4 aep: 2014

Hyvää uutta vuotta!

Pikakatsaus kuluneeseen vuoteen menee minun osaltani näin:

Tammikuusta toukokuuhun kituutin Kouvolassa ja en ole katunut, että vaihdoin Helsinkiin, vaikka helvetin kaupunki tämä todellakin on.  Maaliskuussa kihlauduin A:n kanssa.Toukokuussa sain käteeni palvelukseenastumismääräyksen ja sen jälkeen olen vain katsonut päivien vähenemistä kännykän laskuri-sovelluksessa.

Koulun alettua elokuun lopussa olin pari viikkoa "koditon" ja punkkasin lapsuudenystäväni luona Länsi-Pasilassa. Koulu tuntui alusta asti mielekkäältä ja se tunne ei ole vieläkään loppunut. Intensiivinen, koko syksyn kestänyt yrityskartoitusprojekti vaati välillä verojaan ja ärähtelin ja tuhahtelin kotona ja söin enemmän kuin laki sallii. Ensimmäistä kertaa aikuisiälläni olin lievän ylipainon puolella.

Syyskuun puolivälissä aloitin treenaamisen Crossfit Vantaalla ja uudessa työpaikassani, joka on sattumoisin samassa rakennuksessa kuin treenipaikka. Työnteko oli karvasta kalkkia lähinnä kollegojen ja puutteellisen viestinnän takia. Hyviäkin hetkiä, kuten SkiExpo marraskuun alussa, mahtui mukaan ja nyt olen neljän kuukauden kaupanalan työkokemuksen verran rikkaampi.

Koko vuoden luin paljon varusnaisten blogeja ja Aamukampa.net-foorumia. Urheilua tuli paljon ja monipuolisesti, mutta uuteen elämään Helsingissä totuttelu sekoitti rytmiä ja stressiä tuli koulun puolelta välillä paljonkin, syöminen kärsi eniten ja tällä hetkellä se harmittaa. Onneksi A kannustaa mua jatkamaan liikkumista ja yrittämistä, uudenvuodenlupaukseni on olla kesäkuuhun mennessä  taas selvästi normaalipainon puolella ja pysyä siellä.

Kuvissa enemmän tai vähemmän hassuja juttuja tältä vuodelta ei-kronologisessa järjestyksessä.

Isäni osti "vähän" proteiinipatukoita

Perheystävän joulukortti huomioi tulevan palvelukseni oivaltavasti.

Mustetta tuli ihoon toisen kerran 1.8.2014

"Boksi" tuli minulle tutuksi ja mieluisaksi treenipaikaksi.

Opettelin elokuussa tekemään erilaisia kampauksia koulun alkua varten. Stadin lyylien tyylikkyys aiheutti hieman pakokauhua.

Urheilupäivä Vierumäellä oli ihan paras!

Ekaa kertaa InBody-mittauksessa.

Syntymäpäivänäni Intti tutuksi-kurssilla.

Lähdössä yksille kouvolalaisen kaverin kanssa, yksi harvoja kertoja koko syksynä kun laitoin sekä tukan että naaman täyteen tällinkiin.

Tän verran mun silmät karsastaa väsyneenä ja ilman silmälaseja. Kuva otettu tentin jälkeen. Nauran tälle usein.

Liikkuvuusharjoittelun tuloksia crossfitissä, korvat näkyy kun kädet on ylhäällä suorina ja mahdollisimman taakse työnnettyinä.

Ällösöpö yhteinen jälkiruoka A:n kanssa Katinkullassa

SkiExpon silakkapihvit oli parhaat mitä ikinä oon syönyt.

10 aep: Kohta mennään!

Hyvää joulua vaan kaikille, vaikka aatto meni jo!
Aamulla kun heräsin, maha oli pallon muotoinen kaikesta eilisestä syömisestä. :D Kasa raskausvitsejä tuli mieleen, mutten tohtinut A:ta herättää jutuillani ja luikin kiltisti syömään rahkaa ja omenaa keittiöön. #datfitnesslyfe haha
Intin alkuun puolitoista viikkoa, ja nyt voin keskittyä tekemään kaikenlaisia mukavia juttuja, kuten urheilemaan niin paljon kuin tekee mieli ja kavereitakin tulee varmasti nähtyä vielä lisää. Itävaltalaista sielunsiskoani ehdin jo lounaan merkeissä nähdä jo 23. päivä. En malta odottaa, että hän valmistuu lukiosta kotimaassaan ja muuttaa toivottavasti pysyvästi tänne Suomeen keväällä.

