja lomien ylipäätään pitäminen on hankalaa, aina on kiire. En halua, että jos A:lla ja minulla on joskus lapsi tai lapsia, että he olisivat yhä yksinäisiä kuin minä olin alakoulussa. Näin äitiä ja isää muutaman tunnin päivässä, ja olin paljon yksin kotona iltaisinkin.
Crossfit-salin perustaminen on vaihtoehdoista kallein ja paikasta riippuvaisin, pitäisi olla toimitila eli sali, ja koulutus. Tällä hetkellä tämä vaihtoehto on lähinnä haaveilua, koska oma kunto on niin säälittävän pohjamudissa ja rahasta valmentajakoulutukseen ei ole tietoakaan.
lauantai 18. huhtikuuta 2015
tj 151: #vainedustusvaimojutut
Hellurei!
Tänä viikonloppuna olen valmistautunut muutaman viikon päästä oleviin kadettien toukotansseihin; kävin leikkauttamassa hiukseni, ostamassa uuden mekon ja siihen tilpehöörit kuten sukkahousut, huivin ja alusvaatteita. Nyt vielä pitäisi löytää joku, joka silloin perjantaiaamuna laittaisi tukkani jonkinlaiselle kampaukselle, sillä kotona minulla ei ole kuin hiustenkuivaaja ja kasa pinnejä.
Tällä viikolla oli kaikenlaista outoa häppeninkiä puolustusvoimien tarjoamana; aloin maanantaina kirjoittaa erästä artikkelia mutta keskiviikkona jutun ollessa jo melkein valmis, sen julkaisu peruttiin. Torstaina ja perjantaina pääsin eduskunnan väistötiloihin Sibeliusakatemialle painelemaan nappeja. Se olikin melkoisen piimäinen homma, voitte katsoa videon aiheesta täältä.:D
Tänä viikonloppuna olen valmistautunut muutaman viikon päästä oleviin kadettien toukotansseihin; kävin leikkauttamassa hiukseni, ostamassa uuden mekon ja siihen tilpehöörit kuten sukkahousut, huivin ja alusvaatteita. Nyt vielä pitäisi löytää joku, joka silloin perjantaiaamuna laittaisi tukkani jonkinlaiselle kampaukselle, sillä kotona minulla ei ole kuin hiustenkuivaaja ja kasa pinnejä.
Tällä viikolla oli kaikenlaista outoa häppeninkiä puolustusvoimien tarjoamana; aloin maanantaina kirjoittaa erästä artikkelia mutta keskiviikkona jutun ollessa jo melkein valmis, sen julkaisu peruttiin. Torstaina ja perjantaina pääsin eduskunnan väistötiloihin Sibeliusakatemialle painelemaan nappeja. Se olikin melkoisen piimäinen homma, voitte katsoa videon aiheesta täältä.:D
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
tj 157: ihan vaan kuulumisia
Hellurei!
Taas on viikko vierähtänyt intissä, ja kohta olenkin ollut palveluksessa jo 100 päivää. Pokemonit myöskin alkavat pyöriä viikon päästä laskurissa, mihin tämä aika oikein katoaa? :0
Intin arkeen on sisältynyt veteraanikeräystä, toimiston remontin väistelyä ja normaaleja sotilaallisia toimintoja, kuten iltavahvuuslaskentaa, ampumaratapäivää kaksin kappalein ja Cooperin testi (joka meni ihan päin mäntyä). Olimme pääsiäisen kiinni virka-avun merkeissä, joten ohjatun liikunnan lisäksi ehdin rämpiä VLK-lenkkiä ihanat smurffit päälläni ja pumpata rautaa komennuspaikan salilla.
Olen alkanut viihtyä nyt Santahaminassa nyt paremmin, ja porukka hioutuu pikkuhiljaa yhteen. Vieläkään en muista kaikkien noin 70 tyypin nimeä, mutta suurin osa on jo hallussa.
Kotirintamalla kaikki normaalisti, tosin nyt viihtyvyyteen on tullut hieman parannuksia; lisää kasveja sekä Playstationini, joka oli jäänyt muuttaessamme vanhempieni luo Kuopioon. Viikonloppulomani menevätkin siis lähinnä nukkuessa, urheillessa ja pelatessa.
Taas on viikko vierähtänyt intissä, ja kohta olenkin ollut palveluksessa jo 100 päivää. Pokemonit myöskin alkavat pyöriä viikon päästä laskurissa, mihin tämä aika oikein katoaa? :0
Intin arkeen on sisältynyt veteraanikeräystä, toimiston remontin väistelyä ja normaaleja sotilaallisia toimintoja, kuten iltavahvuuslaskentaa, ampumaratapäivää kaksin kappalein ja Cooperin testi (joka meni ihan päin mäntyä). Olimme pääsiäisen kiinni virka-avun merkeissä, joten ohjatun liikunnan lisäksi ehdin rämpiä VLK-lenkkiä ihanat smurffit päälläni ja pumpata rautaa komennuspaikan salilla.
Olen alkanut viihtyä nyt Santahaminassa nyt paremmin, ja porukka hioutuu pikkuhiljaa yhteen. Vieläkään en muista kaikkien noin 70 tyypin nimeä, mutta suurin osa on jo hallussa.
Kotirintamalla kaikki normaalisti, tosin nyt viihtyvyyteen on tullut hieman parannuksia; lisää kasveja sekä Playstationini, joka oli jäänyt muuttaessamme vanhempieni luo Kuopioon. Viikonloppulomani menevätkin siis lähinnä nukkuessa, urheillessa ja pelatessa.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
tj 164: Liebster award
Heipparallaa ja mukavaa pääsiäistä!
Emme me pimeää pelkää-blogin Nina haastoi minut Liebster award-haasteeseen, jonka tarkoitus on tuoda näkyvyyttä alle tuhannen lukijan blogeille. Ideana on vastata haastajan antamiin yhteentoista kysymykseen jonka jälkeen vuorostaan haastaa yksitoista bloggaajaa keksien heille uudet yksitoista kysymystä.
1. Lempikappaleesi tällä hetkellä ja miksi juuri se?
Hollywood Undead - We are. Löysin biisin yhden animeaiheisen fanivideon kautta ja jäin koukkuun siihen asenteeseen, joka biisistä huokuu. Kuuntelen tätä usein urheillessa.
