180 aep: Miksi armeijaan?

Aluksi minun armeijahaaveeni oli iso vitsi: tavoittelin uinnissa nuorten Suomen mestaruusrajaa kuin viimeistä päivää ja kunto nousi kohisten. Jossain välissä olin omasta mielestäni niin tykkimuija että valmentajan ja joukkuekavereiden kanssa naurettiin, että oisin Suomen armeijan ensimmäinen naispuolinen taistelusukeltaja parin vuoden päästä. Ikää oli ehkä 16. :D Ei ihan suunnitelmat menneet putkeen, ja en aio edes yrittää sukeltamista enää.

Jossain vaiheessa armeijaan meno ei sitten ollutkaan enää vitsi; vanhemmat oli sitä mieltä, että se vois olla hyödyllistä ja saattaisin jopa viihtyä siellä. Lukion lopussa olin kuitenkin haudannut ajatuksen, koska halusin yliopistoon. Sitten kun yliopistopaikkaa ei auennut ja jäin amk:hon miettimään, että mitäs pirua nyt teen, niin ihmeen helppo oli päätöksen teko, että nyt oikeasti hoidan tämän jutun, jos kerran haluan. Aluksi kadettipoikaystävä pyöritti silmiään: "Et sä ehkä kestä siellä." Mieli muuttui hänellä sitten, kun näki että oon tosissani. Siinä vaiheessa kun vielä aloin miettiä, että haenko intin jälkeen/aikana Rajavartiokouluun, niin keskustelun vakavuustaso nousi huimasti.

Katsotaan mitä siitä tulee, vien paperit tänään aluetoimistoon ja maaliskuussa sitten kai tiedän, pääsenkö 2/14 erään vai johonkin muuhun.