Ohi on!

Heipä hei,
pahoittelut hiljaisuudesta. Palvelus päättyi pari viikkoa sitten, ja päällimmäiseksi tuosta 255 päivästä jäi hyvä mieli ja kiitollisuus mahtavista palvelustovereista. Kankean alun jälkeenhän kaikki meni ihan hyvin, ja olen iloinen etten jättänyt valaviikolla leikkiä kesken, vaikka skolioosin diagnosointi murskasi toiveet aukista ja fyysisesti raskaista hommista. Erikoiskomennusjoukkueeseen pääsy oli todellinen lottovoitto.

En olisi voinut toivoa paljon parempaa tiimiä, kuin minkä osana sain olla palveluspaikallani. Myös Ruotuväen miehistö tuli läheiseksi. Osan kanssa toivottavasti pidän yhteyttä vielä jatkossakin, ja kaikkia varmasti morjestan jos vastaan tulee kadulla.
Koin palveluksen aikana paljon haastavia hetkiä, mutta koen myös oppineeni paljon, erityisesti niistä mokista ja vaikeista päivistä. Pääsin kehittämään omaa ammattitaitoani, ja työtäni myös arvostettiin. Kohtasin myös niitä asenteita, joita pelkään kohtaavani "oikeassa" työelämässä viestinnän assistenttina tai sihteerinä. Vihaan tytöttelyä entistä enemmän, mutta opin myös pitämään pokerinaamani kyseisissä tilanteissa.
Välillä harmittaa, etten päässyt enempää tekemään ns. oikean sotilaan juttuja, kuten ampumaan tai istumaan oppitunneilla. En saanut mitään koulutusta sotilaan perustutkinnon lisäksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tein itselleni oikein sopivan palveluksen ja hyödyin itseäni samalla kun olin myös hyödyksi firmalle.

Elämä jatkuu nyt koulun ja urheilun parissa. Koulua on jäljellä noin puolitoista vuotta, ja ainakin vielä into koulutöitä kohtaan on kova.
Kuten lupasin, aloitin noudattamaan heti intin päätyttyä hankkimaani ruokavaliota, ja nyt kun pari viikkoa vaivannut reserviläisflunssa on alkanut helpottaa, olen päässyt myös treenien pariin. Paino on alkanut tippua mukavasti kohti normaaleja lukemia, vaikka tällä hetkellä mieltä varjostaakin omituiset vatsaoireet. Allergiatestit edessä lähiaikoina, epäilen maitoallergiaa. Intin aikana join niin vähän maitoa, että ei ihme että nyt oireet pahenivat kun nyt normaaliin päivään kuuluu rahkaa ja heraproteiinia.

Kiitos teille lukijoille, että olette pysyneet mukana tämän melkein kaksivuotisen blogitaipaleeni ajan. Tsemppiä ja aamuja niille, jotka palvelevat nyt tai ovat palvelukseen vasta astumassa. Hyvää reserviä sinne asti päässeille, toivottavasti nähdään joskus MPK:n harjoituksissa. Minua saa aina tulla nykimään hihasta ja moikkaamaan, jos tunnistaa, missä tahansa. :)

tj 4: Viimeistä kertaa

Hei vaan!
Täällä on haikeat tunnelmat meneillään, vaikka samalla juhlistankin omia synttäreitäni.
Viime viikonlopun olin gineksessä komennuksen muodossa. Komennusmatka suuntautui Kokonaisturvallisuus2015-messuille muutaman Ruotuväen varusmiehen kanssa, ja majoituimme sympaattisessa mutta nilkkoja kolottavan kylmässä Satakunnan lennostossa. Neljä messupäivää ja syyskylmän saapuminen aiheuttivat, ei kovin yllättäen, flunssan, poskiontelontulehduksen ja törkeän väsymyksen.

Huomenna menen viimeistä kertaa kasarmille, siviilivaatteet repussa. Saattaa tulla keskiviikkona itku, kun lähdön hetki tulee. Eilen, kun oli viimeinen päivä komennuspaikalla esikunnassa, meni hajotus-kiukku-väsymysitkuksi ja alennuin jopa polttamaan tupakan, ensimmäistä kertaa sitten lukion loppumisen.
Tässä on kohdattu monet asiat viimeistä kertaa: viimeinen pyykinvaihto, kotiutumistestit, viimeinen toimistopäivä, viimeinen veksireissu, viimeinen hernekeittopäivä, viimeinen komennus, viimeinen perjantain pihvilounas...
Päällimmäiseksi palveluksesta jää hyvä mieli ja ikävä hyviä tyyppejä. Ikävä jää myös PE:n hyviä ruokia ja mukavaa esimiestä. En tule kaipaamaan maihareita, liian isoja sukkia, 5:30 herätystä ja yhtä suihkukoppia ja vessaa kuuden naisen käytössä Kuljetuskomppaniassa.