2. Kerro jokin outo/vähemmän yleinen kiinnostuksen kohteesi?
Nomadielämäntyyli
3. Missä opiskelet, mitä opiskelet ja miksi?
Haaga-Helia amk:ssa johdo assistenttityötä ja kieliä. Työllistymisnäkymät ovat hyvät ja sihteeriksi/assistentiksi/tiedottajaksi valmistuminen vastaa ihannettani työelämän merkityksestä: Töissä ollaan tietyn normin mukaisesti ja sitten vapaa-ajalla voin olla ihan mitä tahansa. Töissä käydään koska yhteiskunta sitä vaatii. Lisäksi ainoa lahjakkuusalueeni on kielellinen ilmaisu ja ekstrovettius sekä sosiaaliset taidot. Valitsin koulutusohjelman omien vahvuuksieni mukaan.
4. Kerro mielipiteesi vapaavalintaisesta asiasta ja perustele se?
Suomen transsukupuolisia koskevia lakeja pitäisi muuttaa, koska tällä hetkellä ne ovat epäoikeudenmukaiset ja suoraansanottuna järjettömät. Pakkosterilisaatio on niin keskiaikaista.
5. Mitä ihailit ollessasi 12-vuotias?
Ketä tahansa, joka oli avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluva tai runsaasti tatuoitu.
6. Mille olet hymyillyt viimeksi?
Kotiin palaamiselle.
7. Viimeisin kirja jonka olet lukenut (koulukirjat poislukien)? Mistä se kertoi?
Allegiant Veronica Rothilta. Viimeinen osa Divergent-trilogiasta, eli tarina sijoittuu lähitulevaisuuden Yhdysvaltoihin, Chigagoon ja sen yhteiskuntarakenteen murtumiseen. Päähenkilönä toimii 16-vuotias Tris ja välillä kerronta tapahtuu myös Trisin rakastetun Tobiasin kautta.
8. Onko sinulla tatuointeja? Tahtoisitko?
Tällä hetkellä kaksi kuvaa. Menossa ottamaan kolmannen parin kuukauden sisällä.
9. Kuvaile asuntoasi/huonettasi?
Avara, kotoisa ja moderni. Elämän jäljet näkyvät ja koti tuntuu oikeastikin kodilta.
10. Kerro jokin asia, mitä moni ei sinusta tiedä?
Tykkään Lady Gagan musiikista.
11. Vaihdatko kotiin tullessasi kotivaatteet? Mitkä ovat lemppari kotivaatteesi?
Vaihdan aina, varsinkin nyt kun olen intissä. Tällä hetkellä lemppariasu on veluurihuppari, leggingsit ja lämpösukat.
Haastan mukaan vain neljä blogia, koska iso osa suosikkiblogeistani on joko yksityisiä tai tauolla tällä hetkellä.
Lare's paradise
//Arttu Juhani//
Kamalan Kiva
Getting there
Kysymykseni haastetuille:
1. Kuinka aloit blogata?
2. Suosikkiaamiaisesi? Jos et syö aamupalaa, miksi?
3.Oletko tehnyt suunnitelmia kesäksi? Millaisia?
4. Millaista musiikkia kuuntelet?
5.Mitä toivot tulevaisuudeltasi?
6.Mikä on mielestäsi mukavin ja mikä ärsyttävin kotiaskare? Miksi?
7. Jos et olisi riippuvainen töistä tai rahasta, mitä tekisit?
8. Käytätkö tumblria? Listaa kolme suosikkiblogiasi. Jos et, kerro kolme suosikkisivustoasi.
9. Kissat vai koirat?
10. Kenet julkisuuden henkilön haluaisit tavata? Miksi?
11.Suosikkipurukumisi?
Emme me pimeää pelkää-blogin Nina haastoi minut Liebster award-haasteeseen, jonka tarkoitus on tuoda näkyvyyttä alle tuhannen lukijan blogeille. Ideana on vastata haastajan antamiin yhteentoista kysymykseen jonka jälkeen vuorostaan haastaa yksitoista bloggaajaa keksien heille uudet yksitoista kysymystä.
1. Lempikappaleesi tällä hetkellä ja miksi juuri se?
Hollywood Undead - We are. Löysin biisin yhden animeaiheisen fanivideon kautta ja jäin koukkuun siihen asenteeseen, joka biisistä huokuu. Kuuntelen tätä usein urheillessa.
2. Kerro jokin outo/vähemmän yleinen kiinnostuksen kohteesi?
Nomadielämäntyyli
3. Missä opiskelet, mitä opiskelet ja miksi?
Haaga-Helia amk:ssa johdo assistenttityötä ja kieliä. Työllistymisnäkymät ovat hyvät ja sihteeriksi/assistentiksi/tiedottajaksi valmistuminen vastaa ihannettani työelämän merkityksestä: Töissä ollaan tietyn normin mukaisesti ja sitten vapaa-ajalla voin olla ihan mitä tahansa. Töissä käydään koska yhteiskunta sitä vaatii. Lisäksi ainoa lahjakkuusalueeni on kielellinen ilmaisu ja ekstrovettius sekä sosiaaliset taidot. Valitsin koulutusohjelman omien vahvuuksieni mukaan.
4. Kerro mielipiteesi vapaavalintaisesta asiasta ja perustele se?
Suomen transsukupuolisia koskevia lakeja pitäisi muuttaa, koska tällä hetkellä ne ovat epäoikeudenmukaiset ja suoraansanottuna järjettömät. Pakkosterilisaatio on niin keskiaikaista.
5. Mitä ihailit ollessasi 12-vuotias?
Ketä tahansa, joka oli avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluva tai runsaasti tatuoitu.
6. Mille olet hymyillyt viimeksi?
Kotiin palaamiselle.
7. Viimeisin kirja jonka olet lukenut (koulukirjat poislukien)? Mistä se kertoi?
Allegiant Veronica Rothilta. Viimeinen osa Divergent-trilogiasta, eli tarina sijoittuu lähitulevaisuuden Yhdysvaltoihin, Chigagoon ja sen yhteiskuntarakenteen murtumiseen. Päähenkilönä toimii 16-vuotias Tris ja välillä kerronta tapahtuu myös Trisin rakastetun Tobiasin kautta.
8. Onko sinulla tatuointeja? Tahtoisitko?
Tällä hetkellä kaksi kuvaa. Menossa ottamaan kolmannen parin kuukauden sisällä.
9. Kuvaile asuntoasi/huonettasi?
Avara, kotoisa ja moderni. Elämän jäljet näkyvät ja koti tuntuu oikeastikin kodilta.
10. Kerro jokin asia, mitä moni ei sinusta tiedä?
Tykkään Lady Gagan musiikista.
11. Vaihdatko kotiin tullessasi kotivaatteet? Mitkä ovat lemppari kotivaatteesi?
Vaihdan aina, varsinkin nyt kun olen intissä. Tällä hetkellä lemppariasu on veluurihuppari, leggingsit ja lämpösukat.
Haastan mukaan vain neljä blogia, koska iso osa suosikkiblogeistani on joko yksityisiä tai tauolla tällä hetkellä.
Lare's paradise
//Arttu Juhani//
Kamalan Kiva
Getting there
Kysymykseni haastetuille:
1. Kuinka aloit blogata?
2. Suosikkiaamiaisesi? Jos et syö aamupalaa, miksi?
3.Oletko tehnyt suunnitelmia kesäksi? Millaisia?
4. Millaista musiikkia kuuntelet?
5.Mitä toivot tulevaisuudeltasi?
6.Mikä on mielestäsi mukavin ja mikä ärsyttävin kotiaskare? Miksi?
7. Jos et olisi riippuvainen töistä tai rahasta, mitä tekisit?
8. Käytätkö tumblria? Listaa kolme suosikkiblogiasi. Jos et, kerro kolme suosikkisivustoasi.
9. Kissat vai koirat?
10. Kenet julkisuuden henkilön haluaisit tavata? Miksi?
11.Suosikkipurukumisi?
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
tj 171: Forever Myllypuro
Hellurei!
Kävin viime viikonloppuna tutustumassa Myllypuron Forever-kuntosaliin, olin tilannut salin verkkosivujen kautta ilmaisen kolmen päivän tutustumispassin. En tosin ehtinyt käyttää kolmatta päivää, sillä perjantaina passia (luottokortin näköinen läpyskä, joka pitää salille saapuessa vetää kortinlukijan läpi) noutaessani kuntosalin työntekijä luuli että tulisin suoraan treenaamaan ja leimasi kortin lukijaan turhaan! Siinä sitten inttivaatteet päällä tokaisin että en kyllä ollut suoraan tulossa treenaamaan, työntekijä lupasi laittaa korttiini yhden lisäpäivän. Eipä ollut laittanut, huomasin sunnuntaina. Se siitä sitten.
Ekan treenin tein lauantaina iltapäivällä. Olin odottanut järkyttävää tungosta ja vitutuskäyrän nousua, mutta lisäkseni treenaamassa olikin vain pari tyyppiä plus yksi fustraohjaaja asiakaansa kanssa. Nautin siis tilasta ja alkulämpässä juoksin ensin intervalleja matolla ja sitten kertasin kehonhallintajuttuja kehonpainoharjoittelualueella. Sali on tosi iso ja laitteet ja painot ovat hyviä. Kehonpainoharjoittelualue on minulle hieman ongelmallinen, koska keskellä olevaan telinekompleksiin on mahdotonta kiivetä, jos on 156cm pitkä niin kuin minä. Pitäisi osata hypätä ja saada tukeva ote, tai käyttää jotain koroketta. Yritin jälkimmäistä Reebokin steppikorokkeella, mutta en silti yltänyt. Se niistä leuanvetojen harjoitteluista sitten.
Tein joka tapauksessa mukavan keskikovan treenin ja lyhyet venyttelyt loppuun. 4/5, menisin uudestaankin.
Sunnuntaina suuntasin testaamaan salin joogatunnin. Olin odottanut ryhmässä joogaamista ilolla, mutta jouduin pettymään karkeasti. Kokonaiskuva tunnista oli levoton. Ohjaaja kommentoi ja jutteli omaan makuuni liikaa, ja yritti väkisin kutsua kaikkia nimeltä, vaikka ei selvästikään muistanut kuin kahden tai kolmen ihmisen nimen. Hän ei myöskään huomioinut minua ja erästä toista uutta kävijää ollenkaan, vaan puhui koko ajan "kyllähän näitä ollaan aikaisemminkin tehty, kyllä te kaikki tiedätte".Venytykset olivat voimakkaita ja ne valmisteltiin vähän kiireellä, tein mukana mutta kirosin jälkeenpäin koska esimerkiksi pitkä niskaseisonta huonosti valmisteltuna teki tosi pahaa selälleni ja olisi vain pitänyt tulla asanasta alas vaikka lihaksissa olisi voima riittänyt pitkäänkin.
Forever Myllypuro on kiva sali tavalliselle kuntosalitreenarille, mutta joogasta jäi tosi huono kuva. Eli jos ei tarvitse paljon palvelua ja ryhmäliikuntatunteja, tervemenoa Foreveriin. En tiedä vielä, alanko treenata tuolla intin jälkeen. Netti on täynnä huonoja kokemuksia koko ketjusta. :(
Eli treenipaikka hakusessa! Crossfittiin on ikävä, mutta varat eivät taida riittää siihen.
Tavoite kuitenkin on aika selvä: takaisin normaalipainoon. Konkreettisesti se tarkoittaisi 6-8 kilon laihduttamista. Liikkuminen ei ole ongelma, vaan se kirottu ruoka. Olisipa puhtaasti syöminen yhtä helppoa intissä kuin viime kesänä töissä. Kuukauden sokerittomuus oli silloin tosi helppoa, koska tein joka päivä itselleni valmiiksi aamiaisen, välipalan, lounaan ja juomiset. Päivällinenkin oli helppo koota, kun yleensä tarjolla oli kaikki ruuanlaittoainekset joita kaipasinkin: kananmunia, kuskusta, riisiä, kanaa, vihanneksia, salaattia, kalaa, Skyriä, hedelmiä, leseitä ja pähkinöitä.
Intissä lounas on ainoa ateria, jolloin voi oikeasti koota juuri sellaisen aterian kuin haluan. Sillä ei pitkälle pötkitä mutta johonkin kuitenkin. Onneksi sotkussa ravaaminen ei kuulu tapoihini, niin sitä ei tarvitse opetella pois.
Kävin viime viikonloppuna tutustumassa Myllypuron Forever-kuntosaliin, olin tilannut salin verkkosivujen kautta ilmaisen kolmen päivän tutustumispassin. En tosin ehtinyt käyttää kolmatta päivää, sillä perjantaina passia (luottokortin näköinen läpyskä, joka pitää salille saapuessa vetää kortinlukijan läpi) noutaessani kuntosalin työntekijä luuli että tulisin suoraan treenaamaan ja leimasi kortin lukijaan turhaan! Siinä sitten inttivaatteet päällä tokaisin että en kyllä ollut suoraan tulossa treenaamaan, työntekijä lupasi laittaa korttiini yhden lisäpäivän. Eipä ollut laittanut, huomasin sunnuntaina. Se siitä sitten.
