Heissulivei!
Huomenna on tuomiopäivä. Menen iltapäivällä juoksemaan Cooperin testin ystäväni kanssa ja yliopistohaku alkaa.
Jännittää pirusti, koska toivon Cooperin tuloksen parantuvan reilusti, olinhan viime kerralla juuri parantunut mahataudista ja nyt olen ollut terve ja harjoitellut ahkerasti. Cooper on minun viimeinen naulani arkkuun; jos en omasta mielestäni juokse tyydyttävästi, en hae rajavartiokouluun (ainakaan vielä), ja jos menee hyvin, haen. Päätin että vitut, ainahan mä voin yrittää uudestaan, jos en onnistu ja edelleen haluan sitä. Piut paut kenenkään muun mielipiteistä, minähän elän itseäni varten vaikka kovasti vanhempia ja poikaystävää rakastankin.
Huomenna loppuu myös naisten aika hakeutua armeijaan, sillä maanantaiaamuna kaikkien papereiden pitäisi olla aluetoimistossa. Onneksi vein omani jo tammikuussa itse paikan päälle ja toimiston rouvan kanssa tarkistettiin että kaikki paperit on oikein täytetty. Nyt vain jännitän kutsukirjettä ja sitä itse valintatilaisuutta. Toivottavasti pysyvä muuttoni Helsinki-Kouvola-välille takaa sen, että palveluspaikkani on joku muu kuin Kajaani.
Valintatilaisuudesta vielä sen verran, että sinne on tulossa eräs lähellä asuva twitter-tuttuni, joten saa nähdä tunnistammeko toisemme IRL. ;D
Mulle on tulossa seuraavista kahdesta viikosta hyvin haastavat, sillä jokaviikkoisen Helsinkiin matkustamisen lisäksi minulla on viisi tenttiä ja kaksi isotöistä esitelmää. Todennäköisesti seuraava päivitys tulee siis lähempänä maaliskuun puoltaväliä.
perjantai 28. helmikuuta 2014
tiistai 25. helmikuuta 2014
131 aep: Työnhakua ja muuttojuttuja
Moikka vaan kaikille!
Olen tällä viikolla nimellisesti lomalla, mutta maanantai meni tentteihin lukiessa sekä ryhmätöitä tehdessä koululla. Lisäksi olen kirjoittanut ja lähettänyt parikymmentä työhakemusta ja käynyt kaupungilla kysymässä kesätöitä muutamasta paikasta. Pelkkää eioota on tullut vastaukseksi tähän mennessä.
Pääasiassa olen hakenut töitä Kouvolasta ja Helsingistä, koska nyt parhaillaan minulla ja poikaystävällä on hakemus käsittelyssä HOAS:illa perheasunnosta, johon ehkä muutamme kesäkuussa(!). Hommat lähtivät pyörimään varsin nopeasti, sillä olimme puhuneet yhteenmuutosta toissa viikonloppuna, kun kerroin etten aio jatkaa opintojani Kouvolassa jos ei ole pakko, ja nyt viime viikonloppuna hakemus oli jo menossa. :0
Vähän vaan huolestuttaa tuo kesäkuussa muuttaminen, koska sitten emme välttämättä saa kaikkia sotilasavustukseen liittyviä etuuksia, jos astun palvelukseen heinäkuussa. Ja toinen huono juttu on se, että poikaystävä itse on Lappeenrannassa Maasotakoululla koko kesän eli lorvailisin yksin isossa asunnossa arki-illat, vaikka töitä löytäisinkin. Ja sitten on vielä ne yliopiston pääsykokeet, joihin ajattelin mennä kokeilemaan onneani…Olishan se mukavaa jos pääsisin opiskelemaan sellaista alaa joka minua kiinnostaa enemmän kuin liiketalous.
No mutta eiköhän nämä kuviot selkeydy kuukauden päästä kun menen kutsuntoihin ja saan tietää palvelusajankohdan ja -paikan. :) Wish me luck!
