tj 63: Abrakadabra simsalabim, menit suklaajoukkueesta sekaisin!

Hei vaan!
Mietiskelin aamulla kulunutta palvelusaikaani. Inttiä on jäljellä tasan kahdeksan viikkoa, ja mitä siitä on jäänyt käteen?

Rehellisesti sanottuna palvelus erikoiskomennusjoukkueessa on kaukana oikeasta armeijasta. Ainoat oikeaa palvelusta muistuttavat asiat ovat aamulla muodossa syömään meneminen, iltavahvuuslaskenta ja siivouspalvelu. Meillä ei ole omia aseita, ja sotilaallista koulutusta on muutama tunti kerran kuukaudessa. Koulutuspäivinä ollaan ampumaradalla 3-4 tuntia aamulla ja iltapäivällä on pari tuntia urheilua, yleensä jalkapalloa tai vapaavalintaista muuta liikuntaa varuskunnan alueella.

Olen ollut ampumaradalla palvelukseni aikana (p-kausi mukaan luettuna) 8-10 kertaa, joista kaksi kertaa on ollut pistoolin opettelua. Voitte varmaan arvata, etten ole kovin kummoisesti kehittynyt p-kauden jälkeen. Seuraavan kerran kun pääsen ampumaan, on kotiutustestien aika.

En ole sotilas. En osaa ampua kunnolla, ja nyt jälkeenpäin harmittaa että p-kausi meni selkäongelmien kanssa ja sitten viimeinen viikko kuumeisena, koska kaikki muutkin taidot jäivät vajavaisiksi. Intissä olo on oikeastaan minulle ollut tähän asti kuin 7 kuukauden leirikoulu, ja välillä mietin, että tätäkö halusin?

En todellakaan kadu erityistehtäviin hakemista, sillä työkokemus ja mahdollinen nopeammin valmistuminen AMK:sta on ollut todella hyvä motivaattori. Omasta mielestäni olen kehittynyt kirjoittajana ja oppinut myöntämään omia mokiani ja puutteitani ääneen. Lisäksi puhelujen soittaminen ja haastattelujen tekeminen on muuttunut helpommaksi, ennen jo pelkkä kosmetologiajan varaaminenkin jännitti niin kovasti, että kirjoitin ennen soittamista itselleni post-it–lappuun tärkeimmät sanottavat asiat ylös.

On yksinkertaisempaa sanoa, että olen ollut työharjoittelussa, kuin että olen ollut naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa. Erikoiskomennusjoukkue on todellakin erikoinen, sillä aikaa ja vapautta mitä turhimpiin asioihin on enemmän kuin missään muualla. Kouluunpaluusta tulee henkisesti rankkaa, mutta toisaalta odotan sitä innolla.

Viimeiset viikot tulevat menemään kuin siivillä – kokelaat saapuvat ensi viikon lopussa, ja tiimimme kanssa odotamme sekä kauhulla että innolla uutta ryhmänjohtajaamme, josta olemme jo kuulleet runsaasti tarinoita Haminaan jälki-RUKkiin lähteneeltä Ruotuväen alikersantilta.

Parhaillaan käynnissä on myös rekry tulevia erityistehtävissä palvelevia varten, ja suunnittelemme kokeita ja haastattelujen kysymyksiä, sekä luemme hakemuksia. Toivon että uuteen miehistöön tulisi mahdollisimman taitavaa ja motivoitunutta porukkaa.

tj 77: Ruokajuttuja

Heipä hei!
Tällä viikolla on ollut sikäli outo viikko, että olen käynyt kokeilemassa kaikenlaisia uusia ruokia yksin sekä palveluskavereiden kanssa. Puolustusvoimien ruuat eivät ole tällä viikolla juurikaan houkutelleet, joten Helsingin kesäilloissa on tullut vaellettua mieleisen sapuskan perässä.