Ekan treenin tein lauantaina iltapäivällä. Olin odottanut järkyttävää tungosta ja vitutuskäyrän nousua, mutta lisäkseni treenaamassa olikin vain pari tyyppiä plus yksi fustraohjaaja asiakaansa kanssa. Nautin siis tilasta ja alkulämpässä juoksin ensin intervalleja matolla ja sitten kertasin kehonhallintajuttuja kehonpainoharjoittelualueella. Sali on tosi iso ja laitteet ja painot ovat hyviä. Kehonpainoharjoittelualue on minulle hieman ongelmallinen, koska keskellä olevaan telinekompleksiin on mahdotonta kiivetä, jos on 156cm pitkä niin kuin minä. Pitäisi osata hypätä ja saada tukeva ote, tai käyttää jotain koroketta. Yritin jälkimmäistä Reebokin steppikorokkeella, mutta en silti yltänyt. Se niistä leuanvetojen harjoitteluista sitten.
Tein joka tapauksessa mukavan keskikovan treenin ja lyhyet venyttelyt loppuun. 4/5, menisin uudestaankin.
Sunnuntaina suuntasin testaamaan salin joogatunnin. Olin odottanut ryhmässä joogaamista ilolla, mutta jouduin pettymään karkeasti. Kokonaiskuva tunnista oli levoton. Ohjaaja kommentoi ja jutteli omaan makuuni liikaa, ja yritti väkisin kutsua kaikkia nimeltä, vaikka ei selvästikään muistanut kuin kahden tai kolmen ihmisen nimen. Hän ei myöskään huomioinut minua ja erästä toista uutta kävijää ollenkaan, vaan puhui koko ajan "kyllähän näitä ollaan aikaisemminkin tehty, kyllä te kaikki tiedätte".Venytykset olivat voimakkaita ja ne valmisteltiin vähän kiireellä, tein mukana mutta kirosin jälkeenpäin koska esimerkiksi pitkä niskaseisonta huonosti valmisteltuna teki tosi pahaa selälleni ja olisi vain pitänyt tulla asanasta alas vaikka lihaksissa olisi voima riittänyt pitkäänkin.
Forever Myllypuro on kiva sali tavalliselle kuntosalitreenarille, mutta joogasta jäi tosi huono kuva. Eli jos ei tarvitse paljon palvelua ja ryhmäliikuntatunteja, tervemenoa Foreveriin. En tiedä vielä, alanko treenata tuolla intin jälkeen. Netti on täynnä huonoja kokemuksia koko ketjusta. :(
Eli treenipaikka hakusessa! Crossfittiin on ikävä, mutta varat eivät taida riittää siihen.
Tavoite kuitenkin on aika selvä: takaisin normaalipainoon. Konkreettisesti se tarkoittaisi 6-8 kilon laihduttamista. Liikkuminen ei ole ongelma, vaan se kirottu ruoka. Olisipa puhtaasti syöminen yhtä helppoa intissä kuin viime kesänä töissä. Kuukauden sokerittomuus oli silloin tosi helppoa, koska tein joka päivä itselleni valmiiksi aamiaisen, välipalan, lounaan ja juomiset. Päivällinenkin oli helppo koota, kun yleensä tarjolla oli kaikki ruuanlaittoainekset joita kaipasinkin: kananmunia, kuskusta, riisiä, kanaa, vihanneksia, salaattia, kalaa, Skyriä, hedelmiä, leseitä ja pähkinöitä.
Intissä lounas on ainoa ateria, jolloin voi oikeasti koota juuri sellaisen aterian kuin haluan. Sillä ei pitkälle pötkitä mutta johonkin kuitenkin. Onneksi sotkussa ravaaminen ei kuulu tapoihini, niin sitä ei tarvitse opetella pois.
tiistai 17. maaliskuuta 2015
tj 183: Liikehdintää
Heissan vaan!
Vanha miehistö lähtee huomenna reserviin, ja meidän uusien pitäisi nyt hanskata tehtävämme. Hyvin hommat ovat lähteneetkin käyntiin, ja porukka on mukava. Päivärutiinini on nykyään melkoisen yksinkertainen:
P.s. Saliaiheiset postaukset eivät tule loppumaan, sillä menen lähitulevaisuudessa testaamaan yhden aika uuden paikan ja aion kirjoittaa kokemuksestani tänne.
Miten te tapatte aikaa iltaisin?
Vanha miehistö lähtee huomenna reserviin, ja meidän uusien pitäisi nyt hanskata tehtävämme. Hyvin hommat ovat lähteneetkin käyntiin, ja porukka on mukava. Päivärutiinini on nykyään melkoisen yksinkertainen:
- 5:30 herätys ja aamiainen
- 7:30 mennessä pitää olla komennuspaikalla ja aloittaa päivän työt
- Kolmena päivänä viikossa on liikuntaa keskellä päivää, yleensä kuntosalia tai sulkapalloa
- Kahtena iltana viikossa käyn juoksemassa VLK-lenkin, jos suinkin vaan mahdollista
- "Virastoaika" loppuu 16:15 jonka jälkeen olen vapaa tekemään mitä haluan kunhan iltayhdekäsltä olen iltavahvuuslaskennassa. Muutaman kerran olen käynyt jopa kotona moikkaamassa A:ta keskellä viikkoa.
P.s. Saliaiheiset postaukset eivät tule loppumaan, sillä menen lähitulevaisuudessa testaamaan yhden aika uuden paikan ja aion kirjoittaa kokemuksestani tänne.
Miten te tapatte aikaa iltaisin?
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
tj 192: Santahamina, satujen saari
Hellurei ja väsyneet fiilikset!
Olen kotiutunut nyt Kaartiin ja tää on kyllä semmoinen hullujen huone etten parempaa tiedä ;p
Hullunmylly alkoi maanantaina kun oli luultu jostain syystä, että olisin menossa AUKiin ja minun olisi pitänyt tulla Santahaminaan vasta kesällä(?!). Homma kuitenkin selvisi ja olen edelleen onnellisesti miehistöä. Erikoiskomennusjoukkueen väki on mukavaa ja värikästä, viihdyin heti heidän kanssaan. Keskiviikona päästiin ekaa kertaa komennuspaikoille ja paikka onneksi oli jo pääsykokeista tuttu.
Tällä hetkellä tunnelmat on väsyneet. Univelkaa on melkoisesti kun kulunut viikko oli niin jännittävä paraateineen, uusiin ihmisineen ja ekomjin ylläpitolaisten perinnemenoineen...
Olen kotiutunut nyt Kaartiin ja tää on kyllä semmoinen hullujen huone etten parempaa tiedä ;p
Hullunmylly alkoi maanantaina kun oli luultu jostain syystä, että olisin menossa AUKiin ja minun olisi pitänyt tulla Santahaminaan vasta kesällä(?!). Homma kuitenkin selvisi ja olen edelleen onnellisesti miehistöä. Erikoiskomennusjoukkueen väki on mukavaa ja värikästä, viihdyin heti heidän kanssaan. Keskiviikona päästiin ekaa kertaa komennuspaikoille ja paikka onneksi oli jo pääsykokeista tuttu.