Olen tällä viikolla nimellisesti lomalla, mutta maanantai meni tentteihin lukiessa sekä ryhmätöitä tehdessä koululla. Lisäksi olen kirjoittanut ja lähettänyt parikymmentä työhakemusta ja käynyt kaupungilla kysymässä kesätöitä muutamasta paikasta. Pelkkää eioota on tullut vastaukseksi tähän mennessä.
Pääasiassa olen hakenut töitä Kouvolasta ja Helsingistä, koska nyt parhaillaan minulla ja poikaystävällä on hakemus käsittelyssä HOAS:illa perheasunnosta, johon ehkä muutamme kesäkuussa(!). Hommat lähtivät pyörimään varsin nopeasti, sillä olimme puhuneet yhteenmuutosta toissa viikonloppuna, kun kerroin etten aio jatkaa opintojani Kouvolassa jos ei ole pakko, ja nyt viime viikonloppuna hakemus oli jo menossa. :0
Vähän vaan huolestuttaa tuo kesäkuussa muuttaminen, koska sitten emme välttämättä saa kaikkia sotilasavustukseen liittyviä etuuksia, jos astun palvelukseen heinäkuussa. Ja toinen huono juttu on se, että poikaystävä itse on Lappeenrannassa Maasotakoululla koko kesän eli lorvailisin yksin isossa asunnossa arki-illat, vaikka töitä löytäisinkin. Ja sitten on vielä ne yliopiston pääsykokeet, joihin ajattelin mennä kokeilemaan onneani…Olishan se mukavaa jos pääsisin opiskelemaan sellaista alaa joka minua kiinnostaa enemmän kuin liiketalous.
No mutta eiköhän nämä kuviot selkeydy kuukauden päästä kun menen kutsuntoihin ja saan tietää palvelusajankohdan ja -paikan. :) Wish me luck!
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
134 aep: "En mä tullu luovuttamaan"
Moikka vaan!
Eilen satoi melkein koko päivän vettä, ja fiilikseni oli sen mukainen. Olin turhautunut nököttämään sisällä poikaystäväni kanssa ja saksan tenttiin lukeminen ei natsannut yhtään. Onneksi sade kuitenkin taukosi, ja pääsin juoksemaan intervalleja! Ekaa kertaa kehtasin ottaa vielä herra kadetin mukaani, vaikka minulla on hirmuinen alemmuuskompleksi siitä, että olen nainen, pieni ja 'lihava' ja aina huonompi kaikessa fyysisessä. Periaatteessahan minä en ole lihava, vaan normaalipainoinen vaikka siellä normaalipainoisen ylärajoilla keikunkin 59 kilollani. ;)
Tein 4x4 minuutin intervallisarjan kolmen minuutin palautuksella, alku- ja loppulämmittelyt olivat kävelyä ja kevyttä hölkkää. Minua vitutti saatanallisesti lähteä tekemään harjoitusta, kun sopivaa paikkaa sen tekemiseen ei meinannut löytyä ja tappelin itseni kanssa siitä, että olisin halunnut paiskata avaimeni poikaystävän käteen ja käskenyt tätä palaamaan asunnolle.
Lopulta sopivan sula paikka löytyi ja poikaystävä kellotti minulle ajat. Sain harjoituksen loppupuolella jopa vähän puhuttua hänelle siitä, että miksi en yleensä halua ottaa häntä mukaan tai en halua että hän katselee kun treenaan. Oli hyvä että sain sanottua, mikä mieltä painaa, koska siinä jutellessa tajusin olettaneeni ja pelänneeni monia asioita ihan turhaan. Poikaystävä jopa kehui minua siitä, että lähdin tekemään treenini vaikka aluksi puhisinkin vitutuksesta.