Tiistaina eksyin yksinäni City Centerin kakkoskerroksen japanilaiseen ravintolaan, Ayaan. Olin iloisesti yllättynyt, sillä paikka tarjosi sushin lisäksi ruokia, joista aiemmin olen lukenut vain ruokakirjoista ja reissublogeista. Tilasin Gyudonin, eli riisipedillä tarjoiltua mureaa naudanlihaa ja paistettua sipulia. Mukana tuli myös kirpeää retiisiä ja pikkelsiä, sekä alkupalana pieni misokeitto. Hintaa koko setille tuli 13,90€, mikä ei todellakaan kirpaissut niin herkullisesta ja isosta määrästä ruokaa. Ateria tuli myös nopeasti
Koko paikka oli oikea hiljaisuuden ja autenttisen tunnelman keidas, ja jos iltavapaat olisivat hieman pidemmät, olisin voinut jäädä istuskelemaan ja katselemaan citykäytävällä kulkevien ihmisten menoa. M05 päällä ravintolassa tosin olin itse enemmän ihmisten toljotuksen kohteena.

Misokeitto Ayassa oli niin hyvää, että olin syönyt jo puolet ennen kuin älysin napata kuvan.

Keskiviikkona suuntasin kolmen palvelustoverin kanssa kokeilemaan uutta hampurilaisravintola Friends & Brgrsia. Tilasin Friends' size-ranskalaiset ja siihen kuuluvat kolme dippiä (yhteensä 12€) jaettavaksi porukan kesken, sillä annoskoko oli suoraan sanottuna valtava. Ranskiksia oli tarjottimellinen, ja ne olivat paljon parempia kuin mitkään McDonald'sin tai Amarillon vastaavat. Totesimmekin, että F&B:n ranskalaiset ovat vähän kuin lohkoperunoita, sillä niissä on kuori mukana, ja ne ovat sisältä tosi pehmeitä. Dipit olivat voimakkaan makuisia, ja toimivat hyvin perunan kanssa. Tarjolla oli kolmea makua: aioli, chipotle ja lafkan oma Friends' mayo, joka oli hieman cheddarinen. Aiolidippi oli yllättäen vaalean vihreää, ja niin voimakasta ettää vielä tänäaamunakin pystyin maistamaan valkosipulin suussani, vaikka syömisen jälkeen olin pessyt hampaat kahdesti. 5/5.
Kaverit söivät ranskisten lisäksi myös hampurilaiset, ja kehuivat vuolaasti. Tupakaverinikin, joka harvoin kehuu mitään, ylisti aioliburgeria, vaikka totesikin myöhemmin että hieman jäi nälkä.

Erikoiskomennusjoukkueessa palvelemisen aikana olen käynyt useita kertoja Kluuvin Robert's coffeessa, välillä rentoutumassa, välillä hakemassa piristystä päivään. Joka kerta olen saanut mieleenpainuvan hyvää palvelua, ja ripeästi! Tänä aamuna herääminen oli erityisen takkuista, ja deadlinet puskevat päälle. Poikkesin siis hakemaan aamulaten (2€), ja en pettynyt. Innostuin kassatytön iloisista mukavan työpäivän toivotuksista jopa niin, että repäisin ja jätin palautetta. En yleensä jaksa vaivautua, mutta nyt kun neljän kuukauden aikana olen joka kerta saanut hymyn ja ripeän palvelun kera kuuman laten (tai teen) kouraani, oli kiitokset paikallaan.
Harmi ettei Pasilassa kouluni lähellä ole mitään paikkaa, lukuunottamatta Fazer cafen pikkuruista pistettä, josta saisi hyvää kahvia tarpeeksi isossa kipossa. Olen sitä mieltä, että laten juominen on pientä arjen luksusta, vaikka se ei maitokahvia kummempaa ole ja voisin helposti keittää kotonakin hyvää kahvia ja ostaa termarimukin hankalia aamuja varten mukaan otettavaksi.

Mitä mieltä olette, haluatteko jatkossa lukea ruokaseikkailuista palveluksen aikana, vai jätänkö tämän tyyppiset jutut suosiolla luonnoskansioon? :)