tj 108: Stressiä pukkaa

Hei vaan!
Nyt onkin vierähtänyt pari viikkoa edellisestä postauksesta. Ei ole ollut mitään kirjoittamisen arvoista. Nyt kuitenkin uudet tuulet puhaltaa ja jotain kerrottavaakin on.

Tikkakoskelta pölähti kassulle kaksi aliupseerioppilasta, helikopterimekaanikkoja siis. Mukavan oloisia heppuja, mutta taisi ekomjiin saapuminen olla melkoinen kulttuurishokki.
Muutakin uutta tapahtui: kävin Ruotuväki-lehden graafikon kanssa komennuksella Ropeconissa, ja kirjoitin tapahtumasta artikkelin ensi viikolla ilmestyvään lehteen. Ensimmäinen kerta yläasteen jälkeen, kun kirjoituksiani julkaistaan sellaisessa lehdessä jota oikeastikin luetaan…lukion oma lehti oli sellaista puolivillaista räpellystä.

Muilta osin kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet stressaavia. Olen kirjoittanut kahta todella isoa artikkelia, ja toisen tiimoilta vierailin jopa Puolustusministeriössä. Kyseinen artikkeli odottaa vielä julkaisulupaa minusta riippumattomista syistä, joten nyt se roikkuu ilmassa ja sotkee toimiston aikatauluja kuin kani liian pienessä häkissä.

Runtuakin on tullut enemmän kuin ikinä, ja sekin on omiaan nostamaan painetta. Kurmotus ei ehkä suoraan koske minua itseäni, mutta tupakavereita ja oman tiimin jäseniä kylläkin. Tulee itselleenkin olo että nyt on kustu omiin muroihin.

Viimeinen uusi asia oli vierailu Santahaminan varuskuntasairaalassa tulehtuneen haavan takia. Ei kivaa. Onneksi en saanut antibioottikuuria.

tj 129:Mihin tää aika katoaa?

Hei vaan ja hellät tunteet!

Taas on yksi viikko vierähtänyt, ja perjantai oli se aiemmin mainitsemani toukotanssiaispäivä Maanpuolustuskorkeakoululla. Juhlat olivat jopa kivemmat kuin viimevuotiset sarkajuhlat; vapaampi meininki, vähemmän pönötystä, enemmän tuttuja naamoja - jopa oma luokkakaveri tuli vastaan tanssin pyörteissä, hän oli edustamassa meidän ainejärjestöämme HSOY ry:tä.

Johtajilla on aamujuna kääntynyt aikoja sitten, ja kohta se omakin kääntyy reserviä kohti. Johtajien lähtöön on enää reilu kuukausi, ja jään muistelemaan alik P:tä, oman tiimini johtajaa, enimmäkseen lämmöllä. Tiimimme on hänen kotiutumisensa jälkeen kuukauden ilman johtajaa, sillä seuraava ryhmyri ilmestyy Haminasta sitten uusien mosien p-kauden puolivälissä….saa nähdä mitä siitä tulee.

Huomenna alkaa ilmoittautuminen syksyn opintoihin oman amk:ni osalta, ja olenkin ihmeen innoissani kouluun paluusta. En malta odottaa että pääsen tekemään tutkinnon loppuun, ja elämään omanlaistani opiskelijaelämää. En aio juoda alkoholia ollenkaan, vaan vesi, sooda ja limpparit saavat bileissä riittää. En todellakaan kaipaa sitä turvotusta enkä sekaisin olevaa vatsaa seuraavana aamuna. Sen sijaan kaipaan hymyjä, nauramista, uusia tuttavuuksia ja hyvää musiikkia - ja tietenkin niitä haalarimerkkejä ja piirroksia muistoiksi haalareihin.

Toinen asia, jota odotan innolla reserviin pääsyn lähetessä on urheiluun liittyvä. En ole asiaa pahemmin mainostanut, mutta kiloja on viime kesän jälkeen tullut yhdeksän lisää. Välillä vaa'alle noustessa sitä miettii, että onko tässä raskaana vai miksi paino vain nousee ja nousee. Not funny, I tell you.
Koska harvoin pelkällä valittamisella asiat paranee, asialle pitää oikeasti tehdäkin jotain.

Syksyllä siis olisi tarkoitus aloittaa kuntosaliharjoittelu ja hankkia Bodycampilta nettivalmennus. Tämä siksi, että budjetti ei enää crossfittiin riitä, kuten olen jo aiemmin todennutkin. Kuntosalitreeni tulee ohjelmaan myös siksi, että lähes joka paikkakunnalla Suomessa on kuntosali mutta crossfitboksia ei. Eli aina ei tarvitse aloittaa harrastusta "alusta" kun muuttaa uudelle paikkakunnalle. Kuntosalit ovat aika samanlaisia olitpa Pornaisissa tai Abu Dhabissa…mutta crossfit, ainakin ohjelmoinnin puolesta, on joka salilla erilaista. Crossfitissä myös se kuuluisa yhteisö on aina surullista jättää taakse muuton yhteydessä, ja henkinen väsymys iskee ainakin itselle aina uuteen paikkaan tullessa, kun opettelee nimiä ja naamoja ja aina pitää olla edukseen, jotta niitä uusia tuttavuuksia syntyisi.