Myöhemmin illalla poikaystävä halusi nähdä kun punnerran. Ihmettelin hieman, mutta punnersin sen viisi miesten punnerrusta, jotka jaksan tehdä ilman että keskikropan pito horjuu. Sain rakentavaa palautetta punnerrusasennostani ja toteamuksen, että kyllä musta vielä vahva tulee. Hymyilytti. Saatiin aikaiseksi myös hyvä keskustelu minun armeijaan lähdöstäni, ja asioista, jotka minua siellä jännittävät tai huolestuttavat. Mulle on tosi tärkeää, että poikaystävä on jaksanut nyt tukea ja neuvoa minua, koska meillä saattaa olla edessä piakoin yhteenmuutto (jos kaikki menee hyvin), ja molempien arkielämä turhaan kärsisi jos herra kadetti ei olisi minun asepalvelukseni suhteen ok.
Eilen satoi melkein koko päivän vettä, ja fiilikseni oli sen mukainen. Olin turhautunut nököttämään sisällä poikaystäväni kanssa ja saksan tenttiin lukeminen ei natsannut yhtään. Onneksi sade kuitenkin taukosi, ja pääsin juoksemaan intervalleja! Ekaa kertaa kehtasin ottaa vielä herra kadetin mukaani, vaikka minulla on hirmuinen alemmuuskompleksi siitä, että olen nainen, pieni ja 'lihava' ja aina huonompi kaikessa fyysisessä. Periaatteessahan minä en ole lihava, vaan normaalipainoinen vaikka siellä normaalipainoisen ylärajoilla keikunkin 59 kilollani. ;)
Tein 4x4 minuutin intervallisarjan kolmen minuutin palautuksella, alku- ja loppulämmittelyt olivat kävelyä ja kevyttä hölkkää. Minua vitutti saatanallisesti lähteä tekemään harjoitusta, kun sopivaa paikkaa sen tekemiseen ei meinannut löytyä ja tappelin itseni kanssa siitä, että olisin halunnut paiskata avaimeni poikaystävän käteen ja käskenyt tätä palaamaan asunnolle.
Lopulta sopivan sula paikka löytyi ja poikaystävä kellotti minulle ajat. Sain harjoituksen loppupuolella jopa vähän puhuttua hänelle siitä, että miksi en yleensä halua ottaa häntä mukaan tai en halua että hän katselee kun treenaan. Oli hyvä että sain sanottua, mikä mieltä painaa, koska siinä jutellessa tajusin olettaneeni ja pelänneeni monia asioita ihan turhaan. Poikaystävä jopa kehui minua siitä, että lähdin tekemään treenini vaikka aluksi puhisinkin vitutuksesta.
Myöhemmin illalla poikaystävä halusi nähdä kun punnerran. Ihmettelin hieman, mutta punnersin sen viisi miesten punnerrusta, jotka jaksan tehdä ilman että keskikropan pito horjuu. Sain rakentavaa palautetta punnerrusasennostani ja toteamuksen, että kyllä musta vielä vahva tulee. Hymyilytti. Saatiin aikaiseksi myös hyvä keskustelu minun armeijaan lähdöstäni, ja asioista, jotka minua siellä jännittävät tai huolestuttavat. Mulle on tosi tärkeää, että poikaystävä on jaksanut nyt tukea ja neuvoa minua, koska meillä saattaa olla edessä piakoin yhteenmuutto (jos kaikki menee hyvin), ja molempien arkielämä turhaan kärsisi jos herra kadetti ei olisi minun asepalvelukseni suhteen ok.
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
137 aep: roskakori päähän ja naama norsunvitulle
Moi.
Katsoin äsken Juttaa ja puolen vuoden superdieettejä (salainen paheeni) Ruutu.fi:stä ja yhdellä mainoskatkolla tuli Rajavartiokoulun mainos. Sielua kirveli, vastahan minä viime viikolla tänne taisin kirjoittaa etten hae vielä. Tajuan oikeastaan vasta nyt pienen miettimisen jälkeen, että jos en tee tätä nyt, niin en voi olla varma että haenko enää ollenkaan. Mulla on kaikki tarvittavat paperit täällä kämpillä, paitsi T-lomake. Mulla on reilu viis viikkoo aikaa miettiä että käynkö terveyskeskuksessa hakemassa sen paperin ja laitanko sen hakemuksen menemään vaiko en.