Oon pari viikkoa nyt miettinyt enemmältikin, että mitä oikeastaan haluan palvelukseltani; lähinnä, että haluanko oikeasti kiirehtiä valmistumistani amk:sta Pääesikunnan viestinnän erikoistehtävissä vai jätänkö hakematta ja pysyn lennostossa. Lennostoon jääminen on pitkästä välimatkasta huolimatta alkanut houkuttaa, sillä rajavartijan peruskurssi on mielessä vieläkin ja tässä haussa aion paperit oikeasti lähettää. A ei enää vastusta, koska hän tietää että minun pitää saada kääntää tämä kortti. Jos en pääse sisään, se oli siinä sitten ja amk:n jälkeen muutan A:n perässä sinne minne käsketään. Tässä haussa on tarjolla paikkoja sellaisiin rajavartiostoihin ja lentoasemille, joissa on lähellä isoja varuskuntia, kuten Kainuun ja Karjalan prikaatit, eli periaatteessa olisi mahdollista minun sekä A:n olla toiveammateissamme ja samalla pysyä yhdessä.

20 aep: "Otan osaa"

Kaksikymmentä aamua palvelukseen. Pystyn laskemaan sen sormillani ja varpaillani.
Melkein kaikki mitä tarvitsen, on jo hankittu. Alokaskyselyä tai -läpyskää ei selvästikään tule ollenkaan tänä vuonna, tai sitten se on mennyt väärään osoitteeseen...Harmi jos sellainen on lähetetty, ja se onkin mennyt vaikkapa vanhaan Kouvolan osoitteeseeni.

Päivän otsikko viittaa erääseen keskusteluun, jonka aikana kysyin A:lta, mitä mieltä hänen joukkuetoverinsa (hei vaan foxilaiset, tiedän että luette tätä!) ja kaverinsa ovat armeijaan lähdöstäni. Yleisin kommentti kuulemma on "otan osaa" tai vastaavaa. Muutenkin olen saanut kuulla, ettei naisen paikka ole armeijassa. En haluaisi pystyä tajuamaan, miksi asenne on tämä. Aamukampaankin on tullut avautumisia, jopa muilta naisilta, kuinka ressuista ja parhaillaan palvelevista löytyy jos jonkinlaista naispuolista ulisijaa.
Tajuan joka tapauksessa. Olen päättänyt jo vuosi sitten, ennen hakupapereiden viemistä aluetoimistoon, että en halua olla se valittaja. Aluksi se haluaminen ei ollut kovin konkreettista, mutta  crossfitissä olen alkanut oppia oikeastikin jotain. Joku ehkä nauraa nyt, mutta olen tosissani. Siellä ei itketä eikä ulista, vaan tehdään niin kuin valmentaja sanoo. Vetelehtimisestä saa pahoja katseita ja kirpeitä heittoja. Tekosyyt saavat naurahduksia ja silmien pyörittelyä. Ryhmäkuri ja tekemisen meininki on ihan eri kuin missään muussa lajissa, jota olen ikinä kokeillut.
Intissä valittajia ja vinkuiitoja on aina. Jätkissäkin. Peukut pystyyn, että seison sanani takana ja pidän mölyt mahassa.

Loppuun pari videota crossfit-urheilija Sam Briggsista, joka on uskomaton inspiraation lähde minulle.

29 aep: Hyvää itsenäisyyspäivää!

Mukavaa ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti!
Oma päiväni menee lähinnä viimeiseen tenttiin valmistautuessa, ajattelin lukaista myös jonkun kirjan ja katsella paraatia ja linnan juhlia, perheessä kun ei juurikaan perinteitä itsenäisyyspäivän viettoon ole.

Muutama vuosi sitten kotikaupunkini Kuopio isännöi itsenäisyyspäivän paraatin
©Puolustusvoimat

34 aep: Viimeisen kuukauden haasteet

Hellurei!