Tällä hetkellä tunnelmat on väsyneet. Univelkaa on melkoisesti kun kulunut viikko oli niin jännittävä paraateineen, uusiin ihmisineen ja ekomjin ylläpitolaisten perinnemenoineen...
perjantai 20. helmikuuta 2015
tj 208: Kahden varuskunnan välillä
Hei vaan!
Onkin vierähtänyt melkein pari viikkoa edellisestä tekstistä. P-kausi lennostossa on päättynyt, naisten 45 päivän katumusaika on ohi ja olen vannonut sotilasvalan. Kulunut viikko meni minun osaltani melko hiljaisesti, sunnuntai-iltana kasarmille tullessani olin jo kipeänä ja maanantaista keskiviikkoon en voinut osallistua täysipainoisesti palvelukseen tästä syystä. Torstai oli muuttopäivä, miehistö muutti e-kauden tupiinsa. Minä ja tulevat johtajat emme tehneet koko päivänä muuta kuin käyneet pyykinvaihdossa ja putsanneet aseet ensi viikon asevarastolle palauttamista varten.
Tällä viikolla hassuinta oli se, että koska en kuulu mihinkään joukkueeseen enkä osastoon lennostossa, nimeäni ei huudeta iltavahvuuslaskennassa ja muutenkin olemassaoloni on unohdettu johtajien toimesta. Kukaan ei myöskään osannut kertoa minulle, että nyt kun lähdin lomille, milloin minun pitää palata. Piti mennä saapumiserän johtajalta asti kysymään.
Ensi viikolla olen kasarmilla vain kahtena päivänä, palauttamassa tavaroita. Sitten pidennetty viikonloppuloma ja maanantaina 2.3. aloitan Kaartin jääkärirykmentissä. Jännittää jo vähän, miten löydän kuljetuskomppaniaan ja ylipäätään uudella kassulla ympäriinsä, Santahaminassa olen käynyt aikaisemmin ainoastaan kahdesti ja molemmilla kerroilla MPKK:n puolella enkä varsinaisesti varuskunnassa. Pitänee kysyä A:lta.
Mulla on ihan törkeä matkakuume ja Iggy Azalean musa ei ainakaan paranna asiaa. Las Vegas voisi olla yksi lähitulevaisuuden matkakohteista, kunhan nyt intti ja koulu tulee hoidettua loppuun asti.
Onkin vierähtänyt melkein pari viikkoa edellisestä tekstistä. P-kausi lennostossa on päättynyt, naisten 45 päivän katumusaika on ohi ja olen vannonut sotilasvalan. Kulunut viikko meni minun osaltani melko hiljaisesti, sunnuntai-iltana kasarmille tullessani olin jo kipeänä ja maanantaista keskiviikkoon en voinut osallistua täysipainoisesti palvelukseen tästä syystä. Torstai oli muuttopäivä, miehistö muutti e-kauden tupiinsa. Minä ja tulevat johtajat emme tehneet koko päivänä muuta kuin käyneet pyykinvaihdossa ja putsanneet aseet ensi viikon asevarastolle palauttamista varten.
Tällä viikolla hassuinta oli se, että koska en kuulu mihinkään joukkueeseen enkä osastoon lennostossa, nimeäni ei huudeta iltavahvuuslaskennassa ja muutenkin olemassaoloni on unohdettu johtajien toimesta. Kukaan ei myöskään osannut kertoa minulle, että nyt kun lähdin lomille, milloin minun pitää palata. Piti mennä saapumiserän johtajalta asti kysymään.
Ensi viikolla olen kasarmilla vain kahtena päivänä, palauttamassa tavaroita. Sitten pidennetty viikonloppuloma ja maanantaina 2.3. aloitan Kaartin jääkärirykmentissä. Jännittää jo vähän, miten löydän kuljetuskomppaniaan ja ylipäätään uudella kassulla ympäriinsä, Santahaminassa olen käynyt aikaisemmin ainoastaan kahdesti ja molemmilla kerroilla MPKK:n puolella enkä varsinaisesti varuskunnassa. Pitänee kysyä A:lta.
Mulla on ihan törkeä matkakuume ja Iggy Azalean musa ei ainakaan paranna asiaa. Las Vegas voisi olla yksi lähitulevaisuuden matkakohteista, kunhan nyt intti ja koulu tulee hoidettua loppuun asti.
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
tj 220: Haaveet kaatuu
Heippahei!
Tiistaina olin Pääesikunnassa haastatteluissa viestinnän erikoistehtäviin ja ne tuntuivat menevän hyvin. Perjantaina kun palasin ampumaleiriltä sainkin tietää, että olen päässyt tehtäviin Ruotuväki-lehden toimitukseen, mutta tehtävänkuvani ei ole täsmälleen se, jota olin hakenut. Ei se mitään, iloisena kuitenkin olen siirtymässä Santahaminaan. Lennostoa jää kyllä ikävä, ja mahtavia tupa- ja joukkuekavereita myös.
Samalla kun sain tietää Kaartin jääkärirykmenttiin siirtymisestä, ratkesi myös se, etten ole johtajakoulutukseen lähdössä. Minulta kysyttiin, uskonko pystyväni selkäongelmineni selviämään aukista, ja vastasin rehellisesti olevani huolissani siitä. Vääpeli ja saapumiserän johtaja ymmärsivät ja totesivatkin että onneksi tällä kertaa kysyntä kohtaa tarjonnan ja palvelusajakseni tulee 255, toivon mukaan mahtavissa hommissa. En ole aukkiin lähtemättömyydestäni ollenkaan niin harmissani kuin olin odottanut että saattaisin olla, olen vain iloinen että pääsen sellaisiin hommiin ettei tarvitse selän takia ainakaan palvelusta keskeyttää.
On jännää tietää jo oma tehtävä ja palvelusaika, palvelustovereillani haaveet kaatuu-päivä on kai alkavalla viikolla. Perjantaina meistä tulee lentosotamiehiä, ja minusta parin viikon kuluttua kaartinjääkäri kun hyvästelen ilmavoimat ja siirryn maavoimiin. Sitä odotellessa.
Tiistaina olin Pääesikunnassa haastatteluissa viestinnän erikoistehtäviin ja ne tuntuivat menevän hyvin. Perjantaina kun palasin ampumaleiriltä sainkin tietää, että olen päässyt tehtäviin Ruotuväki-lehden toimitukseen, mutta tehtävänkuvani ei ole täsmälleen se, jota olin hakenut. Ei se mitään, iloisena kuitenkin olen siirtymässä Santahaminaan. Lennostoa jää kyllä ikävä, ja mahtavia tupa- ja joukkuekavereita myös.