En oikein uskalla puhua tästä poikaystävälle enkä vanhemmille, koska pelottaa. Poikaystävä oli helpottuneen oloinen silloin kun sanoin aiemmin etten hae vielä. Isäni oli parikymppisenä rajalla palvelemassa varusmiehenä, ja oli ilmeisesti harkinnut rajavartijan/ upseerin uraa, ennen kuin loukkaantui sen verran vakavasti viallisen käsikranaatin räjähtäessä taskussa palveluksen aikana, että se ura olisi ollut mahdoton. En tavallaan haluaisi astua isän varpaille haaveiluillani. Toisaalta en tiennyt koko asiasta ennen kuin joululomalla kun täytin hakupaperini armeijaan.
Olispa joku joka auttais päättämään, vaikka tämä onkin nyt varmasti osa sitä kuuluisaa aikuistumista.
On muuten hurjaa että tätä blogia on luettu yli tuhat kertaa kuluneen kahden kuukauden aikana! :0 Iso kiitos teille kaikille!
Sori, ei kuvaa tällä kertaa. En löytänyt tarpeeksi hauskaa spurdo-sarjista tähän hätään.
Katsoin äsken Juttaa ja puolen vuoden superdieettejä (salainen paheeni) Ruutu.fi:stä ja yhdellä mainoskatkolla tuli Rajavartiokoulun mainos. Sielua kirveli, vastahan minä viime viikolla tänne taisin kirjoittaa etten hae vielä. Tajuan oikeastaan vasta nyt pienen miettimisen jälkeen, että jos en tee tätä nyt, niin en voi olla varma että haenko enää ollenkaan. Mulla on kaikki tarvittavat paperit täällä kämpillä, paitsi T-lomake. Mulla on reilu viis viikkoo aikaa miettiä että käynkö terveyskeskuksessa hakemassa sen paperin ja laitanko sen hakemuksen menemään vaiko en.
En oikein uskalla puhua tästä poikaystävälle enkä vanhemmille, koska pelottaa. Poikaystävä oli helpottuneen oloinen silloin kun sanoin aiemmin etten hae vielä. Isäni oli parikymppisenä rajalla palvelemassa varusmiehenä, ja oli ilmeisesti harkinnut rajavartijan/ upseerin uraa, ennen kuin loukkaantui sen verran vakavasti viallisen käsikranaatin räjähtäessä taskussa palveluksen aikana, että se ura olisi ollut mahdoton. En tavallaan haluaisi astua isän varpaille haaveiluillani. Toisaalta en tiennyt koko asiasta ennen kuin joululomalla kun täytin hakupaperini armeijaan.
Olispa joku joka auttais päättämään, vaikka tämä onkin nyt varmasti osa sitä kuuluisaa aikuistumista.
On muuten hurjaa että tätä blogia on luettu yli tuhat kertaa kuluneen kahden kuukauden aikana! :0 Iso kiitos teille kaikille!
Sori, ei kuvaa tällä kertaa. En löytänyt tarpeeksi hauskaa spurdo-sarjista tähän hätään.
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
140 aep: Uusia tuulia
Moikka vaan!
Olin viikonlopun Helsingissä poikaystävän luona, oli mukavaa käydä yhdessä Korkeasaaressa katsomassa jääveistosnäyttelyä ja eläimiä.
Tiistaina oli ensimmäinen tanssitunti kadettien sarkajuhlaa varten, ja se olikin melkoista pyöritystä. Puolessatoista tunnissa kävimme läpi neljä tanssia ja salin lattia oli kuin öljyllä sivelty, joten korkokengissäni luiskahtelin milloin mihinkin suuntaan…Foxtrot oli vaikein tanssi, ja nyt olen yksin yrittänyt kerrata askelia huonolla menestyksellä.
Tanssimisen lisäksi ohjelmaani tulee toinenkin uusi laji tällä viikolla, nimittäin parin tunnin kuluttua käyn kokeilemassa, millaista on ohjatulla kahvakuulatunnilla! Olen tosi innoissani, sillä aiemmin olen vai tehnyt yksittäisiä liikkeitä yksin kotona 6kg kahvakuulalla. Jospa oppisin nyt jotain uutta, jota voisin hyödyntää jatkossa omissa kuntopiireissänikin.