Tasan viisi viikkoa palveluksen alkuun, tänäänhän on 1. joulukuuta. Huhhuh, taas päivittelen itsekseni sitä, kuinka nopeasti aika on mennyt naisten valintatilaisuuden jälkeen. 5. tammikuuta tähän aikaan varmaankin istun joko vanhempieni luona tai junassa kihisemässä jännityksestä, mutta hei, ei mennä siihen vielä. Nyt on muutakin tekemistä.

Tämä viimeinen kuukausi siviilissä on haastetta täynnä, heti tästä päivästä alkaen. Tällä viikolla on kaksi tärkeää tenttiä ja tänään vielä erään esseen palautus. Essee on kesken, vielä pari sivua pitäisi rutistaa kasaan. Ensi viikolla on raporttien palauttamista ja viimeiset lähiopetustunnit. Sitten 17. päivä on viimeinen tentti, joka minulle ainakin on varmasti pahin. Osaan kyllä käyttää Exceliä jo varsin hyvin, mutta matematiikka on aina hankalaa.

Töissä on kiirettä, olemehan talviurheiluun keskittynyt yritys. Myyn keskimäärin viisi paria suksia työpäivän aikana ja muut myyjät vähintäänkin saman verran lisäksi. Ihmiset vellovat myymälässä hypistelemässä ale-rekkien välissä ja ekan hypistelyreissun jälkeen monet vanhemmat tulevat takaisin myymälään myöhemmin lastensa kanssa. Joululahjoja ostellaan ja monet palkitsevat itsensä tai ostavat motivaatioksi uutta urheiluvaatetta tulevaan kauteen.

Käyntiin lähtee myös viimeinen kuukausi crossfittiä. :( Olen päättänyt että armeijasta palattuani keskityn vain ja ainoastaan opiskeluun, eli en käy osa-aikatöissä. Tämä johtaa siihen, ettei crossfittiin ole varaa. Tulen varmasti ikävöimään tätä lajia palveluksen aikana ja jälkeenkin, mutta tosiasia on, että vuokran maksun jälkeen tililläni on alle 200€, josta melkein 50€ menee julkisen liikenteen kuukausikorttiin ja jos vielä 83€ crossfittiin lisäksi, niin minä en paljoa ruokaa osta. A:n kanssa kumminkin ollaan sovittu että ruokakaupassa maksetaan vuorotellen. Intin jälkeen pitää keksiä joku halvempi harrastus, ehkä palaan bodypumpin ja kuntosalin pariin, meidän ammattikorkeakoululla kun on tarjossa liikuntapasseja, joilla pääsee rajattomasti tälläisiin harrasteisiin mukaan ja passi kustantaa vain 50€ koko lukuvuodelta.

Herkkulakko on pääosin pitänyt oikein hyvin tähän saakka. Perjantaina käytiin ulkona syömässä, ja tasa-arvoisen avioliittolain läpimenon kunniaksi kotimatkalla tarttui mukaan pönttö Ben&Jerry'siä, joka kahteen pekkaan katosi reiluun tuntiin. Hups. No regrets though. Se oli sen arvoista. Nyt jatkan tiukkaa linjaa.

Ai niin. Yksi juttu vielä. Tässä muutama päivä sitten selasin erästä nimeltä mainitsematonta keskustelupalstaa, jossa käy paljon nuoria suomalaisia miehiä (ja naisiakin). Siellä yhdessä ketjussa parjattiin Sannaa, ei toki nimeltä, mutta niin, että ainakin itse blogia ja instagramia seuranneena älysin kenestä puhtaan. Ei kiva. Heräsi tietysti kamala ajatus, että jos viestinnän erikoistehtäviin pääsen, niin parjaavatko alkuperäisen varuskunnan palvelustoverit minuakin tuollalailla lapsellisesti anonyymillä foorumilla. Tekee mieli laittaa blogi piiloon. Instagram ja twitter ovatkin jo yksityisinä.

42 aep:Kuvapläjäys

Tällä kertaa pelkkiä kuvia kuluneelta viikolta.

49 aep: Varustehankintoja

Morjens taas!

Taas yksi viikko on vierähtänyt, ja intin alkuun on alle 50 päivää. Heräsin todellisuuteen odottelukuplastani, ja lähdin ostoksille. Tarvitsemislistalla oli urheilurintsikoita, mustia nilkkasukkia, kunnon pikkuhousuja (onko mikään ärsyttävämpää kuin rimpulat, jotka valuvat, hiertävät tai puristavat liikaa?!) ja rannekello. En kokenut tarvetta kuvata ostoksiani, varsinkin koska kello on vasta matkalla luokseni. Kyseessä on siis Casion perusmalli, johon saa taustavalon ja hälytyksen. Muuten käyttäisin sykemittariani kellona, mutta se on valtavan kokoinen mollukka ja erittäin epäsotilaallisen värinen (pinkki).

Tässä parin viikon aikana olen ollut kaksissa opiskelijabileissä, molemmilla kerroilla selvin päin ja hauskaa on ollut. Tykkään kovasti luokastani ja muista alani opiskelijoista, ja tavallaan bileisiin menemisen pointti onkin ollut, että saisin viettää aikaa heidän kanssaan ja pitää päällä haalareitani (jotka ovat täynnä muistoja ja lisää kertyy koko ajan kun niihin piirretään, kirjoitellaan ja ommellaan haalarimerkkejä<3) nyt ennen kuin lähden vuodeksi "sapatille".

Koulu on aiheuttanut vähän päänvaivaa, sillä loppuvuosi on täynnä raportteja ja tenttejä ja välissä pitäisi ehtiä treenata, levätä ja olla sosiaalinen! Välillä vähän puhalluttaa tämä tekemisen tahti, mutta samalla koen olevani myös hyvin onnellinen. Crossfit tuntuu edelleen hyvin omalta lajilta, ja treeneihin alkaa tulla rutiinia. Ruokailuasiat ovta myös menneet eteenpäin, sillä pääsenkin aiemmin mainitsemani ravitsemusterapeutin konsultaatioon jo joulukuun alussa. Aloitin tällä viikolla  totaalisen herkkulakon, ja tähän asti ainakin on ollut helppoa, eli jospa sitä ylimääräistä lähtisi vyötäröltä. Tarkoitus on olla lakossa jouluaattoon asti ja sitten vähän vapaampaa syömistä intin alkuun asti. Wish me luck :D

Tuli muuten mieleen, että olisi kiva tutustua muihin tuleviin tai nykyisiin varusnaisiin enemmänkin. Laittakaahan viestiä jos kiinnostaa. :)

Alla viimeaikainen korvamatoni:

56 aep: Palaute ja tunteet

Heippahei!
Tässä eräänä iltana tulin kotiin treeneistä mieli mustaakin mustempana (ei tosin ollut treenissä vika) ja sattui niin, että niinkin pieni asia kuin roskapussin tökkääminen nenän eteen heti kun pääsin ovesta sisään, sai minut sihahtamaan vihaisesti.
Myöhemmin illalla sitten oli puhetta reaktiostani ja A antoi siinä samalla muutenkin palautetta siitä, miten yleisesti ottaen käyttäydyn ja miten hyvä johtaja toimii. Palautetta oli vaikea kuunnella, mutta tajusin että nyt on peiliinkatsomisen paikka. Mitään konkreettista neuvoa tai esimerkkiä, miten parantaisin toimiani, ei tullut vaikka kysyinkin, joten tässä nyt olen itsekseni asiaa miettinyt.