 Loppuun kuvia ruuasta, ensimmäisessä on näkymä siitä, miltä pöydässä näyttää kun kuusi nälkäistä varusmiestä ja -naista on päätynyt tyhjään Raxiin veteraanikeräyspäivän lounastauolla. Toisessa vappulounas Rossossa A:n kanssa, hän söi itse lohipastaa ja valitsi minulle kanasalaatin yllä mainitsemistani syistä. :D Kolmannessa näkyy miten hurja kasa aamupalaa syntyy, kun tein Bodycampin facebook-haasteessa jaetun ruokavalion mukaan. Kahden kokonaisen munan ja kolmen valkuaisen munakas, 20g juustoa ja 40g vähärasvaista kinkkua plus salaattia, kurkkua ja paprikaa. Juomana vesi plus aamutee maidolla. Tee ei kyllä ruokavalioon kuulu, mutta tykkään sitä juoda, maidolla tai ilman.
Syksyllä sitten ruokavalion ja treeniohjelman tekstejä noudatetaan millilleen.

P.s. Keskiviikkona menen jälleen tatuoitavaksi! Tätä olinkin jo kaivannut. :) <3

tj 138: Minustako yrittäjä?

Hei vaan!

Lähiaikoina selviää, mihin A joutuu/pääsee töihin kun kadettikoulu on käyty loppuun. Tällä hetkellä melkoisen varmalta sijoituspaikalta tuntuu Kainuun prikaati Kajaanissa, ja se tarkoittaa sitä että kunhan minäkin käyn kouluni loppuun, niin sinne pitää muuttaa.

Upseerin vaimon elämä on rehellisesti sanottuna epätasaista. Kun muutat jonnekin, et tiedä varmasti kuinka kauan tulet asumaan siellä, ja aina pitää etsiä uusi työ, uusi yhteisö, uusi koti, uusi urheilupaikka. Minun kohdallani Kajaaniin muutto on erityisen perseestä, sillä oman alani töitä siellä on erittäin vähän, ja muutan sinne todennäköisesti puoli vuotta A:n jälkeen. Vaihtoehdoiksi jää toivoa että alueen suurin työnantaja puolustusvoimat nappaa listoilleen, tai perustaa oma toiminimi ja yritys.

Yrityksen perustaminen on ollut minulla mielessä oikeastaan siitä lähtien, kun aloitin opintoni Haaga-Heliassa. Nettipohjaisen yrityksen perustaminen ei olisi riippuvainen siitä, missä päin Suomea asun. Voisin tehdä töitä kotoa käsin. Pääomaakin tarvitsisi sijoittaa suhteessa vähemmän. Olen kuitenkin nähnyt yrittäjä-äitini elämää sen verran, ettei mitään ruusuisia unelmia yrittäjyydestä ole. Suomen verotus on syvältä sieltä jostain, asiakaskunnan rakentamisessa ja löytämisessä voi mennä kauan. Välillä voisi olla helpompaa olla työtön ja elää valtion rahoilla. Äitiysloman ja lomien ylipäätään pitäminen on hankalaa, aina on kiire. En halua, että jos A:lla ja minulla on joskus lapsi tai lapsia, että he olisivat yhä yksinäisiä kuin minä olin  alakoulussa. Näin äitiä ja isää muutaman tunnin päivässä, ja olin paljon yksin kotona iltaisinkin.

Minulla on useampi liikeidea tällä hetkellä mielessäni, niistä kolme on jopa realistisia. Kaikki kuitenkin vaativat rahaa, aikaa ja panostusta. Oman viestinnän alan konsulttipalvelun perustaminen vaatii myös sen, että teen vähintään kolme vuotta oman alani töitä ja opiskelen sitten vielä ylemmän amk-tutkinnon.

Joogaopettajaksi ryhtyminen vaatii rahaa ja mahdollisuuden olla muutaman kerran vuodessa viikon tai pari kerrallaan pois töistä oman osaamisen laajentamiseksi. Toiminimen alla toimiminen kuitenkin mahdollistaisi sen, että aina uudelle paikkakunnalle muuttaessa voisin hankkiutua paikalliseen joogayhdistykseen tai kansalaisopistoon vetämään tunteja, tai vetää yksityisiä tunteja yrityksille ja muille vastaaville. Palkat kyllä ovat lähes olemattomat, eli pitäisi tehdä useampaa työtä yhtäaikaa.

Crossfit-salin perustaminen on vaihtoehdoista kallein ja paikasta riippuvaisin, pitäisi olla toimitila eli sali, ja koulutus. Tällä hetkellä tämä vaihtoehto on lähinnä haaveilua, koska oma kunto on niin säälittävän pohjamudissa ja rahasta valmentajakoulutukseen ei ole tietoakaan.