Parin viikon sisällä loppuu hakuaika inttiin naisten osalta, joten voin jännityksellä ruveta odottamaan valintatilaisuuskirjettä. Myös hakuaika Rajavartiokouluun alkaa olla jo puolessa välissä, ja oman uskonpuutteeni vuoksi en taida hakea vielä tänä vuonna…Ehdin kyllä muuttaa vielä mieltäni, mutta kallistun siihen, että ura Rajavartiolaitoksessa vaatii harkintaa, kypsyyttä ja tasapainoisuutta. Minun tarvitsee ehkä nähdä enemmän, että minkälainen meininki intissä on ja miten selviän ja kiinnostun metsähommista. Ensi vuonnakin varmasti tarvitaan naisia Rajavartiokouluun. ;)
Olin viikonlopun Helsingissä poikaystävän luona, oli mukavaa käydä yhdessä Korkeasaaressa katsomassa jääveistosnäyttelyä ja eläimiä.
Tiistaina oli ensimmäinen tanssitunti kadettien sarkajuhlaa varten, ja se olikin melkoista pyöritystä. Puolessatoista tunnissa kävimme läpi neljä tanssia ja salin lattia oli kuin öljyllä sivelty, joten korkokengissäni luiskahtelin milloin mihinkin suuntaan…Foxtrot oli vaikein tanssi, ja nyt olen yksin yrittänyt kerrata askelia huonolla menestyksellä.
Tanssimisen lisäksi ohjelmaani tulee toinenkin uusi laji tällä viikolla, nimittäin parin tunnin kuluttua käyn kokeilemassa, millaista on ohjatulla kahvakuulatunnilla! Olen tosi innoissani, sillä aiemmin olen vai tehnyt yksittäisiä liikkeitä yksin kotona 6kg kahvakuulalla. Jospa oppisin nyt jotain uutta, jota voisin hyödyntää jatkossa omissa kuntopiireissänikin.
Parin viikon sisällä loppuu hakuaika inttiin naisten osalta, joten voin jännityksellä ruveta odottamaan valintatilaisuuskirjettä. Myös hakuaika Rajavartiokouluun alkaa olla jo puolessa välissä, ja oman uskonpuutteeni vuoksi en taida hakea vielä tänä vuonna…Ehdin kyllä muuttaa vielä mieltäni, mutta kallistun siihen, että ura Rajavartiolaitoksessa vaatii harkintaa, kypsyyttä ja tasapainoisuutta. Minun tarvitsee ehkä nähdä enemmän, että minkälainen meininki intissä on ja miten selviän ja kiinnostun metsähommista. Ensi vuonnakin varmasti tarvitaan naisia Rajavartiokouluun. ;)
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
144 aep: Juokseminen
Moi vaan!
Ajattelin tänään kirjoittaa aiheesta joka on itselleni sekä ihana että kamala, nimittäin juoksemisesta! :D
Kun olin nuorempi ja ylipainoinen, vihasin juoksemista. Sitten vuonna 2012 aloin tietoisesti harjoitella juoksemista, sillä tuohon aikaan toinen polveni vihoitteli uidessa ja päätettiin, että polvea pitää vahvistaa liikunnalla, jossa tulee enemmän iskuja ja haasteita nivelille. Aluksi jaksoin juosta ehkä vain parikymmentä metriä, sitten jo parisataa.
Helmikuun alussa 2013 kun lopetin uimisen, oli pakko aloittaa joku muu urheilu, muuten olisin turhautunut totaalisesti. Juokseminen oli halpa vaihtoehto, vaikka olinkin tyhmä ja ekat juoksulenkit tapahtuivat -29 Celsiusasteessa. Oli todella motivoivaa nähdä kilon toisensa jälkeen katoavan, ja juoksuvauhdin kiihtyvän. Jossain vaiheessa matka, jonka olin helmikuussa kävellyt puoleentoista tuntiin, juoksin 37 minuttissa. Myös lenkkien pituus ja kesto kasvoivat pikkuhiljaa kevään mittaan. Yleinen vitutus inttileskeydestä ja aamukuudesta iltapäivä kahteen kestävät työpäivät olivat yksi eteenpäin puskeva tekijä, sillä vapaata aikaa oli omaan makuuni pikkuisen liian paljon.