Puhetta oli myös siitä, että sen myötä kun A:n kanssa yhteen muutimme, oma tilani ja ilmaisun vapaus on ollut rajoitettua. En koulussa tietenkään pura väsymystäni tai kiukutustani työstä, treeneistä tai stressistä. Blogiani, tumblriani ja twitteriäni seuraa yhteensä n. 700 ihmistä vakituisesti eli en sielläkään avaudu. A myös harmikseni seuraa lähes kaikkia kanaviani, ja en siten voi myöskään vapaasti käsitellä, jos jokin mättää kotona tai asiassa, joka häneen liittyy jollain muulla tavalla.
Omaa tilaa on siis kovin vähän, ja mielestäni jokaisella pitäisi olla tila tai alusta, jolla ilmaista itseään pidäkkeettä ja kritiikittä. A:n antaman "älä valita, äläkä levitä negatiivisia tunnetiloja"-ohjeen perusteella tuntui alkuun että nyt ei kotonakaan saa sanoa mitä ajattelee, jos kerran johtajaa ollaan leipomassa (ja enhän pidä johtajakoulutukseen hakemista/pääsemistä edes itsestäänselvyytenä!)…kirosin ja itkin ja avauduin asiasta koska för helvete... Asian laita kuitenkin oikeini sen verran, että nyt ei tarvitse miettiä kokoajan mitä saan kotona sanoa ja mitä pitää purra nyrkkiin suihkussa.

En voi todennäköisesti äärimmäisessä rasituksessa ja paineessa esittää mitään roolia, eli tough guy-tyyliset jutut, ettei mitään tunnetta näkyisi, eivät ole minun heiniäni. Älyän että olen menossa ympäristöön, jossa tunteilla ei ole juurikaan merkitystä, mutta olen melko varma että vaikka jossain vaiheessa metsässä tai kasarmilla saattaa pieni kyynel tämän tytön poskelle karahtaa ja se ei maailmaa kaada. Kunhan ei överiksi mene.
En kyllä ajatellutkaan.

Toivon, että minulla on sellaisia ominaisuuksia ja mielen lujuutta, että pärjään armeija-elämässä. Tällä hetkellä vähän mietityttää, mutta en ole etukäteen luovuttamassa todellakaan! :)

Ajelin huvikseni yksi ilta piilosiilin ponnarin alle, A:n avustuksella

63 aep: Eipä oo paljoo jäljellä

Hellurei taas!

Kaks kuukautta ja pari päivää intin alkuun. Aika menee hervottoman nopeasti, ja mua jännittää jo ihan jonkin verran… :D Viime viikolla reenasin vähemmän, koska halusin keskittyä muuhun elämään, sillä olin töissä SkiExpossa lauantain ja sunnuntain, ja tein vielä torstaina normaalin työvuoroni. Perjantaina pidimme pitkästä aikaa A:n kanssa "date nightin" eli menimme elokuviin ja muutenkin nautimme elämästä. Lauantaina SkiExpon jälkeen kävin pikaisesti myös koulukaverin tupareissa ja ainoa mitä asiasta haluan sanoa, on että huhhuh miten booli on petollista.

Tällä viikolla sitten uusi vaihde silmään, olen suunnitellut meneväni neljästi CrossFittiin ja tekeväni kaksi lenkkiä päälle. Aloitan tällä viikolla A:n kanssa yhdessä myös One hundred pushups-haasteen, vaikka tietysti tasoero on hurja…

Tuntuu että nykyään otan vain selfieitä ja kuvia ruuasta. Ehdottakaa minulle jotain kuvattavaa, tai kirjoitettavaa?

Shoppailureissu äidin kanssa oli tuottoisa

Välillä vähän väsyttää

Torstain aamiainen lääkärireissun jälkeen

SkiExpon lounas: silakkapihviä, perunamuussia ja salaattia mielin määrin.

73 aep: Syöminen käy työstä

Hei vaan!
Nytpä ei menny kymmentä päivää postausten välillä. :D
Olipahan mulla tällä kertaa asiaakin, sillä nyt mä turisen vähän syömisestä. Tapahtui niin, että viime viikon maanantaina menin koululääkärille vapaaehtoiseen tarkastukseen ja olin aamulla ollut jo seitsemän aikaan crossfitissä, eli reenikassin kanssa saavuin paikalle. Lääkäri oli kovin kiinnostunut syömisistäni ja treenaamisistani, vaikka itse olin eri syistä tarkastukseen hakeutunut. Juttelusta oli kuitenkin hyötyä, kävi nimittäin ilmi että olen todennäköisesti syönyt jo pari kuukautta aivan liian vähän treenimäärään nähden ja sitten taulukoiden, vaa'an ja mitan kanssa katseltiin painoa, pituutta ja paljonko sitä ruokaa oikeasti pitäisi syödä. Myfitnesspalin laskemia arvoja jos olisin ruokapäiväkirjaprojektissani ihan millilleen noudattanut, olisin ollut välillä jopa 800kcal miinuksella treenipäivinäkin. Todellisuudessa veikkaan että -600kcal olisi lähempänä totuutta useampien päivien osalta.