Samalla kun sain tietää Kaartin jääkärirykmenttiin siirtymisestä, ratkesi myös se, etten ole johtajakoulutukseen lähdössä. Minulta kysyttiin, uskonko pystyväni selkäongelmineni selviämään aukista, ja vastasin rehellisesti olevani huolissani siitä. Vääpeli ja saapumiserän johtaja ymmärsivät ja totesivatkin että onneksi tällä kertaa kysyntä kohtaa tarjonnan ja palvelusajakseni tulee 255, toivon mukaan mahtavissa hommissa. En ole aukkiin lähtemättömyydestäni ollenkaan niin harmissani kuin olin odottanut että saattaisin olla, olen vain iloinen että pääsen sellaisiin hommiin ettei tarvitse selän takia ainakaan palvelusta keskeyttää.
On jännää tietää jo oma tehtävä ja palvelusaika, palvelustovereillani haaveet kaatuu-päivä on kai alkavalla viikolla. Perjantaina meistä tulee lentosotamiehiä, ja minusta parin viikon kuluttua kaartinjääkäri kun hyvästelen ilmavoimat ja siirryn maavoimiin. Sitä odotellessa.
maanantai 2. helmikuuta 2015
tj 318: HL ja viestinnän pääsykokeet
Helou!
Huomenna on edessä Pääesikunnassa pääsykokeet varusmiesten viestinnän erikoistehtäviin, minun lisäkseni paikalle on komennettu 70 muutakin varusveijaria. Itselläni on edessä kolme haastattelua, ja tällä hetkellä kyllä jännittää jo melkoisesti.
Höllipäivän kunniaksi kävin ostoksilla Itäkeskuksessa, hankintalistalla oli rentoja urheiluvaatteita joogailua ja kotijumppaa varten. Olen palaamassa joogan pariin kahden välivuoden jälkeen, ehdin kilpauinnin ohella harrastaa joogaa koko lukion ajan, eli reilun kolme vuotta. Kävin joulukuussa vanhalla valmentajallani hierottavana ja hän kommentoi selän ja polvien virheasentojen pahentuneen kun säännöllinen venyttely ja jooga ovat jääneet pois rutiinista. Nyt intin aikana ei ole kovin helppoa löytää aikaa ja rauhaa joogalle muuten kuin lomilla, joten olen nyt päättänyt alkaa hoitaa kroppaani joka viikonloppu parhaan kykyni mukaan.
Vaatteiden lisäksi mukaan tarttui putkirulla lihastenhoitoa varten sekä henkilövaaka, jonka ostamista olen yrittänyt vältää koko opiskelujeni ajan, etten koko ajan kyttäisi sitä lukemaa vaan keskittyisin olemaan onnellinen.
Huomenna on edessä Pääesikunnassa pääsykokeet varusmiesten viestinnän erikoistehtäviin, minun lisäkseni paikalle on komennettu 70 muutakin varusveijaria. Itselläni on edessä kolme haastattelua, ja tällä hetkellä kyllä jännittää jo melkoisesti.
Höllipäivän kunniaksi kävin ostoksilla Itäkeskuksessa, hankintalistalla oli rentoja urheiluvaatteita joogailua ja kotijumppaa varten. Olen palaamassa joogan pariin kahden välivuoden jälkeen, ehdin kilpauinnin ohella harrastaa joogaa koko lukion ajan, eli reilun kolme vuotta. Kävin joulukuussa vanhalla valmentajallani hierottavana ja hän kommentoi selän ja polvien virheasentojen pahentuneen kun säännöllinen venyttely ja jooga ovat jääneet pois rutiinista. Nyt intin aikana ei ole kovin helppoa löytää aikaa ja rauhaa joogalle muuten kuin lomilla, joten olen nyt päättänyt alkaa hoitaa kroppaani joka viikonloppu parhaan kykyni mukaan.
Vaatteiden lisäksi mukaan tarttui putkirulla lihastenhoitoa varten sekä henkilövaaka, jonka ostamista olen yrittänyt vältää koko opiskelujeni ajan, etten koko ajan kyttäisi sitä lukemaa vaan keskittyisin olemaan onnellinen.
torstai 29. tammikuuta 2015
tj 322: selkävaivoja
Hei vaan!
Muut ovat leirillä, minä vapautuksessa marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta kasarmilla. VMTLn lisäksi on myös nosto-ja kantokielto, eli mitään omaa rynkkyä painavampaan en saa kuljettaa. Vitutus on melkoinen, sillä syynä ovat viime viikon lopulla alkaneet selkäkivut. Joudun parhaillaan miettimään, pystynkö olemaan palveluksessa vai lähdenkö kotiin. Tähän aikaan poislähtö intistä on naiselle helppoa, "katumusaikaa" on vielä jäljellä vähän alle parikymmentä päivää, mutta siviiliin palaaminen on sinänsä vaikeaa kun kouluun en voi mennä kesken lukukauden ja töitä pitäisi löytää mahdollisimman nopeasti. Olen rehellisesti sanottuna melkoisen huolestunut parhaillaan, varsinkin kun lääkärin arvailut piilevästä skolioosista pitää vielä tutkia. Edessä saattaa olla lisää vemppaa, B-luokkaan siirto tai palveluksen keskeytyminen.
Tiistaina lähdimme ekalle leirille, ja tykkäsin kovasti poteron kaivuusta ja poterorallista ylipäätään. Keli suosi ja tuli hyvää palautetta kouluttajilta. Koulutusten ohella oli myös harjoituksen johtajan kanssa haastattelut, joissa kyseltiin tarkemmin koulutustoiveita. Saa nähdä miten toiveilleni käy, onneksi haastattelija oli sitä mieltä että jos aukkiin ei pisteet riitä, niin pääsen melko varmasti kakkostoiveeseeni. Peukut siis pystyyn, etten lähde kotiin vaan olen intissä vähintään 9kk!
Muut ovat leirillä, minä vapautuksessa marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta kasarmilla. VMTLn lisäksi on myös nosto-ja kantokielto, eli mitään omaa rynkkyä painavampaan en saa kuljettaa. Vitutus on melkoinen, sillä syynä ovat viime viikon lopulla alkaneet selkäkivut. Joudun parhaillaan miettimään, pystynkö olemaan palveluksessa vai lähdenkö kotiin. Tähän aikaan poislähtö intistä on naiselle helppoa, "katumusaikaa" on vielä jäljellä vähän alle parikymmentä päivää, mutta siviiliin palaaminen on sinänsä vaikeaa kun kouluun en voi mennä kesken lukukauden ja töitä pitäisi löytää mahdollisimman nopeasti. Olen rehellisesti sanottuna melkoisen huolestunut parhaillaan, varsinkin kun lääkärin arvailut piilevästä skolioosista pitää vielä tutkia. Edessä saattaa olla lisää vemppaa, B-luokkaan siirto tai palveluksen keskeytyminen.