Kesällä saatuani ylioppilaslakin päähän juokseminen unohtui hetkeksi kun kuumeisesti yritin lukea yliopiston pääsykokeisiin ja aktiivinen siivoustyö vaihtui tehtävään, jossa pääasiassa ajoin autoa kahdeksan tuntia päivässä. Kun elokuun lopussa muutin Kouvolaan ja menin ekaa kertaa juoksulenkille, tuli melkein itku. "Tämähän on ihan paskaa hommaa", tuumin useammin kuin kerran. On vaan pitänyt olla tavattoman sinnikäs, ja nyt juokseminen on taas melkein mukavaa.
Jos en ole vähintään lievästi vittuunut lähtiessäni, tiedän että juoksu on ponnetonta ja en ole valtavan motivoitunut. Parhaat juoksemiset ovat tapahtuneet esimerkiksi riitojen jälkeen, kun olen huutamisen sijaan kiskonut tossut jalkaan ja lähtenyt menemään. Flow-tila iskee päälle ja jalat vaan rullaa eteenpäin, happoja ei tunnu ja hengitys kulkee, hiki nousee ja musiikki pauhaa aivan helvetisti liian kovalla mutta siinä hetkessä kokee sen pienen täydellisyyden. Siinä hetkessä mä olen voittanut itseni.
Ajattelin tänään kirjoittaa aiheesta joka on itselleni sekä ihana että kamala, nimittäin juoksemisesta! :D
Kun olin nuorempi ja ylipainoinen, vihasin juoksemista. Sitten vuonna 2012 aloin tietoisesti harjoitella juoksemista, sillä tuohon aikaan toinen polveni vihoitteli uidessa ja päätettiin, että polvea pitää vahvistaa liikunnalla, jossa tulee enemmän iskuja ja haasteita nivelille. Aluksi jaksoin juosta ehkä vain parikymmentä metriä, sitten jo parisataa.
Helmikuun alussa 2013 kun lopetin uimisen, oli pakko aloittaa joku muu urheilu, muuten olisin turhautunut totaalisesti. Juokseminen oli halpa vaihtoehto, vaikka olinkin tyhmä ja ekat juoksulenkit tapahtuivat -29 Celsiusasteessa. Oli todella motivoivaa nähdä kilon toisensa jälkeen katoavan, ja juoksuvauhdin kiihtyvän. Jossain vaiheessa matka, jonka olin helmikuussa kävellyt puoleentoista tuntiin, juoksin 37 minuttissa. Myös lenkkien pituus ja kesto kasvoivat pikkuhiljaa kevään mittaan. Yleinen vitutus inttileskeydestä ja aamukuudesta iltapäivä kahteen kestävät työpäivät olivat yksi eteenpäin puskeva tekijä, sillä vapaata aikaa oli omaan makuuni pikkuisen liian paljon.
Kesällä saatuani ylioppilaslakin päähän juokseminen unohtui hetkeksi kun kuumeisesti yritin lukea yliopiston pääsykokeisiin ja aktiivinen siivoustyö vaihtui tehtävään, jossa pääasiassa ajoin autoa kahdeksan tuntia päivässä. Kun elokuun lopussa muutin Kouvolaan ja menin ekaa kertaa juoksulenkille, tuli melkein itku. "Tämähän on ihan paskaa hommaa", tuumin useammin kuin kerran. On vaan pitänyt olla tavattoman sinnikäs, ja nyt juokseminen on taas melkein mukavaa.