Totesin että huhhuh ja lääkärin jälkeen menin syömään reilun kasan kouluruokaa ja päätin laittaa ainakin myfitnesspalin jäihin, sillä sen perusasetuksilla ei saa kovin helposti laitettua kaloritavoitteekseen 2400kcal/päivä, ainakaan näin pienikokoiselle ihmiselle.
Nyt kun oon melkein kaksi viikkoa syönyt enemmän, oon huomannu että nukun paremmin, mielialat ei heitä yhtä paljon ja yleisesti oon ollut hyväntuulinen ja vireä. Välillä tuo määrä ruokaa tuntuu vain tosi isolta, varsinkin kun syö ihan kunnon ruokaa eikä Ben&Jerry'siä ja suklaapatukoita niin kuin joskus (köhköh). Mutta että positiiviseen suuntaan on menty kuitenkin, ja ilokseni oon huomannut että vaikka vaaka näytti lääkärissä sellaista lukemaa, mikä mulla on viimeksi ollut ollessani pullukammassa kunnossa, niin vyötärönympärys on monta senttiä kapeampi kuin silloin. Onneksi en ole ostanut vaakaa kotiin, etten turhaan edes ajattele koko asiaa.
Lääkäri teki myös lähetteen ravitsemusterapeutille, mutta todennäköisesti pääsen vasta armeijan jälkeen konsultaatioon, jonka tarkoituksena on suunnitella just mulle sopiva ruokavalio treenimääriin ja muuhun elämään nähden. :)

80aep: Mikä se unelma on?

Blogin nimihän on Unelman perässä, mutta aina ei ole niin selkeää minulle itsellenikään, mikä se unelma oikeasti on. Eilen katsoin pitkästä aikaa Suomen Tullia tv:stä ja mietin aiempia haaveitani rajavartijan urasta.
Ala ja ammatti kiinnostaa minua edelleen todella paljon ja sinänsä onkin aika ikävää, että en ainakaan vielä ole keksinyt mitään mahdollista tapaa yhdistää se siihen tosiasiaan, että olen vakituisesti ja sitoutuneesti yhdessä A:n kanssa, enkä halua luopua parisuhteestani.
Saa nähdä, muuttuuko haaveeni varusmiespalveluksen aikana ja ylipäätään, meneekö aikani armeijassa hyvin. Myös se, että jos en pääse viestinnän erityistehtäviin, joista hyötyisin nykyisissä opinnoissani, vaikuttaa todennäköisesti mielipiteeseeni.

Aion joka tapauksessa käydä intin jälkeen nykyisen amk-tutkintoni loppuun, koska jotain on ihmisen tehtävä työkseen, ja tämän hetkinen alani kuitenkin työllistää melko varmasti ja jos tuuri käy, voisin työllistyä siviilihenkilönä puolustusvoimiin tai rajavartiolaitokseen. Vaikka nykyisessä osa-aikaistyössäni on sinänsä ihan mukavaa, huomaan ettei kaupan ala itsessään ole kutsumusammattini.

Että tämmöisin miettein tänään.

90 aep: Välietappeja

Hellurei vaan!
Taas on aamuja vähemmän jäljellä ja mulla pukkaa vähän stressiä koulun takia. Hommia ja opittavaa on paljon, ja lisäksi tosiaan käyn kahtena päivänä viikossa töissä ja 3-4 kertaa crossfitissä ja 2 kertaa lenkillä. Aktiivista elämää, kyllä mä tästä tykkään!