Tiistaina lähdimme ekalle leirille, ja tykkäsin kovasti poteron kaivuusta ja poterorallista ylipäätään. Keli suosi ja tuli hyvää palautetta kouluttajilta. Koulutusten ohella oli myös harjoituksen johtajan kanssa haastattelut, joissa kyseltiin tarkemmin koulutustoiveita. Saa nähdä miten toiveilleni käy, onneksi haastattelija oli sitä mieltä että jos aukkiin ei pisteet riitä, niin pääsen melko varmasti kakkostoiveeseeni. Peukut siis pystyyn, etten lähde kotiin vaan olen intissä vähintään 9kk!
perjantai 23. tammikuuta 2015
tj 328: rankkilistat ja kokelaat
Helou vaan! Taas on yksi viikko pv:n palveluksessa mennyt ja mukavaa on ollut, pääosin. Pettymyksiä ja harmaita hiuksia aiheutti cooperin testi, evakuointiharjoitus ja ampuma-asento polvelta ja seisten.
Kylmää hikeä pukkasi myös viime yönä ja tänä aamuna kun kokelaat saapuivat. Kuri sai ihan uuden ulottuvuuden ja rättisulkeisiakin komppaniassa tänään oli. Huhheijjaa ja vittu sitä stressinuuskan määrää roskiksissa. Kokelaat antoivat runtua ihan kunnolla ja sama meno jatkuu ainakin seuraavat kolme viikkoa. Tässä on vielä ennen valaa kaksi leiriä ja viestinnän erikoistehtävien pääsykokeet/haastattelut (jos kutsu kilahtaa puhelimeen ensiviikolla!!!).
Tällä viikolla oli kuntotestien ja ampumaharjoitusten lisäksi mm. itsepuolustuskoulutusta sekä telamiinojen kaivamista maahan. Tykkäsin suurimmasta osasta koulutuksia tällä viikolla mutta välillä tuli kyllä huonojakin hetkiä, kun en ollenkaan tajunnut tai osannut asioita. Harmitus onneksi loppuu lyhyeen aina tuolla, koska ihanat tupakaverit kannustaa ja piristää. Akkavoimaa ja vertaistukea! ♡
Meiltä kyseltiin myös aselaji- ja johtajakoulutushalukkuuksia, ykköstoiveenani on huolto-auk Kainuun prikaatissa jos Pääesikunnan hommiin en pääse. Sen näkee sitten myöhemmin, että mihin sitä oikeasti päätyy. En ota asiasta mitään stressiä koska kaikki varmasti kääntyy niin päin että vaikken pääsisi sinne mihin haluan, sopeutuisin tilanteeseen. :)
Komppanian käytävän päädyssä on lista, johon merkitään kunkin alokkaan pisteet p-kauden suorituksista. Listassa ei ole vielä mitään mutta ehkä parin viikon sisällä siitä voi jo toivon mukaan arvailla, kuka jää Rissalaan ja kuka lähtee Tikkakoskelle, Vekaranjärvelle tai Kajaaniin aukkiin. Jännä nähdä, minkälainen rankkilista tulee olemaan...
Ensi viikolla ehkä lisää!
Kylmää hikeä pukkasi myös viime yönä ja tänä aamuna kun kokelaat saapuivat. Kuri sai ihan uuden ulottuvuuden ja rättisulkeisiakin komppaniassa tänään oli. Huhheijjaa ja vittu sitä stressinuuskan määrää roskiksissa. Kokelaat antoivat runtua ihan kunnolla ja sama meno jatkuu ainakin seuraavat kolme viikkoa. Tässä on vielä ennen valaa kaksi leiriä ja viestinnän erikoistehtävien pääsykokeet/haastattelut (jos kutsu kilahtaa puhelimeen ensiviikolla!!!).
Tällä viikolla oli kuntotestien ja ampumaharjoitusten lisäksi mm. itsepuolustuskoulutusta sekä telamiinojen kaivamista maahan. Tykkäsin suurimmasta osasta koulutuksia tällä viikolla mutta välillä tuli kyllä huonojakin hetkiä, kun en ollenkaan tajunnut tai osannut asioita. Harmitus onneksi loppuu lyhyeen aina tuolla, koska ihanat tupakaverit kannustaa ja piristää. Akkavoimaa ja vertaistukea! ♡
Meiltä kyseltiin myös aselaji- ja johtajakoulutushalukkuuksia, ykköstoiveenani on huolto-auk Kainuun prikaatissa jos Pääesikunnan hommiin en pääse. Sen näkee sitten myöhemmin, että mihin sitä oikeasti päätyy. En ota asiasta mitään stressiä koska kaikki varmasti kääntyy niin päin että vaikken pääsisi sinne mihin haluan, sopeutuisin tilanteeseen. :)
Komppanian käytävän päädyssä on lista, johon merkitään kunkin alokkaan pisteet p-kauden suorituksista. Listassa ei ole vielä mitään mutta ehkä parin viikon sisällä siitä voi jo toivon mukaan arvailla, kuka jää Rissalaan ja kuka lähtee Tikkakoskelle, Vekaranjärvelle tai Kajaaniin aukkiin. Jännä nähdä, minkälainen rankkilista tulee olemaan...
Ensi viikolla ehkä lisää!
perjantai 16. tammikuuta 2015
tj 335: toisen viikon juttuja
Hellurei ja hyvää viikonloppua!
Ekoille lomille on nyt päästy ja ekat kaksi viikkoa intissä menivät hyvin.
Tällä toisella viikolla oli edelleen paljon oppitunteja, mutta lisäksi ryynättiin lumisessa maastossa taisteluvarustuksessa ja rynkkyjen kanssa, päästiin ampumaan räkäpäitä (puuluoteja) ja sitten myös ihan ampumaradalla. Ekalla marssilla käytiin myös. Erityisesti olen tykännyt aseen käsittelystä, huollosta ja ampumistekniikan opettelusta. En ole mikään huippuluokan ampuja ainakaan vielä, mutta tästä se lähtee ja mieleistä on ollut. :)
Kuri on ollut melkoinen, ja me ollaan juostu moneen kertaan tupaan ja takaisin milloin minkäkin takia. Suklaata meille alokkaille on kai nää ekat viikot on lapioitu monen muun mielestä, ääni kellossa muuttuu varmastikin kun kokelaat saapuvat. Näin on ainakin peloteltu.