Jos en ole vähintään lievästi vittuunut lähtiessäni, tiedän että juoksu on ponnetonta ja en ole valtavan motivoitunut. Parhaat juoksemiset ovat tapahtuneet esimerkiksi riitojen jälkeen, kun olen huutamisen sijaan kiskonut tossut jalkaan ja lähtenyt menemään. Flow-tila iskee päälle ja jalat vaan rullaa eteenpäin, happoja ei tunnu ja hengitys kulkee, hiki nousee ja musiikki pauhaa aivan helvetisti liian kovalla mutta siinä hetkessä kokee sen pienen täydellisyyden. Siinä hetkessä mä olen voittanut itseni.
 |
| Tämmöisiä euforisia hymyjä tulee hyvän juoksulenkin jälkeen. |
perjantai 7. helmikuuta 2014
149 aep: kuulopuheita ja MarsMars
Tällä viikolla löytyi minun armeijaprojektiini tsemppaaja yllättävältä taholta; nimittäin luokkakavereista kolme suomalaista (olen siis kansainvälisellä luokalla, siksi kansallisuus on olennainen) jätkää ovat alkaneet jutella kanssani inttijutuista ja oon saanut varsinkin yhdeltä heistä saanut paljon tsemppausta ja realistisen oloisia neuvoja. Olen ollut tosi kiitollinen jätkien avoimesta asenteesta sitä kohtaan, että olen tuleva varusnainen! Tietysti inttipuheitten seassa on tullut kuultua vaikka minkälaisia tarinoita heidän omien vanhojen varuskuntiensa skappareista (Kirkonmaalta, Haminasta ja Utista) ja vapaaehtoisista naisista. Olin aiemmin ollut luulossa, että pituuteni ja silmälasien takia en voisi päästä esimerkiksi sotilaspoliisiksi, mutta tämän jutun kaikki kolme jätkää yksimielisesti kumosivat. Kaksi heistä oli itsekin ollut spol-hommissa, joten luotan heidän sanaansa.
Toinen tämän viikon olennainen asia oli MarsMars-palveluun tutustuminen. Se on siis Puolustusvoimien tuleville varusmiehille suunnittelema nettipalvelu, josta saa kunnonkohottamiseen ennen inttiä kannustavan urheiluohjelman. Palvelun alussa kysellään peruskysymyksiä kuten ikä, sukupuoli, paino ja viikottaiset liikkumiskerrat sekä edellisen Cooperin testin tulos. Syötin tietoni ohjelmaan ja löysin Karjalan prikaatin sivuilta salasanan rekisteröitymiseen. Nyt minulla on HeiaHeia-tiliini yhdistettynä MarsMars:ista saatu kunto-ohjelma, jossa on 4-6 urheilukertaa viikossa. Lajeina ekan kuukauden aikana näyttäisi olevan juoksemista, kuntopiiriä ja -salia, pyöräilyä ja venyttelyä. Koin tarpeelliseksi ottaa ohjelman itselleni tähän treenaamiseen, koska sitten pysyn kärryillä paremmin kehittymisessäni ja siinä, etten aina vain juokse ja puntteile, vaan tulee treenattua monipuolisemmin.
Noiden urheilukertojen lisäksi minulle tulee joka viikko 1,5h tanssimista, nimittäin olen osallistumassa poikaystäväni sarkajuhliin ja sitä varten pitää käydä tanssitunneilla hänen kanssaan Helsingissä. Vähän jännittää, olen nimittäin aivan avuton tanssimisen suhteen. Ei uskoisi entisen kilpatanssijan tyttärestä! :D
keskiviikko 5. helmikuuta 2014
151 aep: Ihminen täällä ruudu takana
Ajattelin koota kollaasipostauksen asioista, joista pidän tai jotka vaikuttavat elämääni.
- Filosofia, erityisesti etiikka. Rohkenisin väittää että moraalikäsitykseni on yksi iso osatekijä kiinnostuksessani asepalvelusta kohtaan.