Ilokseni olen huomannut että alan pikkuhiljaa saavuttaa välietappeja, joita oon asettanut inttikunto-projektissani. Oon onnistunut pitämään kolme viikkoa ruokapäiväkirjaa, niin että vain yksi sunnuntai puuttuu välistä. Nyt yritän saada pidettyä kaks kuukautta putkeen, koska se selvästi auttaa mua kuten olen jo aiemin kirjoittanutkin.
 Oon saanut tehtyä haluamani määrän treenejä ja myös tehnyt uusia ennätyksiä crossfitissä. Vyötärö on kaventunut 1,5 cm elokuusta, eli voin toivoa että joululomalla kylpylässä mulla on pinkit biksut eikä mustaa kokouikkaria.
Nyt joku ehkä ihmettelee että mikäs juttu tää on tää pinkit bikinit, mutta siis kyse on mun omasta itsetuntotavoitteesta, joka on osa inttiin valmistautumista. Mun kropasta ei tuu ehkä ikinä "täydellistä" mutta mä haluan viihtyä siinä niin että sen voi muillekin jakaa. Intissä tuskin kukaan kattelee mutta tää on mulle tärkeää henkilökohtaisella tasolla.

Vähän push pressiä 30kg:lla

Perinteistä pasta carbonaraa lauantai-illan kunniaksi

Malmin asema yöllä

Barbi-kynnet

103 aep: Opiskelijaelämää

Hei vaan!
Muistan kun keväällä puhisin innosta kun luulin sadan siviiliaamun rajan paukkuvan. Nyt kun se oikeasti  tapahtuu, olen hämmentynyt. Saanko varmasti itseni inttikuntoon reilussa kolmessa kuukaudessa? Toteutuuko toiveeni ja pääsisin p-kauden ja/tai johtajakoulutuksen jälkeen siirtymään Santahaminaan erikoiskomennusjoukkueeseen? Koulussa on ainakin tullut kannustusta ja tukea suunnitelmilleni sekä opon että kavereiden suunnalta.
Mikkelin reissulla alkanut flunssa on vaivannut koko edellisen viikon, nyt alkaa vihdoinkin olla terveempi olo ja pääsen tekemään muutakin kuin olemaan kotona, töissä ja koulussa. Crossfittiä on ollut ikävä ja muutaman kerran CF Vantaalle uskaltautuneena olen ollut iloinen saamastani vastaanotosta ja hyvästä meiningistä boksilla. Sairastelun aikana olen kuitenkin oppinut tekemään mukikakkua (resepti TÄÄLTÄ!), ommellut opiskelijahaalariini uusia ja myös vanhoja, edellisestä haalaristani irroitettuja, merkkejä, syönyt hyviä ruokia koulussa sekä kotona, hajottanut oikean nimettömäni ja shoppaillut Malmilla sekä Itiksessä.

Nimetön paisui kuin pullataikina pienen pallo-onnettomuuden jälkeen.

111 aep: Terveiset Mikkelistä!

Hellurei ja hellät tunteet vaan kaikille tallaajille!
Perjantaina suuntasin koulupäivän jälkeen 20-vuotissynttäreideni kunniaksi juna-asemalle ja Mikkeliin. Yövyin ystäväperheen luona ja lauantai-aamuna puoli yhdeksän aikaan olin jo entisessä Savon Prikaatissa, jossa nykyään toimii Maavoimien esikunta. Kyse oli siis Naisten valmiusliiton Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä (MPK) tilaamasta kurssista, joka oli Etelä-Savossa ensimmäinen laatuaan ja totteli nimeä Intti tutuksi naisille. Paikalle ilmaantui kahdeksan 17-23-vuotiasta naista ja kolme naispuolista kouluttajaa.

Ensimmäisenä meille jaettiin vaatteet, kengät, taisteluvyöt ja reput, sekä MPK:n hatut. Sitten ohjelmassa oli infoa ja lounas varuskunnan veteraanimajassa. Myöhemmin meillä oli rastikoulutusta, joihin sisältyi esimerkiksi sulkeisharjoittelua, marssimista, suunnistamista, puolijoukkueteltan kasaaminen, halkojen hakkaaminen ja pääsimme myös kokeilemaan lämpökameraa yön laskeuduttua. Opettelimme valmistamaan ruokaa trangialla, voin kertoa että hernesoppa oli laimeudestaan huolimatta aika kivaa syötävää kun istui kannon nokassa nollafemmat päällä. ;)
 Yöllä myös jokainen oli vuorollaan teltan kipinämikkona, eli huolehti ettei kamiina sammu tai kuumu liikaa. Oma vuoro oli keskiyöllä, eli ehdin nukkua paljon enemmän kuin olin edes toivonut.