Tällä viikolla ryynätessä huomasin ensimmäisen kerran lyhyen ihmisen vaikeudet intissä; tst-liivi on minulle niin pitkä, että se painaa lonkkia ja esimerkiksi portaiden nouseminen, juokseminen ja maasta nopeasti nouseminen on epämiellyttävää ja välillä jopa vaikeaa. En aio kuitenkaan luovuttaa, tämä asia oli kuitenkin etukäteen jo tiedossa, että 156cm varrella jotkut asiat vain ovat hankalia.
Yleisesti fiilikset ovat siis hyvät tähän asti, nyt nautin rauhasta ja omasta ajasta.
Ekoille lomille on nyt päästy ja ekat kaksi viikkoa intissä menivät hyvin.
Tällä toisella viikolla oli edelleen paljon oppitunteja, mutta lisäksi ryynättiin lumisessa maastossa taisteluvarustuksessa ja rynkkyjen kanssa, päästiin ampumaan räkäpäitä (puuluoteja) ja sitten myös ihan ampumaradalla. Ekalla marssilla käytiin myös. Erityisesti olen tykännyt aseen käsittelystä, huollosta ja ampumistekniikan opettelusta. En ole mikään huippuluokan ampuja ainakaan vielä, mutta tästä se lähtee ja mieleistä on ollut. :)
Kuri on ollut melkoinen, ja me ollaan juostu moneen kertaan tupaan ja takaisin milloin minkäkin takia. Suklaata meille alokkaille on kai nää ekat viikot on lapioitu monen muun mielestä, ääni kellossa muuttuu varmastikin kun kokelaat saapuvat. Näin on ainakin peloteltu.
Tällä viikolla ryynätessä huomasin ensimmäisen kerran lyhyen ihmisen vaikeudet intissä; tst-liivi on minulle niin pitkä, että se painaa lonkkia ja esimerkiksi portaiden nouseminen, juokseminen ja maasta nopeasti nouseminen on epämiellyttävää ja välillä jopa vaikeaa. En aio kuitenkaan luovuttaa, tämä asia oli kuitenkin etukäteen jo tiedossa, että 156cm varrella jotkut asiat vain ovat hankalia.
Yleisesti fiilikset ovat siis hyvät tähän asti, nyt nautin rauhasta ja omasta ajasta.
torstai 8. tammikuuta 2015
tj 343: häröpalloja ja muuta mukavaa
Terveppä teille!
Ensimmäiset päivät lennostossa ovat menneet hyvin, ei mitään liian vaikeaa tai ihmeellistä. Naisia tuvassani on yhteensä 5, kaksi johtajaa ja meitä alokkaita on kolme. Lähitulevaisuudessa tupaan ilmestyy vielä yksi kokelas.
Ensimmäisinä päivinä ohjelmassa ovat olleet oppitunnit, sulkeisharjoitukset, siivouspalvelu ja lääkärintarkastukset. Olemme myös saaneet kilokaupalla tavaraa ja totutelleet varuskunnan arkeen.
Eka päivä meni ihmetellessä ja tutustuessa tupakavereihin. He vaikuttavat tosi mukavilta, samoin kuin oman joukkueen alikersantit ja muutkin tyypit. Heti ekana iltana oli myös komppanian päällikön haastattelu, jossa puhuttiin motivaatiosta ja johtajakoulutushalukkuudesta.
Pienessä varuskunnassa on omat ilonsa ja kironsa. Vanhan saapumiserän miehistössä on eräs entisistä kiusaajistani ja samassa erässä yksi lukiotuttu, jonka kanssa hoidin aina koulun juhlissa valoja, äänentoistoa ja videokuvausta. Muitakin tuttuja naamoja näkyy.
Ruoka on ollut tosi hyvää ja kantahenkilökunta helposti lähestyttävää. Oma plussansa on siinäkin kuinka tuvan ikkunasta näen nousukiidossa olevat hornetit, komea näky ja kova ääni.
Tänään koko päivän tutustuimme aseisiimme ja illalla ohjelmassa on sotkun tervetuliaisjuhla, mukavaa hommaa siis on ollut.
Ensimmäiset päivät lennostossa ovat menneet hyvin, ei mitään liian vaikeaa tai ihmeellistä. Naisia tuvassani on yhteensä 5, kaksi johtajaa ja meitä alokkaita on kolme. Lähitulevaisuudessa tupaan ilmestyy vielä yksi kokelas.
Ensimmäisinä päivinä ohjelmassa ovat olleet oppitunnit, sulkeisharjoitukset, siivouspalvelu ja lääkärintarkastukset. Olemme myös saaneet kilokaupalla tavaraa ja totutelleet varuskunnan arkeen.
Eka päivä meni ihmetellessä ja tutustuessa tupakavereihin. He vaikuttavat tosi mukavilta, samoin kuin oman joukkueen alikersantit ja muutkin tyypit. Heti ekana iltana oli myös komppanian päällikön haastattelu, jossa puhuttiin motivaatiosta ja johtajakoulutushalukkuudesta.
Pienessä varuskunnassa on omat ilonsa ja kironsa. Vanhan saapumiserän miehistössä on eräs entisistä kiusaajistani ja samassa erässä yksi lukiotuttu, jonka kanssa hoidin aina koulun juhlissa valoja, äänentoistoa ja videokuvausta. Muitakin tuttuja naamoja näkyy.
Ruoka on ollut tosi hyvää ja kantahenkilökunta helposti lähestyttävää. Oma plussansa on siinäkin kuinka tuvan ikkunasta näen nousukiidossa olevat hornetit, komea näky ja kova ääni.
Tänään koko päivän tutustuimme aseisiimme ja illalla ohjelmassa on sotkun tervetuliaisjuhla, mukavaa hommaa siis on ollut.
maanantai 5. tammikuuta 2015
0 aep: Nyt se alkaa!
Huomenta!
Tänään se intti sit alkaa. Jännittää niin, ettei meinaa saada syötyä aamupalaa.
En tiedä oikeastaan, että mitä pitäisi odottaa. Meiningin näkee sitten reilun viiden tunnin kuluttua varuskunnassa.
Onnea ja tsemppiä kaikille muille aamukasoille!
Tänään se intti sit alkaa. Jännittää niin, ettei meinaa saada syötyä aamupalaa.
En tiedä oikeastaan, että mitä pitäisi odottaa. Meiningin näkee sitten reilun viiden tunnin kuluttua varuskunnassa.
Onnea ja tsemppiä kaikille muille aamukasoille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)