- tumblr (oma tumppuni löytyy täältä)
- kehonmuokkaus: aikaisemmin minulla on ollut nenäkoru ja useampia korvalävistyksiä. Tällä hetkellä lävistyksiä on enää tragus vasemmassa korvan nipukassa ja yhdet korvareiät. Tatuointeja on 1 kpl. (kuvassa ei ole minä)
- urheilu: tämä on aika yksinkertainen selittää; urheilemisesta tulee hyvä mieli ja nautin siitä, kun huomaan tulevani vahvemmaksi ja nopeammaksi, vaikka en enää kilpailekaan kenenkään muun kuin itseni kanssa.
- psykologia ja ihmiset; minusta on aivan uskomattoman mielenkiintoista kuinka sähkökemiallisista reaktioista syntyy ihminen, persoona, yhteiskunta ja olemassaolon kokemus.
- musiikki: Kuuntelen musiikkia päivittäin, se motivoi, inspiroi ja antaa vaikutteita. Musiikin genrellä ei ole suurtakaan merkitystä mutta eniten kicksejä saan housesta, rockista ja räpistä. Niin noloa kuin se onkin, kuuntelen joskus lenkillä Cheekin Jippi-kay-jeitä koska siinä lauletaan 'tulin voittamaan' ja todellakin minä haluan voittaa itseni, vaikka se olisikin vain niin pieni asia kuin yksi miesten punnerrus enemmän tai kolme intervallipätkää lenkin sisällä kahden sijaan.
maanantai 3. helmikuuta 2014
153 aep: time to unwind
Moikka vaan kaikille!
Tuntuu hurjalta että kuukauden aikana tätä blogia on luettu 720 kertaa kuukaudessa. :0 Vastahan minä aloitin! Kiitos kaunis kuitenkin kaikille.
Viikonloppu meni kotona rauhoittuessa, poikaystävä oli käymässä mutta Vuosanka vaati veronsa ja jätkä lähinnä nukkui, söi, selasi 9gagia ja kuunteli räppiä koko viikonlopun. En viitsinyt asiasta kummemmin hikeentyä, koska minua oli jo etukäteen varoitettu että on naattia kadettia saapumassa.
Välillä passiivisuus kävi kuitenkin hermoilleni, koska tarvitsen itse paljon tekemistä, ja niinpä tulin treenanneeksi kolmesti viime viikon aikana. Flunssan oireetkin lähtivät kahden päivän täyslevolla pois, eli nyt on hyvä mieli.
Toinen kämppiksistäni valmistui ja muutti perjantai-iltana pois ja sunnuntaina aamupäivästä tuli jo uusi likka tilalle. Quick moves, I must say.
Sain myös loppuviikon aikana käsiteltyä paremmin yhtäkkiä iskenyttä epäilystä selviämisestäni armeijan harmaissa. Teen vain parhaani ja en stressaa liikaa etukäteen.
Tuntuu hurjalta että kuukauden aikana tätä blogia on luettu 720 kertaa kuukaudessa. :0 Vastahan minä aloitin! Kiitos kaunis kuitenkin kaikille.
Viikonloppu meni kotona rauhoittuessa, poikaystävä oli käymässä mutta Vuosanka vaati veronsa ja jätkä lähinnä nukkui, söi, selasi 9gagia ja kuunteli räppiä koko viikonlopun. En viitsinyt asiasta kummemmin hikeentyä, koska minua oli jo etukäteen varoitettu että on naattia kadettia saapumassa.
Välillä passiivisuus kävi kuitenkin hermoilleni, koska tarvitsen itse paljon tekemistä, ja niinpä tulin treenanneeksi kolmesti viime viikon aikana. Flunssan oireetkin lähtivät kahden päivän täyslevolla pois, eli nyt on hyvä mieli.
Toinen kämppiksistäni valmistui ja muutti perjantai-iltana pois ja sunnuntaina aamupäivästä tuli jo uusi likka tilalle. Quick moves, I must say.
Sain myös loppuviikon aikana käsiteltyä paremmin yhtäkkiä iskenyttä epäilystä selviämisestäni armeijan harmaissa. Teen vain parhaani ja en stressaa liikaa etukäteen.
 |
| Ottakaa lopuksi huumoripläjäys alá Sterkka-pete ja Spurdo |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)