Melkein kaikki mitä tarvitsen, on jo hankittu. Alokaskyselyä tai -läpyskää ei selvästikään tule ollenkaan tänä vuonna, tai sitten se on mennyt väärään osoitteeseen...Harmi jos sellainen on lähetetty, ja se onkin mennyt vaikkapa vanhaan Kouvolan osoitteeseeni.
Päivän otsikko viittaa erääseen keskusteluun, jonka aikana kysyin A:lta, mitä mieltä hänen joukkuetoverinsa (hei vaan foxilaiset, tiedän että luette tätä!) ja kaverinsa ovat armeijaan lähdöstäni. Yleisin kommentti kuulemma on "otan osaa" tai vastaavaa. Muutenkin olen saanut kuulla, ettei naisen paikka ole armeijassa. En haluaisi pystyä tajuamaan, miksi asenne on tämä. Aamukampaankin on tullut avautumisia, jopa muilta naisilta, kuinka ressuista ja parhaillaan palvelevista löytyy jos jonkinlaista naispuolista ulisijaa.
Tajuan joka tapauksessa. Olen päättänyt jo vuosi sitten, ennen hakupapereiden viemistä aluetoimistoon, että en halua olla se valittaja. Aluksi se haluaminen ei ollut kovin konkreettista, mutta crossfitissä olen alkanut oppia oikeastikin jotain. Joku ehkä nauraa nyt, mutta olen tosissani. Siellä ei itketä eikä ulista, vaan tehdään niin kuin valmentaja sanoo. Vetelehtimisestä saa pahoja katseita ja kirpeitä heittoja. Tekosyyt saavat naurahduksia ja silmien pyörittelyä. Ryhmäkuri ja tekemisen meininki on ihan eri kuin missään muussa lajissa, jota olen ikinä kokeillut.
Intissä valittajia ja vinkuiitoja on aina. Jätkissäkin. Peukut pystyyn, että seison sanani takana ja pidän mölyt mahassa.
Loppuun pari videota crossfit-urheilija Sam Briggsista, joka on uskomaton inspiraation lähde minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti