tj 88: Armeija koettelee itsetuntoa

Hei vaan!
Edellisestä kirjoituksesta onkin jo parikymmentä päivää, kiitos virka-avun ja yleisen stressin ja kiireen.
Johtajat kotiutuivat torstaina, ja päällimmäiseksi jäi haikea mieli. Jonkin verran myös stressi alkoi nousta, kun minut nimettiin oman tiimini ryhmänjohtajaksi siksi aikaa, kunnes seuraava rj saapuu RUKista.

Tiimimme itsessään on melkoinen häröpallo, ja teemme paljon itsenäisiä töitä. Suurin osa töistämme ovat valtakunnallisella tasolla näkyviä, joten laadun kanssa pitää olla tarkkana, ja rj huolehtii että kaikki tekevät omat työnsä ajallaan. Vastuu on iso, mutta onneksi ryhmähenki on melko hyvä ja rankasta huumorista huolimatta kukaan ei yleensä suutu. Pakko myöntää tosin, että tämän palveluksen viimeisen gineksen kanssa oli vähän hermo tiukalla itselläni ja maanantaina sitten viikkoliikunnan yhteydessä napsahti aika kovaa. En halunnut tulla häirityksi salitreenin aikana, mutta eikös sitten tultu heittämään läppää 'miehekkäistä' painoista. Ei riittänyt huumori siinä hetkessä.
Olen sellainen ihminen, joka nauttii yleisesti muitten seurasta, mutta välillä tarvitsen latautumisaikaa. Kotonakaan en ole hetkeen pystynyt täysin rentoutumaan, kun en ole saanut olla tuntia enempää ihan yksikseni missään vaiheessa. A:llekin ole viime aikoina melko paljon kiukkuillut mutta eiköhän tämä tästä parempaan käänny, kun tiedossa on ainakin kaksi sellaista viikonloppua että saan olla ihan yksin.

Eräs päivä ennen kuin kokelas K, ainoa naiskoksumme, kotiutui, juttelimme tuvassa siitä, kuinka naiset aina ovat alinta paskaa intissä. Koksu K:n mukaan varsinkin RUKissa paine oli niin kova, että vaikka kuinka olisit osannut tehdä jotakin, niin siinä hetkessä kun se sitten piti tehdä, odotukset naisten huonosta suoriutumisesta kaatuivat päälle ja ei onnistunut omienkaan odotusten mukaisesti.
Olen huomannut itsekin sen, kuinka naisista ei odoteta mitään hyvää, ellei kyse ole siivouspalvelusta.

Viime perjantaina lähdin kotiutuvien vuoden kuskien kanssa ampumaradalle vapaaehtoisesti, sillä tiedostan olevani melko huono rynkyllä ampumisessa.  Ohjelmassa oli ATT, jonka jouduimme ampumaan kolme kertaa…Kun en saanut tauluun missään vaiheessa vaadittua kahdeksaa osumaa tauluun, ammunnan johtanut henkilökunnan jäsen esitti mielipiteensä ammunnastani sanoin "Teillä on kaikki perusjutut aivan perseestä". (Juttu jatkui vielä tuosta, mutta en aio referoida enempää.) Olin ainoa, joka sai ryöpytyksen huonoista tuloksista, vaikka joukossa oli muitakin jotka ampuivat yhtä huonosti kuin minä. Jäi ärsyttämään.
Jälkeenpäin kerroin koksu K:lle hilpeästä ampumaratapäivästäni, ja yhteen ääneen totesimme, että ne jotka palautetta eivät kestä, ovat jo karsiutuneet pois intistä. Eli ainoa suunta on sinnikkäästi eteenpäin.

Virka-avun aikana meillä oli myös ensimmäiset pistooliammunnat, ja se oli oikeasti aika kivaa! Sain myös ensimmäistä kertaa kehuja toimiston ulkopuolella. Voitteko kuvitella kuinka mahtavalta tuntuu kun oma joukkueenjohtaja sano ihan vaan "hyvä", kun yleensä tulee sitä settiä, kuinka huono on.

Juhannus tuli ja meni, emme juhlineet A:n kanssa paria viinilasillista kummoisemmin. Kanasalaatti ja mokkapalat menivät kahdessa päivässä, ja nyt katselemme kaappiemme sisuksia ja mietimme mitä söisimme kun kaikki on lopussa tai puuttuu.

Söimme toimistolla jätskiä yksi päivä, kun netti oli katki monta tuntia ja töitä ei voinut tehdä.

Toimistolla on melko iso sali, jossa suoritetaan itsenäiset viikkoliikunnat.

En tykkää nykyään syödä muken remontin takia iltapalaa, joten yleensä juon yhden annoksen protskusheikkiä ja syön kylkeen aamupalalta lipastetun hedelmän.