Sunnuntaiaamuna meillä oli ensiapukoulutusta, ja suojausvaroituksen ja -hälytyksen käytäntöjen opettelua. Juoksimme myös kaasunaamarit ja sadeviitat päällä pikkuisen lenkin metsässä, ihan noin vain kokeilun kannalta. Soijaa pukkasi vähän liikaakin, ja päivemmällä tajusin että minulle oli noussut kuume, olin ollut saman viikon maanantaina jo hieman flunssan poikasessa, mutta luulin vaivan jo paranneen kokonaan. Pääsin sitten pariksi tunniksi lääkepöllyihin ja nukkumaan sisätiloihin ja seuraavaksi edessä olikin vain ruokailu, kurssitodistusten jako ja varusteiden palautus.

Kurssin parasta antia oli mielestäni se, että pääsin kokeilemaan varusteita päälleni ja tekemään asioita, joita intissä sitten heti peruskoulutuskaudella opetellaan. Kouluttajat antoivat realistisen kuvan naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta ja koin saavani kannustusta ja rakentavaa palautetta tulevaa palvelustani varten. Kuumeen nousemisesta huolimatta olin hyvin tyytyväinen kurssin sisältöön ja tekemisen meininkiin, ja porukka oli aivan huisi! Menisin uudestaankin! :)
Suosittelen kurssia ehdottomasti sellaisille, jotka miettivät armeijaan lähtöä tai ovat jo menossa, mutta haluavat vähän kokeilla etukäteen, mitä luvassa on.

121 aep: hormonaalista valitusta

Koulussa oli urheilupäivä, tein tässä crossfitistä tuttuja kippejä

Oon kaivannut kotiruuan tekemistä, tässä kaali-kana stir fry, avokaadoa ja fetaa seassa

Fuksiaisten ainoa kuvatodiste, oli kivaa ilman viinaa

Kouluruoka on eeppisen hyvää ja maksaa vain 1,52€

A oli pari viikkoa sitten Pahkajärvellä ja lähetti sieltä tämmöisen kuvaterveisen

• työt alkaa ens viikon jälkeen, jee!
• KAIPAAN SÄÄNNÖLLISTÄ URHEILUA JA TERVEELLISTÄ RUOKAA NIIN KOVASTI ETTÄ ITKETTÄÄ
• tykkään mun ja A:n uudesta kodista, ja mun luokasta ja koulusta ja ainoo mistä en tykkää on äitin kiukuttelu kun en osaa päättää mitä kaikkea tarvitsen vanhasta kodistani
• Mikkeliin ens viikonloppuna, ekaa kertaa kurkkusalaatit päälle ja varustus ja maiharit ja muita samanhenkisiä tyttöjä ympärillä, jes
• oon detoksi-kuurilla tällä hetkellä mut menkat ja detoksi ei näköjään sovi yhteen kun tulee sekava olo
• CrossFittiin ekaa kertaa sunnuntaina, toivottavasti ois kivaa ja pääsisin porukkaan sisälle
• sokeririippuvuus on edelleenkin perseestä, tarvisin katkaisuhoitoa ja ruokavalion suunnitteluapua koska en kestä itseäni ja Helsingin houkutuksia kun ruokaa on vittu joka paikassa. Kotona (=kämpillä) syöminen toimii koska en ole yksin ja syödään A:n kanssa suunnilleen samoja ruokia mutta koulumatkat ja 4h hypärit on kamalimpia koska on vaan liian helppo ajatella että 'mä vaan käväsen tossa kaupassa ostamassa purkkaa tms' kun en ikinä pääse sieltä ulos niin että oisin oikeesti vaan ostanu sitä vitun purkkaa
• haluaisin joululomalla Katinkullassa olla mun näteissä pinkeissä bikineissä ja nauttia lomasta ennen inttiinlähtöä enkä ajatella sitä että voi vittu tätä ylimäärästä läskiä
• haluan nukkua ja itkeä ok thx bye liikaa teollisesti valmistettua estrogeeninvastinetta